On aika äänestää Vuoden koru 2019

Vuonna 2018 aloittamamme Kuukauden koru -artikkelisarjaan perustuva Vuoden koru -valinta tehdään tänä vuonna toista kertaa. Olemme kuukausittain nostaneet esiin suomalaista korumuotoilua- ja osaamista. Kuukauden koru -artikkelisarjan taustalla oli halu tuoda paremmin suuren yleisön tietoisuuteen kotimaisen korusuunnittelun helmiä ja taidokkuutta. Jokainen artikkelisarjamme koruista on saanut tunnustuksen Kuukauden koruna ja nyt on aika valita vuoden 2019 Kuukauden koruista yleisöäänestyksellä Vuoden koru.

“On ollut todella inspiroivaa tutustua kotimaisten lahjakkuuksien koruihin. Suunnittelijoiden korut jaksavat hämmästyttää upeudellaan kerta toisensa jälkeen. Mitä syvemmellä kotimaisen korujen ja taidokkaiden suunnittelijoiden työhön uppoutuu, sitä enemmän korujen tyylikkyys ja laatu kiehtovat.

Odotan jännityksellä äänestyksen tulosta. Tämän kertaisessa äänestyksessä on entistä enemmän erityylisiä koruja, joista jotkut varmasti myös jakavat vahvasti mielipiteitä. Lisäksi ehdollaolevissa koruissa on käytetty laajasti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja. Onneksi valinnan tekee yleisö, sillä itselleni olisi vaikeaa nostaa yksi koruista ylitse muiden.”, toteaa Vuoden koru -kilpailun idean taustalla oleva artikkelisarjan vastuutoimittaja Johanna Lundán.

Vuoden Koru julkistetaan Tampereen Häämessuilla 9.2.2020 klo 13.45. Tervetuloa messuille seuraamaan palkitsemistilaisuutta sekä ihastelemaan Vuoden koru -ehdokkaita Vuoden Koru -osastollemme (osasto E307). Lisäksi osastolla on mukana myös Vuoden koru -ehdokkaiden suunnittelijoita, joiden valikoimasta voit tehdä messujen aikana myös kauniita koruostoksia.

Vuoden Koru –kilpailun järjestää Stylefellow. Tämänkertaisen palkitsemisen yhteistyökumppaneina toimivat Tampereen Häämessut sekä Kukkahuone Rönsy.

Mikä koruista puhuttelee juuri sinua taidokkaalla muotokielellään ja tekee mielestäsi säväyksen tunnistettavalla, omaperäisellä muotoilullaan? Pääset siirtymään äänestyssivulle tästä linkistä. Äänestys on auki 9.2.2020 klo 13.00 asti.

Suosittelemme

Lisätiedot Vuoden koru -äänestyksestä ja palkitsemisesta: [email protected]

Vuoden Koru 2019 -ehdokkaat

Äänestykseen pääset täältä.

Serenity, Jaana Junkkaala (Pioni Design)

Serenityn muotokieli on saanut inspiraationsa urosfasaanin rintasulkien rytmityksestä. Muotokieli on pehmeä ja muistuttaa myös ruusun terälehteä. Koruissa on tuore henkäys moderniutta, mutta ainekset myös ajattomiksi klassikoiksi. Serenity on loistava valinta, mikäli pidät hillityistä koruista, mutta toivot kuitenkin koruiltasi hieman näyttävämpää kokoa. Malliston pronssiset ja hopeiset vaihtoehdot innostavat rohkeampiinkin yhdistelmiin.

Kruunu, Korus Design

Korus Designin Kruunu-sarjalla on kuninkaalliset juuret Ruotsin Prinsessan Estellen syntymään, joka innosti kruunumaisen sormuksen luomiseen. Myöhemmin aluksi syntynyt timanttisormus sai seurakseen kokonaisen korusarjan. Kruunun huomioita herättävä muotokieli on geometrisen kulmikas. Kruunu-sarjassa leikitellään erilaisilla kulmikkailla muodoilla, ja kukin osa on myös vielä kolmiulotteisestikin erilainen.

Arktis, Hanna Rainio (Kätkö koru)

Koruissa on soturinaisen henkeä yhdistettynä keijukaismaiseen heleyteen ja jään raikkauteen. Arktiksen muoto syntyi vapaasti toteutuksen edetessä hopeaa takoessa. Korut ovat epäsymmetriset, joissa on liikettä ja hienovaraista välkettä. Hanna halusi toteuttaa kepeät korvakorut, jotka eivät olisi muotokieleltään vakavat.

Arthropoda, Päivi Hakkarainen

Yksityiskohtaiset niveljalkaiset hurmaavat taidokkuudella ja omaleimaisuudellaan. Mallisto pursuaa vaihtoehtoja sekä naisille että miehille erottua joukosta ja tehdä yleensä vastenmielisinä pidetyistä ötököistä pukeutumisen rohkea yksityiskohta. Arthropoda tarjoaa myös erittäin hiotun kokonaisuuden, jossa onnistunut pakkaus on osa elämystä ja korusta nauttimista.

