Voidaan sanoa, että viimeisiä vietiin, kun Geneven SIHH-messut päättyivät tammikuun puolessavälissä. Ensi vuonna messut siirtyvät kevääseen, Baselworldin kupeeseen pääosin logistisista syistä. On jo nyt selvää, että kahden viikon kellojamboree tulee vaatimaan melkoista kisakestävyyttä kaikilta messuille osallistujilta. Baselista pois lähtenyt Swatch Group sekä Genevestä lähtevät Audemars Piguet sekä Richard Mille järjestänevät omat tilaisuutensa messujen yhteydessä, joten ohjelmasta ei tule olemaan puutetta.
Kävijöitä SIHH-messuilla oli tänä vuonna 23 000, ja nelipäiväiseksi typistetyt messut avasivat ovensa myös yleisölle viimeisen päivän iltapäivänä. Lyhyempi kesto näkyi kokonaisuudessaan aiempaa suurempana tungoksena sekä jonoina.
18 perinteistä suurta valmistajaa sekä 17 pienempää itsenäistä toimijaa esittelivät jälleen uutuuskellokattauksen, jossa riittää sulateltavaa ainakin Baselwordliin asti. Messujen tarjonnasta voidaan irroittaa haute horlogerie-luokka, jota ei ole tehty kulutustavaraksi ranteeseen vaan kassakaappiin. Suuri osa pienistä valmistajista kunnostautui nimenomaan eksklusiivisissa muutaman kappaleen sankarikelloissa. Toisaalla IWC:n ja Panerain kellojen ympärille rakennetut teemat olivat varsin kiinnostavia, ja Cartierin sekä Baume & Mercierin kohtuuhintaiset uutuudet yllättivät iloisesti.
Girard-Perregaux
GP:n aiemmin uudelleen elvyttämä sporttinen Laureato-mallisto urheillistuu entisestään pvd-päällystetyillä titaanirunkoisilla Laureato Absolute-malleilla. 44-millisen, mutta erittäin kevyen kellon saa kolmena variaationa: perusautomaattina, worldtimerina sekä kronona. Vahvan retroilun makuun pääsee noin 9200 eurolla. GP esitteli myös prototyyppiasteella olevaa uutta Carbonglass-kuorimateriaalia josta varmasti kuullaan viimeistään ensi vuonna.
Suosittelemme

MB & F
Viime vuonna Stepan Sarpanevan kanssa yhteistyötä tehnyt MB & F jatkaa yhteistyökuvioitaan tänä vuonna perinteikkään pöytäkellovalmistajan, L´Epee:n kanssa. Toinen MB & F:n perustajista, Felix Baumgartner sai idean uusimpaan luomukseen meduusan polttamasta, jonka uhriksi hänen vaimonsa taannoin joutui. Syntyi pöytäkello Medusa (kellon voi myös ripustaa kattoon), jonka kupoli on käsinpuhallettua Muranon lasia sinisenä, vihreänä tai pinkkinä. Jokaista väriä tehdään 50 kappaletta ja omakseen kahvipöydän koristeen saa 25 500 eurolla ilman veroja.

A. Lange & Söhne
Glashütten kuningas juhlii tänä vuonna uudelleenperustamisensa 25-vuotispäiviä. Merkkivuoden kunniaksi on ensimmäisestä mallista, Lange 1:stä tehty juhlamalli jonka valkokultaista takakantta koristaa perustajien Walter Langen ja Günter Blümleinin profiilit. Kelloa tehdään 250 kappaletta 43 700 euron verolliseen hintaan. Muita hienoja uutuuksia olivat Richard Lange Jumping Seconds (71 000 €) sekä uusittu ”digikello” Zeitwerk Date, jonka kehälle on ilmestynyt päivämääränäyttö (89 000 €). Lisäjulkistuksia on luvassa tipoittain pitkin vuotta.
Panerai
Panerai on eriyttänyt tuhdimmat Submersible-sukelluskellonsa omaksi linjakseen erilleen klassisesta Luminor-sarjasta. Submersible-luokka käsittää nyt kolme alaluokkaa: Divers Professional, Marina Militare sekä Oceans Saving-mallit. Ekoajattelu on hiipinyt vahvasti Officine Panerain päämajaan, sillä yhtiö on ryhtynyt valmistamaan muun muassa rannekkeita kierrätetyistä muovipulloista (3 pulloa=1 ranneke). Lisäksi yhteistyö America´s Cupiin osallistuvan Luna Rossa -tiimin kanssa on poikinut kellon, jonka taulu on valmistettu käytetyistä kilpapurjeista.


