Esittelin aiemmin tanskalaisen Mismon M/S Bureau -laukun, jota olin käyttänyt alkuvuodesta lähtien. Uudenkarheana laukku tuntui materiaaleja ja työnjälkeä myöten laadukkaalta ja huolettomaan käyttöön suunnitellulta, tyyliä kuitenkaan unohtamatta. Noin puolen vuoden päivittäisen käytön jälkeen on hyvä päivittää kokemuksia, jotka ovat edelleen positiiviset.

Mismo on kestävä
Mismon suunnittelufilosofian yksi kantava teesi on kestävyys. Laukkujen materiaaleissa ei ole tehty tarpeettomia kompromisseja, vaan esimerkiksi nahkaosat ovat laadukasta ja paksua valjasnahkaa, joka patinoituu nätisti ja ei järkevällä huolenpidolla haperru käytännössä koskaan.
Sama laadukas linja jatkuu pintamateriaalien osalta, joka Bureaun tapauksessa tarkoittaa ns. taktista nailonia, joka kehitettiin alkujaan toisen maailmansodan aikana suojaamaan sotilaita sirpalevaikutuksilta. Tänä päivänä taktista nailonia käytetään mm. laukuissa, taktisissa vöissä ja kellojen (nato-)rannekkeissa. Voidaan siis sanoa, että materiaali on tehty ottamaan vastaan siviilikäytössä tulevia iskuja riittävästi. Tämän olen myös todennut käytössä, sillä laukku ottaa aktiivikäytössä silloin tällöin pientä osumaa, mutta pintaan ei ole jäänyt mitään jälkiä. Mismon pinnat ovat myös helppo puhdistaa kostealla rätillä tai harjalla, joten lika ei pääse tarttumaan.


Laukun sisäpuoli on vuorattu paksulla puuvillalla ja sisätaskujen reunat on huoliteltu ompelemalla niihin nahkapalat. Tämän esteetikon silmää hivelevän ratkaisun etuna on myös kestävyys, sillä näin reunat eivät pääse rispaantumaan käytössä.
Suosittelemme
Mismo luottaa myös messiinkiin, mitä käytetään korroosiokestävyytensä ja helpon työstettävyytensä johdosta mm. vetoketjuissa, napeissa ja laukkujen osissa. Messingin tyyliin liittyvä ominaisuus on myös kaunis patinoituminen. Kestävän kehityksen näkökulmasta katsottuna messinki on niin ikään hyvä ratkaisu, sillä se on helposti kierrätettävää ja tämän takia noin 90 prosenttia messingistä päätyy kierrätyksen kautta uusiokäyttöön.


Kun laadukkaat materiaalit yhdistetään hyvään viimeistelytasoon, on käsissä laukku, joka on tehty kestämään. Hyvä esimerkki viimeistelystä on olkahihnan messinkiosan kiinnitys valjasnahkalla niin, että valjasnahka on tikattu laukkuun koko matkaltaan ja nahka kiertyy laukun sivuilta pohjaan asti, jolloin paine yksittäiselle tikkaukselle on mahdollisimman pieni. Toisin sanoen jos laukkua vetää voimakkaasti hihnasta, ei olkahihnan tikkaukset hevillä petä riuhtaisun voimasta.
Mismo on tyylikäs
Mismon laukut ovat kautta linjan tyylikkäitä. Ei olekaan ihme, miksi Mismo nauttii vankkumatonta suosiota maailman tyyli- ja muotipiireissä, sillä laukut näyttävät hyvältä ja soveltuvat monenlaisiin tilanteisiin ja tyyleihin. Lisäksi Mismo on onnistunut siinä, että se tuo markkinoille vuodesta toiseen hyvällä maulla suunniteltuja laukkuja, joissa yhdistyy hyvät materiaalit ja viimeistely – sekä usein mainitsemani tyylikkyys. Huomionarvoista on myös Mismon laukkujen tunnistettavuus ja omanlainen dna, joten niiden yhdistely ei johda tyylilliseen kakofoniaan. Oman Bureau-laukun kylkeen voisin hyvin yhdistää Mismon klassisen shopperin ruskeana.
https://www.instagram.com/p/BbmmAX5jB4L/
Mismo on monikäyttöinen
Omassa käytössä Mismon M/S Bureau on ollut lähes päivittäin ja laukku on mukautunut hienosti monenlaisiin tarpeisiin. Kannettava tietokone virtalähteineen, varavirtalähde, Apple-maailmasta tutut dongelit, sekä lompakko kulkevat laukussa vaivatta.

Nailonin ansiosta laukku on varsin mukautuva myös satunnaiseen isompaan kantotarpeeseen ja muutamia kertoja olen sen sisällä kuljettanut aiemmin mainitsemieni tavaroiden lisäksi pientä järjestelmäkameraa. Tällaista hieman isompaa kantotarvetta varten Mismo tarjoaa kuitenkin parempia ratkaisuja, kuten M/S Softwork – joka meni kohdallani tilaukseen juuri kameran ja vaihto-objektiivin vaatiman tilatarpeen takia.
Yhteenveto
Kuten kirjoituksestani voi hyvin päätellä, M/S Bureau on tyylinsä puolesta monikäyttöinen laukku, joten se soveltuu niin bisnekseen kuin vapaa-aikaan. Mismo on myös valmistajana varteenotettava valinta, jolta löytyy laadukkaita laukkuja erilaisiin tarpeisiin.
Mismon laukkuja myy mm. Herrainpukimo.