Roots, Nagual

Roots-sarjan koruista löytyy luonnon raakuutta, mutta myös hentoa kauneutta. Koruilla on oma rytminsä, jossa epätäydellinen täydellisyys on vahva osa korujen ilmettä. Tummennettu hopea on vahvasti omaleimainen. Rakkaus spiraaleja kohtaan on ollut yksi vaikuttaja Roots-korujen muodoille. Olennainen osa Roots-sarjan koruja on vahvasti kolmiulotteinen muotoilu sekä epäsäännöllisyys.

Silmu-teemaiset korut, Susana Corneh (SC Created)

Silmu-teemaiset korut ovat raikkaat ja nuorekkaat. Koruissa yhdistyy naisellisuus sekä leikkisyys ja hauskuus. Kesäinen herkkyys ja raikkaus ovat myös osa korujen mielenkiintoista muotoilua. Silmuillen-sormus ja Silmut-korvakorut tulkitsevat luontoaihetta modernisti pitäen sisällään sanoman myös kahden ihmisen välisestä siteestä. Koruissa on yhdistelty materiaalina kultaa ja hopeaa.

Järvi, Kirsi Manninen (Little Big Woman)

Järvi-sarjan korut ovat kuin suomalaisen kesän tiivistys. Koruista huokuu seesteisyys ja kesän huolettomuus. Korut tuovat mieleen kesäiset päivät veden äärellä ja auringonsäteet. Korujen pinta ja värit muistuttavat rantaan saapuvia liplattavia aaltoja ja vedenpinnan väreilyä.  Korujen materiaali on puoliposliini, joka saa uniikin värinsä lasitteesta ja lehtikultauksesta. Inspiraation lähde Järvi-koruihin juontaa juurensa Kirsin ala-asteella tekemään koruun isoäidillensä.

Varis, Carina Blomqvist

Varis-koruissa on henkäys metsien muinaista mytologiaa, mystiikkaa ja fantasiaa. Koruissa on myös vahva talismaanityylinen preesens. 3D-tekniikan avulla korusarjaan on vangittu koukuttavia tekstuureja ja pintoja kauniiksi yksityiskohdiksi. Varis-mallistoon on saatavilla monipuolisesti erilaisia koruvaihtoehtoja, myös miehille, joissa fantasia sekoittuu Suomen luontoon.

Hydrangea, Mari Ruohomäki (Bu.ké)

Korut ikuistavat puutarhan kauneuden ikikukiksi. Hydrangea-korut ovat jäljennetty skannaamalla aidosta hortensian kukasta kaikkine tarkkoine yksityiskohtineen. Hydrangea-koruissa modernikin nainen voi piipahtaa hetkeksi salaisen englantilaisen puutarhan tunnelmaan, jossa silmäkulmastaan voi nähdä pilkahduksen Shakespearen Kesäyön unelman keijuista.

Pore, Tiina Arkko (OZ Jewel)

Pore-sarjan korut tuovat mieleen niin kuohuviinilasissa tanssivat kuplat kuin syksyn sadepisarat. Korujen ketjut muodostuvat yhteen liitetyistä hopearakeista, joiden liike ja tuulikellomainen ääni luovat koruihin herkkää ja ainutlaatuista tunnelmaa.  Syksyisyyttä vangitseva olemuksessa on kuin valuvia vesipisaroita: sateenvarjo kädessä ja ”Singin’ in the Rain” –kappaleen melodiaa hyräillen.

Swirl, Juha Koskela

Swirl-korut ovat kuin tanssinpyörähdys, jossa liikevoima vauhdittaa iloisia pyörteitä. Hopeasta valmistetut veistosmaiset korut saavat vangitsevan muotonsa anticlastic raising –tekniikasta. Koruissa viehättää voimakas moniulotteinen muoto, joka naulitsee katseen. Myös rohkea ja näyttävä koko ovat Swirl-korujen meriitti.  Statement-tyyliset isot korut ovat kuitenkin päällä kevyitä kantaa.

Spring Ice, Laura Bruun

Spring Ice -koruissa on läsnä jään massiivisuus ja voima, mutta myös herkkyys ja haavoittuvuus. Koruissa on jäämaisen ulkomuodon lisäksi tuotu luonnonelementti mukaan kuviontiin, joka on tehty fotoetsaamalla. Koruissa harvemmin käytetty tekniikka viimeistelee kokonaisuuden ja vie mukanaan jääkuningattaren valtakuntaan. Hopean lisäksi koruissa on materiaalina kuutiollisia zirkonioita, jotka sädehtivät kuin keväinen jää, johon aurinko säteilee.

Lue lisää