Kuukauden koru: Susana Cornehin Silmu-teemaiset korut

Vuoden koru 2019 -ehdokas

Susana Cornehin silmu-teemaiset korut ovat raikkaat ja nuorekkaat. Koruissa yhdistyy naisellisuus sekä leikkisyys ja hauskuus. Kesäinen herkkyys ja raikkaus sopivat erinomaisesti kesäkuun Kuukauden koru –valinnalle. Silmuillen-sormus ja Silmut-korvakorut tulkitsevat luontoaihetta modernisti pitäen sisällään sanoman myös kahden ihmisen välisestä siteestä.

Koruja muotin ulkopuolelta

Susana Cornehin tyyli on orgaaninen ja hän tietoisesti haluaa korujensa olevan jotakin muotin ulkopuolelta. Tämä näkyy muun muassa korujen muotoilussa ja materiaaleissa. Hän mielellään yhdistelee hopeaa ja kultaa, joka on hieman poikkeuksellista suomalaisille koruille.  Hän pitää myös koruissa siitä, että ne tuntuvat joltakin kosketettaessa. Tästä syystä Susanan korut eivät välttämättä ole aina kiiltäviä tai sileitä vaan niissä saa olla myös rosoisuutta. Vahva kolmiulotteinen muotoilu ja kosketeltava muoto näkyvät ja tuntuvat hyvin esimerkiksi Silmuillen-sormuksessa.

Susana Cornehia korut alkoivat kiinnostaa noin 15-vuotiaana. Susanan matkaan korujen parissa on antanut vahvan leimansa myös asuminen Uudessa-Seelannissa kolmeen otteeseen.  Pienten lasten kasvaessa tarhaikään, Susana päätti tehdä unelmistaan totta ja haki Lahden Muotoiluinstituuttiin. Valmistumisensa jälkeen 2016 Susana muutti jälleen Uuteen-Seelantiin, jolloin myös Kuukauden koruksi valittujen silmu-teemaisten korujen idea sai alkunsa. Asettuessaan takaisin Suomeen maaliskuussa 2018 Susana aloitti SC Created –nimisen yrityksensä toiminnan.

Silmu-teemaiset korut kertovat myös kahden ihmisen välisestä yhteydestä

Luonto on yksi Susanaa inspiroivista tekijöistä, mutta tämän lisäksi myös ihmiset ja rakkaus näkyvät koruissa. Silmu-teemaisten korujen inspiraatio onkin juuri yhdistelmä näitä aiheita: silmujen muotokielessä tietenkin on oma viittauksensa luontoon, mutta korut kertovat myös kahden ihmisen välisestä siteestä – niin parisuhteen tiivistyneestä yhteydestä kuin syvällisestä ystävyydestä.

Suosittelemme

Näyttävä sormus ja korvakorut ovat kesäisen raikkaat

Silmuillen-sormus on näyttävä kooltaan ja muodoltaan. Sormuksessa on yhdistetty kultaa sekä hopeaa, joka tuo ilmeeseen lisää mielenkiintoa ja materiaalien yhdistelmä on myös upea yksityiskohta. Sormusta voi käyttää siten, että suuret silmut osoittavat ylöspäin tai niin, että ne lepäävät viereisen sormen päällä. Koostaan huolimatta sormus ei tunnu kömpelöltä tai vaivaannuttavalta päällä.

Sormuksen kaveriksi sopii hyvin hopeiset Silmut-korvakorut. Poikkeavan pitkät alaspäin kaartuvat tapit ovat osa vahvaa ilmettä sekä omaleimaisuutta ja tuovat jotakin uutta. Samalla korvakorut ovat ihanan kesäiset, rennot ja leikittelevät, mutta sopivat myös juhlatilaisuuksiin. Käytössä korvakorut tuntuvat päällä huomaamattoman keveiltä, mutta ne eivät kuitenkaan jää huomaamatta.

Korut ovat yksilöitä ja itsenäisiä, mutta sopivat myös yhdessä

Tällä hetkellä silmuisista koruista löytyy Silmuillen-sormus ja Silmut-korvakorut. Susanan silmu-teemaiset korut ovat useista korusarjoista poiketen nimetty omilla nimillään. Susana haluaa nähdä korut yksilöinä ja toisistaan erottuvia. Silmu-teemaisten korujen omilla nimillä Susana tahtoo myös vahvistaa sitä, että koruja voi käyttää myös yksistään itsenäisesti eivätkä ne väkisin tarvitse korusarjan muita koruja ympärilleen ollakseen kauniita. Susana kuvaileekin, että koruja voi käyttää käsi kädessä, mutta hyvin myös erillään.

Nuorekas muotokieli sopii ikään katsomatta ja useaan tilaisuuteen

Pidän siitä, että koruissa on innovatiivisesti otettu pelkäämättä uudenlaista muotoilua, kaavoihin kangistumatta tai lokeroimatta.  Susanan korut ovat uniikkeja ja käsintehtyjä, joissa on hauskuutta ja kekseliäisyyttä. Silmu-teemaiset korut ovat kesäisen herkkiä ja kauniita. Luonto aiheena ei ole niissä liian alleviivaava vaan leikkisä. Korujen ilme on moderni ja raikas. Nuorekkaiksikin koruja kutsuisin, mutta silti ne sopivat hyvin myös aikuiselle naiselle. Silmu-teemaiset korut ovat myös mielestäni naiselliset.

Korujen rento ja moderni ote sopii moneen tilanteeseen ja tilaisuuteen. Sormus itsessään on jo näyttävä koru yksistäänkin esimerkiksi juhlapukeutumisessa. Iltapukutilaisuuksiin valitsisin sormuksen kaveriksi ehkä hieman näyttävämmät korvakorut, mutta erityisen upeasti silmu-teemaiset korut sopivat yhteen kesäisiin juhliin, jolloin luonnon kauneus on läsnä myös koruissa.

Koruperheeseen mielikuvituksella myös muita koruja

Silmu-teemaiset korut, kuten Susanan muotokieli yleensäkin, ovat sellaisia, jossa hän ei halua rajoittaa itseään tai koruja. Tämä jättää tilaa mielikuvitukselle luoda hyvinkin monenlaisia koruja tähänkin koruperheeseen. On siis mahdollista, omien toiveiden mukaisesti, pyytää Susanalta ideoita ja toteutusta esimerkiksi erityyppisiin korvakoruihin tai kaulakoruun. Korujen kautta Susana toteuttaa itseään ja tämän vuoksi erilaiset tilaustyöt ja kustomoinnit ovat hänelle tärkeitä, koska ne ovat omalla tavallaan mahdollisuus myös asiakkaille itsensä toteuttamiseen.

Silmuillen-sormuksen ja Silmut-korvakorut löydät SC Createdin verkkokaupasta. Mikäli sinua kiinnostaa teettää muita silmu-teemaisia koruja, kannattaa olla suoraan yhteydessä Susanaan.

 

Lue lisää