Kuukauden koru: Kätkön Arktis

Vuoden koru 2019 -ehdokas

Arktis-korvakorut ovat käsintehtyjä ja uniikkeja sekä kantavat myös oman kortensa kekoon materiaalivalinnalla ja hyväntekeväisyyslahjoituksella paremman huomisen eteen. Koruissa on soturinaisen henkeä yhdistettynä keijukaismaiseen heleyteen ja jään raikkauteen. Tämän kuun Kuukauden koru –valinta on Kätkön Arktis korvakorut.





 

Arvot vahvasti mukana myös Arktis-korvakoruissa

Hanna Rainiolle inspiraatio syntyy yleensä omista sisäisistä tunnelmista – näin myös Arktis-korvakorut saivat alkunsa. Hanna halusi toteuttaa kevyet, juhlaan sopivat, korvakorut itselleen veljensä häihin. Arktiksen muoto syntyi vapaasti toteutuksen edetessä hopeaa takoessa. Koruista Hanna visioi epäsymmetriset, joissa olisi liikettä ja hienovarausta välkettä. Lisäksi tarkoituksena oli tehdä kepeät korvakorut, jotka eivät olisi muotokieleltään vakavat. Kokeilevalla, kuvanveistosta tutulla, otteella Arktis sai syntynsä spontaanisti.

Matka Kätkön perustamiseen vuonna 2015 kulki monen pisteen kautta.  Muutaman välietapin jälkeen taidemaalaritaustainen Hanna päätyi sattumalta tekemään koruja kierrätysmateriaaleista. Lopulta Hanna lähti opiskelemaan kultasepäksi, koska halusi oppia kuinka kierrätysmateriaaleista tehdyistä koruista saisi kestävämpiä ja pitkäikäisempiä käytössä. Jalometallit olivat kuitenkin Hannalle vaikea aihe niiden alkuperän moraalisesti ristiriitaisten kysymysten vuoksi. Kultasepän koulutuksessa kumminkin Hanna ihastui kultaan ja tutustui myös Reilun kaupan kultaan sekä kierrätettyyn hopeaan, ja löysi täten omille arvoilleen sopivia materiaaleja töihinsä.

Kätkö käyttää hopeakoruissaan ekohopeaa, joka on kierrätettyä.

Keijuja ja sotureita sekä kantaaottavia yhdistelmiä

Kaikissa Arktis-korvakoruissa on sama muotokieli, mutta jokainen pari on uniikki ja käsityönä tehty ja täten korut eivät ole täysin identtisiä. Arktiksen olemus syntyy sahaamalla hopea ensin muotoonsa, jonka jälkeen kuvio ja lopullinen muoto taotaan koruun.  Taottu pinta on mielestäni heleä ja raikas kuin jää, ja toisaalta se myös keventää suurikokoisten korvakorujen olemusta.

Pienemmät Arktis-korvakorut sopivat sekä arkeen että juhlaan.

Arktis-korvakoruja löytyy kahdessa eri koossa. Suuremmat korvakorut ovat kaksiosaiset. Korvakoruja voi käyttää joko samankokoisen parin kanssa tai vahvistaa Hannan alkuperäistä epäsymmetristä ideaa yhdistämällä ison ja pienen korvakorun. Itse suosittelen hankkimaan kummatkin parit, sillä täten yhdistelmien ja erilaisten lookkien määrä täydentyy moninkertaisesti.

Isommat Arktis-korvakorut ovat kaksiosaiset. Korvakorut ovat erittäin näyttävät, mutta kevyet päällä.

Arktis-korvakoruilla voit rohkeasti rikkoa epäsymmetrisyyden rajoja – laita toiseen korvaan pieni ja toiseen iso korvakoru.

Hannalle itselleen korun ilmeessä on keijumaista herkkyyttä, mutta toisaalta koruissa on voimakkaan sotunaisen tuntua. Arktis-nimen perusteella korun muotokielessä voi myös nähdä jäävuorien huippuja. Arktis-nimi tuli ideana Kätkön sosiaalisen median seuraajalta. Arktis tuo esiin ilmastonmuutosta ja arktisen alueen suojelua. Ympäristö on Kätkön Hannalle tärkeä, joten nimi tuntui hänestä omalle. Lisäksi jokaisesta myydystä Arktis-korvakoruparista lahjoitetaankin 10€ arktisen alueen suojeluun.