Mielenkiintoisimmat kokonaisuudet olivat kuitenkin Panerain valmistelemat ”retket”, joissa tietyn erikoismallin ostaja pääsee osallistumaan once-in-a-lifetime –matkalle. Matkoja on kolme, joista ensimmäinen sisältää sukellusta Ranskan Polynesiassa vapaasukelluksen maailmanmestarin, Guillaume Néryn kanssa (Submersible Chrono Guillaume Néry Edition, 15 kpl, 38 900 €). Toisella retkellä pääsee treenaamaan Italian laivaston kommandojen, Comsubin kanssa (Submersible Marina Militare Carbotech, 33 kpl, 39 900 €). Viimeinen matka suuntautuu pohjois-Norjan jäätiköille tutkimusmatkailija Mike Hornin seurassa (Submersible Mike Horn Special Edition, 19 kpl, 39 900 €).
Ulysse Nardin
Ulysse Nardinin muut uutuudet tuppaavat vuosittain jäämään Hot Horlogerie -malliston varjoon. Tänä vuona erityisesti, sillä UN oli saanut houkuteltua mestaripiirtäjä Milo Manaran suunnittelemaan mallistoonsa merenneito-aiheiset taulut. Alkuperäiset akvarellit on kutistettu mikromaalauksen keinoin kellotauluiksi, joita on 10 erilaista. Kelloja tehdään sekä teräksestä että ruusukullasta yhteensä 200 kappaletta eri variaatioin. Jokaisen kellon mukaan tulee Manaran signeeraama printti joka korreloi kellon taulun kanssa.

Cartier
Cartier on tunnettu eleganteista esittelyistään eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Toinen toistaan tyyriimpiä kelloja tuotiin eteen kuin liukuhihnalla siihen malliin, että rahan arvo menetti pian merkityksensä. Ilahduttavasti Cartier muistaa myös palkansaajia, sillä Santos-mallistosta oli leivottu kvartsipohjainen perusversio.

Uutta Santos Dumont -mallistoa saa teräksisenä, teräskultaisena tai kultaisena. Perusmallia saa kahtena eri kokona: 27,5 mm ja 31,4 mm levyisinä sekä 7 mm paksuisena alkaen noin 3 500 euroa. Kultainen versio maksaa jo noin 11 000 euroa. Koneisto on Cartierin omaa tuotantoa ja patterin luvataan kestävän poikkeukselliset kuusi vuotta. Santosin kronoversio tulee jo automaattina (noin 9 000€ ).

Ehkä sarjan mielenkiintoisin yksilö on kuitenkin Skeleton-malli, jonka indeksit on kyllästetty Super-Luminovalla. Skeleton, kuten muutkin Santosit, kunnioittaa malliston esikuvana toiminutta ilmailun pioneeria, Alberto Santos-Dumontia, joka osaisi arvostaa superluminovan tuomaa hehkua yölennoilla.
Piaget
Ultraohuista Altiplano-malleistaan ylpeä Piaget toi esille uudet Meteorite-mallit, joiden taulut on valmistettu nimensä mukaisesti aidoista meteoriiteista. 40-millistä pukukelloa saa kolmena eri versiona: kultaisella taululla (50 kpl, 28 500 €), harmaalla taululla (300 kpl, 27 500 €) ja sinisellä taululla timantein (300 kpl, 36 500 €). Itse meteoriittimateriaali on peräisin Namibiasta ja taulun paksuus on 0,9 milliä. Muuten huikeaa kokonaisuutta häiritsee tauluun avattu päivyri-ikkuna.

