Aika ajoin herää kysymyksiä siitä, miksi rannekelloa pidetään vasemmassa kädessä – tai paremminkin miksi joku pitää kelloa oikeassa kädessään? Kysymys on sen verran mielenkiintoinen ja useasti toistunut, että päätin ottaa asiasta selvää.

Rannekellojen syntyhistoria lyhyesti

Rannekellon syntymästä on useita tulkintoja, joista Breguet kertoo tehneensä ensimmäisen rannekellon vuonna 1810 Napolin kuningattarelle. Toisen tarinan mukaan ensimmäisen rannekellon teki Patek Philippe vuonna 1868. Kolmannen historiankirjoituksen mukaan ensimmäinen rannekello on Leicesterin jaarlin Kuningatar Elizabeth 1:lle vuonna 1571 lahjaksi antama. Oli ensimmäinen rannekello lopulta kenen tahansa valmistama, oli se kuitenkin naistenkello.

Artikkelin aiheeseen palatakseni todennäköisin syy vasemman ranteen valikoitumiselle johtuu sotilaallisen toiminnan tarpeista. Rannekellojen yleistyminen alkoi toden teolla 1800-luvun loppupuolella, jolloin käytettiin pääasiassa taskukelloja.

Oris Big Crown 1917 Limited Edition
Oris Big Crown 1917 LE:n ranneke tuo hyvin esille ajatuksen, miten taskukelloista tehtiin rannekelloja.

MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Tuohon aikaan taskukellojen vetonuppi sijaitsi kello 12:n kohdalla ja taskukellot olivat muutenkin kookkaita, joten kellot laitettiin ensin taskukellon muotoon tehdyissä nahkarannekkeissa ja myöhemmin jälkikäteen kelloihin lisätyillä korvakkeilla ns. heikompaan käteen, jossa ne olivat vähemmän tiellä ja alttiina kolhuille arjen askareissa – tarkemmin sanottuna sotilaallisessa toiminnassa.

Käytännöllisyyden ehdoilla

Rannekellon päätyminen pääasiassa vasempaan ranteeseen juontaa juurensa käytännöllisyydestä ja asia ei ole juuri siitä muuttunut tähän päivään mennessä. Kelloa on pidetty oikeakätisessä maailmassa heikommassa kädessä, jolloin kello on ollut vähemmän tiellä ja sitä on voinut hallita vahvemmalla ja tarkkaan työhön pystyvällä kädellä.

Toinen looginen syy vasemman käden suosimiseen on kirjoittaminen, jolloin kello ei sotkeennu musteesta ja ole muutenkaan tiellä. Tämän päivän versio samasta syystä on tietokoneen hiiri, jonka käyttämisen tiellä vasemmassa kädessä oleva rannekello ei oikeakätisellä ole. Kolmas nähtävä syy on rannekellojen vallalla oleva suunnittelu, jossa vetonuppi on kellon oikealla puolella, johon luontevaa päästä käsiksi oikealla kädellä.

Valtaosa rannekellojen vetonupeista sijaitsee oikealla puolella, jolloin sitä on luontevinta käyttää oikealla kädellä.
Valtaosa rannekellojen vetonupeista sijaitsee oikealla puolella, jolloin sitä on luontevinta käyttää oikealla kädellä.

Edellä mainituista syistä vasenkätiset pitävät usein rannekelloa oikeassa kädessään. Yleisestä tavasta poiketaan myös käytännöllisistä syistä, sillä kellon ja etenkin vetonupin muotoilusta johtuen jotkut käyttävät kelloa oikeassa ranteessa sen takia, että vetonuppi painaa muuten kämmenselkään. Tätä varten monet kellovalmistajat ovatkin tehneet kelloistaan myös ns. lefty-malleja, joissa vetonuppi sijaitsee kellon vasemmalla puolella.

Tänä päivänä kellon päätyminen kumpaan ranteeseen hyvänsä johtuu paitsi käytännön syistä, myös henkilökohtaisista tyyliseikoista. Etiketti määrittelee milloin kellon käyttäminen on paikallaan ja millainen kello on soveliain. Etiketti ei sen sijaan kerro kummassa kädessä rannekellon kuuluisi olla, joten valinnan voit tehdä sinä itse.


1 KOMMENTTI

  1. Jotensakin hupaisa oli eräällä isolla kelloharrastajasivustolla käyty keskustelu uudesta “vasenkätisestä” arvokellon versiosta, jota ihasteltiin ja joukolla hankittiin kokoelmien jatkoksi. Tietysti sellaisen ensimmäisenä ranteeseensa saaneet liittivät mukaan rannetuskuvan toisille kadehdittavaksi. Taisi olla vasta sivulla 5 ja kuvassa numero 22 kun kello oli ensimmäistä kertaa oikeassa kädessä… Vaikka kaiken järjen mukaan se olisi ainoa syy hankkia moinen versio jo vaikka kuinka kauan myynnissä olleesta mallista. Go figure…

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here