Kauniit materiaalit hyvällä omatunnolla

Kätkön korujen kelta-, puna- ja valkokulta ovat Reilun kaupan sertifioimaa. Kätkö on ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa yritys Suomessa, jolla on kansainvälinen sopimus hankkia Reilun kaupan sertifioimaa kultaa korujen materiaaliksi sekä käyttää Reilun kaupan merkkiä kultakoruissaan. Arktis-korvakorut ovat puolestaan valmistettu ekohopeasta, joka on 100% kierrätettyä.  Hanna kertoo, että myös lukuisille hänen asiakkailleen materiaalivalintojen eettisyys on merkittävä asia valitessaan Kätkön korujen osto- ja tilaustyöpaikaksi.

Jokainen Arktis-sarjan korvakoru on uniikki ja käsintehty. Heleä ja välkehtivä kuvio syntyy takomalla.

Ei sääntöjä miten koruja käytät

Arktis-korvakorut ovat näyttäviä, mutta erittäin kevyitä käytettäessä. Vaikka korujen ilme on vahva, sopii pienemmät korvakorut hyvin myös tyylikkääseen työpukeutumiseen. Isot korvakorut osuvat loistavasti juhlistamaan monenlaista tilaisuutta ja useanlaista asua.

Sinä päätät itse miten päin haluat parien korvakoruja käyttää ja haluatko jopa yhdistellä pientä ja isoa korvakorua.

Korvakoruparien korut ovat toistensa peilikuvia. Omasta mielestäni on kuitenkin hienoa, että voit käyttää pareja itse valitsemallasi tavalla ja päättää itse kumpaan korvaan laitat kummankin korvakorun. Täten voit leikitellä erilaisilla korujen ilmeillä sillä, kuinka korvakorun yläosan kulmikas huippu asettuu. Huipun voit asettaa esimerkiksi korvalehden mukaisesti nousemaan samassa linjassa ylös. Mielestäni on juuri herkullista, ettei tiukkoja sääntöjä Arktis-korvakorujen käyttämiseen ole. Sama korvakorupari on pukemistavasta riippuen joko hieman perinteisempi tai räväkämpi. Kun vielä yhdistellään erilaiset yhdistelmävaihtoehdot pienen ja ison korvakoruparin välillä, löydät helposti uusia tapoja asetella korvakorut.

Omat korvakorusi voit ostaa ottamalla yhteyttä Kätkön Hannaan. Pienen parin hinta on 150€, ison ja pienen yhdistelmä 220€ ja isot Arktis-korvakorut 290€. Vierailla voit myös Kätkön Paja & puoti -työpajamyymälässä Helsingin Kalliossa. Kevään aikana korvakorut ovat lisäksi tulossa myyntiin Weecosin verkkokauppaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Voimanpuute ei vaivaa tätä Audia – uudessa ABT RS7-R:ssä on 740 heppaa ja 920 newtonin vääntö

Audi esitteli uusimman sukupolven RS 6:n ja RS 7:n viime syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä. Ne ovat ehtineet jo tuning-pajojen kynsiinkin,...

Autonvalmistajien historiaa: AMC – Taistelija kolmen suuren varjossa

Amerikan Yhdysvalloissa oli aikanaan kolme suurta autonvalmistajaa: General Motors (GM), Ford ja Chrysler. Näiden jälkeen tuli pienempi American Motors...

Upotti poikaystävänsä auton jokeen – samalla löytyi Mazda RX-7 ja viisi muuta autoa!

Vinkki vedenalaisesta autosta voi johtaa mystisiin löytöihin. Näin kävi sukellusryhmälle, joka oli saanut vinkin joen pohjassa köllöttelevästä avolavasta. Mustasukkaisuuden roihahtaessa...

Maailman vähiten ajettu Lamborghini Miura SV tarjolla – auto myytiin uutena Saudi-Arabian kuningasperheelle

Vuonna 1966 debytoinut Lamborghini Miura mainitaan usein maailman kauneimpia autoja listattaessa. Jo ”tavalliset” Miurat ovat nykyään huippukalliita, mutta tämän...

Oletko kuullut BMW E1:stä – tämä sähköauto esiteltiin jo 1990-luvun alussa

BMW:n i8-hybridisportin valmistus loppuu pian, mutta kaupunkikäytössä parhaimmillaan oleva i3-täyssähköauto jää edelleen tarjolle. Harva tietää, että i3:lla oli henkinen...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...