Audemars Piguet
Makuasiosta ei voi kiistellä, paitsi jos kyseessä on Audemars Piguetin uusi Code 11.59 -mallisto. Kellokuplan ulkopuolinen maailma tuskin huomasi mitään, mutta AP:n julkistettua ensimmäiset kuvat malleistaan, kellosomessa kuohahti. Mallistoa on haukuttu niin monilla adjektiiveilla, että niitä on turha lähteä tässä toistamaan.

Todetaan, että AP.lla on pitkä perinne epäkonventionaalisten designien parissa ja aika näyttää, onko Code 11.59 vielä relevantti 20 vuoden päästä. Koko mallisto on 41-millinen ja käsittää kuusi eri kaliiperia jotka jakautuvat 13 eri malliin. Pyöreä kellotaulu muodostaa yllättävän kontrastin kulmikkaan rungon kanssa, joten parhaan käsityksen kellosta saa viistosti sivusta katsottaessa. Numeraalit taulussa näyttävät hieman halvoilta mutta viimeistely on luonnollisesti huippuluokkaa. Malliston minuuttirepeteeri Supersonnerie helähtelee uskomattoman kauniisti.
IWC
IWC oli tänä vuonna vahvasti juurillaan, minkä pystyi päättelemään jo esittelytilaan rahdatusta aidosta Spitfire-hävittäjästä. Kaikissa Spitfire-pilottimalleissa on nyt in-house –koneisto (Cal.32) ja muutoin malliston ulkonäköä on tuunattu retrohenkiseen suuntaan. Myös pronssi esiintyy kuorimateriaalina. Perusautomaatti lähtee teräksisenä 4800 euron hintaan ja pronssisena 5400 eurolla. Top Gun-mallistossa nähtiin mielenkiintoinen Mojave Desert-kronografi keraamisella, hiekanvärisellä kuorella (noin 8 000 €, 500 kpl).


Päähuomio IWC:n tapahtumassa kiinnittyi kuitenkin Spitfire-mallistoon liittyvään tempaukseen, jossa kaksi brittilentäjää, Steve Brooks ja Matt Jones lentävät vuorotellen kuluvan vuoden aikana maapallon ympäri vuonna 1943 rakennetulla Spitfirella, joka oli esillä IWC:n tiloissa. Kaksi vuotta restauroitu ”Silver Spitfire” vierailee parissakymmenessä maassa, ja tarkempi reitti selviää ennen kesää. Lennon nimikkokello on 46-millinen Spitfire Timezoner jota valmistetaan 250 kappaletta.

Vacheron Constantin
Vacheron aiheutti puristien piireissä närää viime vuonna Fiftysix-malleillaan, jotka eivät kaikkien mielestä täyttäneet Vacheronille asetettuja, täydellisyyttä hipovia laatuvaatimuksia. Fiftysix 9 600 euron perusmallillaan löytyy yhä valikoimista, mutta tänä vuonna painopiste oli siirtynyt seuraavan luokan Patrimony-malleihin. Ehkä maailman täydellisin pukukello, Patrimony Midnight Blue siirtyy manuaalivetoisena ranteeseen 15 750 eurolla.


Mutta oli Vacheronilla hihassaan tekninenkin yllätys. Uusi platinainen Traditionelle Twin Beat Perpetual Calendar toimii halutessa kahdessa moodissa. Koneistoa voi käyttää normaalilla käyntinopeudella (5Hz, 36 000 A/h) tai napin painalluksella pudottaa taajuuden murto-osaan (1,2Hz, 8 640 A/h). Taajuuden pienentäminen tuo käyntivaraa uskomattomat 65 päivää normaalin neljän päivän sijaan. Tekniikan ihmeen saa omakseen noin 200 000 eurolla.
Urwerk
Urwerkin futurismi saa yhä villimpiä muotoja. Uusin UR-AMC naittaa yhteen mekaanisen kellon ja…atomikellon. Kokonaisuus koostuu kahdesta osasta: itse atomikellosta joka toimii telakkana sekä mekaanisesta rannekellosta, joka telakoitaessa tahdistaa itsensä atomintarkkaan aikaan.

