Roots-sarjan koruista löytyy luonnon raakuutta, mutta myös hentoa kauneutta. Koruilla on oma rytminsä, jossa epätäydellinen täydellisyys on vahva osa korujen ilmettä. Tummennettu hopea on vahvasti omaleimainen, mutta muotoilunsa vuoksi korut eivät vaivu synkkyyteen. Nagualin hopeakorut ovat epäsymmetristen uniikkikorujen sarja, jossa jokaisella korulla on oma tarinansa ja energiansa. Toukokuun Kuukauden koru on tamperelaisen Nagualin hopeantyöstön taidonnäyte.

Voimaa-antavia koruja, joissa energiaa kiteytettynä
Tamperelaisen Nagualin takaa löytyy kultaseppä Johanna Väänänen ja kulta- ja hopeaseppä Jari Tynkkynen. Nagual saattaakin olla sinulle jo tuttu aiemmista artikkeleistamme, sillä Nagual valmisti koruni Linnan juhliin vuonna 2015. Jari ja Johanna välittävät metalliin tunteita, jotka energisoivat ja vahvistavat. He uskovatkin, että koru on enemmän kuin vain koristautumista varteen ja koru toimii ikään kuin amulettina ja talismaanina antaen voimaa. Lisäksi pitää mainita, että Nagualin vierailuissa on aina jotakin erityistä – ja kokemus on yleensä voimaannuttava ja saa hyvälle tuulelle.


Roots-koruissa on jäljittelemätön muotoilu
”Herkkää, mutta vahvaa” näkyy useissa Nagualin koruissa, kuten myös Roots-sarjassa. Korut ovat silottelemattoman rehelliset, joiden muotoilussa turhat säännöt ovat unohdettu onnistuneen luovuuden tieltä. Vaikka korut ovat omalla tavallaan raa’at ja jykevät, koruista välittyy myös herkkyys ja pehmeät linjat.

Myös koruja tehdessä mukana on omanlaistansa arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä, joka viehättää niin Jaria korujen tekijänä kuin myös minua. Muodot syntyvät materiaalia työstettäessä ja tästä syystä koruissa on aina uniikki leima ja yksilöllinen ote. Root-koruissa näkyy myös Jarin rakkaus spiraaleja kohtaan. Olennainen osa Roots-sarjan koruja on vahvasti kolmiulotteinen muotoilu sekä epäsäännöllisyys. Juuri epäsäännöllisyys ja epäsymmetrisyys tekevät koruihin täydellisyyttä, jossa ohuet ja leveät osiot tanssivat sopuisasti muodostaen tumman kokonaisuuden.
Suosittelemme

Nagualin koruille, kuten myös Roots-sarjan koruille, on ominaista anteeksipyytelemätön näyttävyys, joka erityisesti puhuttelee minua. Johanna ja Jari toteavatkin, että eivät halua tehdä koruja ”varman päälle”, koska se usein johtaa mitäänsanomattomiin koruihin kaiken potentiaalin vapautumisen sijaan.

Monipuolinen korusarja, jossa uusille ideoille on tilaa
Tällä hetkellä Roots-sarjasta löytyy erilaisia korvakoruja, rannekoru sekä kaulakoru. Omaksi suosikikseni nousi makeanveden helmellä koristettu korvakorupari. Sarjan pienet korvakorut saa omakseen alle sadalla eurolla, isomman parin noin kolmella sadalla. Suuremmat korvakorut sekä helmelliset versiot ovat noin 600 euron hintaiset.

Kuvauksiemme kaulakoru on hieman alle 3000 euron hintaluokassa. Jari kuitenkin muistuttaa, että he mielellään ideoivat ja valmistavat sarjaan tilauksesta juuri tarpeidesi mukaisia koruja, esimerkiksi vaikka rintakorun tai hiuskamman. Lisäksi koruja on muun muassa mahdollista kustomoida myös kokotoiveella.
Materiaalina hopea – mausteeksi vaikkapa helmiä
Roots-sarjan korut ovat tehty hopeasta, joka saa synkän, mutta kiehtovan tumman pintansa oksidointi-käsittelyllä. Jari mainitsee, että suunnitelmissa on valmistettavan Roots-sarjan koruja myös muilla hopean pintakäsittelyillä sekä myös mahdollisesti kullasta tai kullattuna. Kuvauksissamme mukana oli myös korvakoruja, joissa hopean lisäksi on käytetty helmiä yksityiskohtina. Valkoinen helmi on makeanveden helmi ja harmaa Tahitin helmi.

Roots-sarjasta löytyy lempikorut moneen tilanteeseen
Roots-korujen ilme on massiivinen, vaikkakin herkän delikaatti. Ilme antaa helposti virheellisen kuvan korujen raskaudesta. Korut tuntuvat kuitenkin miellyttävän kevyiltä päällä. Keveys edesauttaa, että Roots-koruihin rakastettuaan ei tarvitse rajoittaa isojenkaan korvakorujen käyttöä vain juhlaan vaan käyttömukavuuden vuoksi korut sopivat arkeenkin tuomaan hyvää energiaa.

Sarjasta löytyy koruja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Isot korvakorut sopivat raikkaina hyvin monen asun kanssa – koostaan huolimatta. Helmellisissä korvakoruissa on puolestaan ripaus juhlavuutta lisää. Näyttävä kaulakoru on totta kai juhlapukeutumisessa katseenvangitsija, mutta orgaanisen ja elävän muodon takia, mielestäni koru istuu hyvin myös jakkupuvun kanssa rohkealle pukeutujalle, joka ei arastele näyttää kiintymystään kauniisiin koruihin. Kaiken kaikkiaan, vaikka Roots-korut ovat näyttävät, ne eivät kuitenkaan varasta katseita kantajaltaan.

Mikäli sinä ihastuit Roots-koruihin, kannattaa rohkeasti tarttua puhelimeen ja soittaa Nagualille. Erityisesti kuitenkin suosittelen vierailemaan Tampereella Johanna ja Jarin työpajalla myös tapaamassa heitä – samalla pääset tutustumaan myös muihin upeisiin uniikkikoruihin, joita on nähty myös punaisilla matoilla salamavaloissa ympäri maailman.