Pore-sarjan korut tuovat mieleen niin kuohuviinilasissa tanssivat kuplat kuin syksyn sadepisarat. Tiina Arkon korujen ketjut muodostuvat yhteen liitetyistä hopearakeista, joiden liike ja ääni luovat koruihin herkkää ja ainutlaatuista tunnelmaa. Syksyisyyttä vangitseva koru sopii erinomaisesti lokakuun Kuukauden koru –valinnaksi. Pore-sarjan olemuksessa on valuvia vesipisaroita – pidän kädessäni sateenvarjoa ja ajatuksissani hyräilen ”Singin’ in the Rain” –kappaleen melodiaa ja sanoja.

”Ei mitään ylimääräistä” on Tiinan designfilosofia
Tiina Arkko kertoo suunnittelussaan pyrkivänsä karsimaan kaiken ylimääräisen, jotta korussa ei ole mitään turhaa, vain pelkästään olennainen. Koru on hänen mielestään parhaimmillaan silloin, kun se näyttää valmiina yksinkertaisen helpolta – vaikka tosiasiassa korun vaivattoman ilmeen aikaansaaminen on vaatinut paljon ammattitaitoa.

Piirtäminen ja käsillä tekeminen kiinnostivat Tiina jo lukiossa ja lopulta hän päätyikin opiskelemaan kultasepäksi Lahden muotoiluinstituuttiin. Koruja suunnitellessaan hänelle on luonnollista luonnostella piitäen. Tiettyä muotoa Tiina saattaa piirtää useiden aukeamien verran luonnoskirjaansa korujen inspiraatioksi. Toisinaan hän antaa itse työn ja tekemisen johdattaa kohti lopullista korua. Näin myös kävi Pore-korujen muotokielen kanssa.
Hopearakeiden leikkiä ja tuulikellon kilinää
Suosittelemme
Korusarja sai syntynsä syksyllä 2005 Strasbourgissa pidettyyn näyttelyyn, johon Tiina halusi tehdä näyttävämpää korua esille. Tällöin Tiinan tavoitteena oli myös saada koruun syksyistä tunnetta. Syksy Pore-koruista välittyykin mielestäni onnistuneesti, ilman alleviivaavaa teemaa kuten esimerkiksi pudonneita lehtiä. Korujen materiaalina on hopea. Alun perin näyttelyn korut Tiina teki raaka-aineen inspiroimana, raakahopean yksittäisiä rakeita kimpuksi yhdistämällä. Nyt korujen rakeita valmistetaan valua apuna käyttäen. Pore-korujen rakeet ovat kuitenkin edelleen moninaisia, sillä hopearakeiden valuun käytetään useita erilaisia valumalleja. Lisäksi korut kootaan ja rakeet asetellaan sattumanvaraisesti vapaamuotoisessa järjestyksessä, joten jokainen koru on omalla tavallaan uniikki.

Pore-korujen liike tuo mieleen myös tuulikellon. Korujen hopearakeissa on vapaata liikkuvuutta ja liike saa aikaan myös vaimeaa kilinää. Sormuksessa ääni ja liike jopa vetävät puoleensa leikkimään. Sormusta käyttäessäni minut todennäköisesti voisi saada kiikkiin tylsässä kokouksessa kilisyttelystä, sillä hopearakeiden liikkeen seuraaminen on koukuttavaa. Pieni liike saa myös kaula- ja rannekorun ketjun pienet kappaleet liikkumaan eloisasti ja orgaanisesti. Korut asettuvat tästä syystä hyvin päälle. Ketjumainen muoto onkin helppo käyttää. Pore-sarjassa Tiinaa viehättää, että ne eivät ole kiinteänmuotoisia ”pönötyskoruja”: koruja voi oikeasti käyttää ja luontevasti.

Muunneltavat korut, viimeistellyt yksityiskohdat
Pore-sarjaan kuuluu kaulakoru, rannekoru sekä sormus. Sarjassa on huomioitu, että rannekorun ja kaulakorun voi myös yhdistää pidemmäksi kaulaketjuksi tai kieputtaa ranteen ympärille useampaan kertaan muhkeaksi rannekoruksi. Tiina itse vierastaa orjallista saman sarjan koruihin pukeutumista. Siksi hänen ajatuksensa mukaan, hänen suunnittelemat korut ovat yhdisteltävissä keskenään, ja esimerkiksi kuvauksissammekin olevat Polku-korvakorut sopivat tyyliltään Poreen kanssa käytettäväksi. Tiina Arkon ja Vesa Nilssonin OZ Jewel tekee paljon tilaustöitä ja Tiina vinkkaakin, että Poreen tyylistä ja muotokielestä on kuitenkin mahdollista pohtia myös muitakin koruja toiveesta yhdessä asiakkaan kanssa suunnitellen.

Tiinna tavoite on, että korut näyttävät hyvältä ympäriinsä ja joka kulmasta. Siksi lukot ja mekanismit ovatkin osa korujen viimeisteltyä ilmettä. Itse ihastuin Tiinan nerokkaisiin lukkomekanismeihin, jotka ovat kaunis osa korua, mutta myös erittäin toiminnalliset: rannekorukin oli helppo saada itse ranteeseen.

Moderni klassikko
Juhliin Pore poreilee tyyliltään hyvin. Korut ovat näyttäviä, vaikkakin klassisen hillittyjä. Tiinan luomaan ketjua voisi sanoa uudenlaiseksi perusketjuksi, joka on löytänyt modernin muodon ja kiinnostavuuden. Kenties tämä on se syy, mikä saa minussa aikaan hingun pukeutua Pore-koruihin arkenakin jopa aivan farkkujen kanssa. Ketjujen hyvä istuvuus ja mukautuvuus edesauttavat, että korut eivät ole käytössä kömpelöitä, ja täten ne sopivat hyvin arkeenkin. Tiina kuvaa Poreen toimivan tilanteessa kuin tilanteessa, ja sopivan monen tyylisille ihmisille. Myös tämä luo mielikuvaa uudesta klassikosta, itseään korostamattomasta ketjusta, joka kuitenkin näyttää arvokkaalta. Sirous ja pelkistetty ilme eivät kuitenkaan tee koruista mitäänsanomattomia.

Arvokkuus tulee tuntua myös korua kantaessa. Siksi Poreen käyttötuntuma on mielenkiintoinen. Runsaat hopearakeet tuovat koruun massaa ja painoa. Koruissa paino kuitenkin jakaantuu käytettäessä, niin, etteivät ne käytettäessä tunnu raskailta. Tiinan toteaa, että yksi seikka, joka häntä itse Poreessa viehättää on juuri se, että koruja käytettäessä voi tuntea niiden arvokkuuden myös painona ja tuntea korun arvon.

Pore-sarjan koruja on saatavissa OZ Jewelin verkkokaupasta sekä Helsingissä Unioninkadulla sijaitsevasta pajamyymälästä. Tiina vinkkaa, että myymälässä on esillä verkkokauppaa laajemmat valikoimat OZ Jewelin koruja ja myös yksittäisiä uniikimpia koruja, joista voi tehdä mieleisiään löytöjä.
Artikkelin korut:
Pore-rannekoru
Pore-kaulakoru
Pore-sormus