Telakka, Atomolith, on alumiininen 35 kilon järkäle, jonka diginäyttö on piristävän 80-lukulainen. Atomikellon luvataan heittävän yhden sekunnin 317 vuodessa ja hintaa tälle tarkkuudelle löytyy 2 750 000 Sveitsin frangia. Kolme kappaletta on valmisteilla ja yksi on jo myyty piilaaksolaiselle miljonäärille.
H. Moser & Cie
Yksi SIHH-messujen odotetuimmista tempauksista tulee takuuvarmasti Moserilta. Kaksi vuotta sitten ihmeteltiin miljoonan euron juustosta tehtyä kelloa ja viime vuonna Moser joutui vetämään Swiss Icons-mallinsa pois ennen messuja muiden merkkien painostuksen vuoksi.

Tänä vuonna Moser päätti ahdistua ilmastonmuutoksesta ja toi näytille viljelmän, jonka alta löytyy kello ja jonka nimeksi oli annettu Nature Watch. Orgaaniseen kelloon on istutettu muun muassa krassia ja ruohoa ja sitä pitää kastella kahdesti päivässä. Rannekkeen ruohoa on hyvä trimmata aika ajoin.

Moser haluaa trollata myös älykelloja, etenkin Apple Watchia uudella Swiss Alps Concept Black-kellollaan, joka näyttää Apple Watchilta jonka akku on lopussa. Swiss Alps Concept Black ei nimittäin näytä ollenkaan aikaa, sillä mustassa taulussa ei ole viisareita, vain tourbillon-ikkuna. Aika pitääkin aistia korvilla, josta pitää huolta minuuttirepeteeri. Kello asetetaan aikaan nupista johon on kaiverrettu avuksi viivat tunteja kuvaamaan. Platinainen yhden kappaleen ihme maksaa 330 000 Sveitsin frangia.
Baume & Mercier
Baume & Mercierin vertaaminen Tudorin uuteen tulemiseen ei ehkä täysin kanna, mutta jotain samankaltaista valmistajalla on meneillään. Viime vuonna julkistettu merkin ensimmäinen oma koneisto 120 tunnin käyntivarallaan ja seitsemän vuoden huoltovälillään nosti Baume & Mercierin kiinnostuskerrointa merkittävästi.

Nyt Baumatic-koneella käyvää Clifton-mallia on tuunattu ulkoisesti sen verran karkkiin suuntaan, että lompakon nyöreistä täytyy pitää kaksin käsin kiinni. Uuden Clifton Baumatic Bluen taulu on yksinkertaisesti niin upea ja kalliin näköinen, että 2 700 euron lähtöhinta kuulostaa virheeltä. Kultaisena mallin saa 6 700 eurolla ja COSC-sertifioituna malleihin saa lisätä pari sataa lisää.
Cliftonista on kasvatettu myös kultainen Perpetual Calendar-malli joka maksaa jo noin 20 tuhatta euroa, mikä on tosin vähän verrattuna muihin valmistajiin.
Jaeger-LeCoultre
JLC:n uudet Master Ultra Thin-sarjan rajoitetun erän mallit kilpailevat rajusti Vacheron Constantinin Patrimonyn kanssa maailman upeimman pukukellon tittelistä. Myös liian vähälle huomiolle jääneet uudet värikkäät Reversot ansaitsevat tulla mainituksi.


Mutta kuten Vacheronilla, myös JLC:llä huomio keskittyi uuteen komplikaatioiden kuninkaaseen. Jaeger-LeCoultre Master Grande Tradition Gyrotourbillon Westminster Perpétuel on nimensä mukaisesti kaikkea muuta kuin yksinkertainen pukukello. Gyroskooppisen tourbillonin lisäksi kellossa on minuuttirepeteeri neljällä vasaralla, joka kykenee heläyttämään Big Benistä tutun Westminster-melodian.
Kellon Perpetual Calendar on säädettävissä sekä eteen että taaksepäin toisin kuin tavallisesti. 43-milliseen valkokultaiseen kuoreen on ahdettu 1050 osaa, siinä on 50 tunnin käyntivara, ja valmistusmäärä on 18 kpl sinisellä emalitaululla sekä 18 kpl hopeisella taululla hintaan 800 000 euroa ilman veroja.