Suomalainen kellobisnes on viimeisen parin vuoden aikana nostanut positiivisesti päätään. Mekaaniset kellot käyvät paremmin kaupaksi, vintage-kellojen kysyntä on kasvanut merkittävästi ja kaiken tämän rinnalle on syntynyt uutta liiketoimintaa.
Uusilla toimijoilla on muutamia yhteisiä tunnusmerkkejä; yrittäjät ovat tunnettuja kelloharrastajia, heidän myyntinsä perustuu verkon ja verkoston hyödyntämiseen (verkkokauppa + aktiivisuus kelloyhteisöissä) ja mikä tärkeintä, he tekevät ennakkoluulottomasti yhteistyötä keskenään.
Yksi tällaisista uuden ajan yrityksistä on Kellotarvike.com.
Monipuolinen valikoima kellotarvikkeita
Kellotarvike.com on kellonomistajan karkkikauppa, josta löytyy lukuisa määrä erilaisia rannekkeita, varaosia ja työkaluja. Yrittäjä Jim Erikssonin mukaan tuotteet on valittu laatu edellä, esteettisiä arvoja unohtamatta. Rannekepuolelta löytyy lähes kaikki kuviteltavissa olevat ranneketyypit, eli jos etsit kellollesi natoa, zulua, perlonia, erilaista nahkaa tai meshiä, kannattaa tsekata Kellotarvikkeen tarjonta.
Suosittelemme
Tee se itse -miehelle valikoimista löytyvät myös rannekkeen vaihtamiseen sopivat työkalut ja esimerkiksi jousitappeja, joiden kunto on hyvä säännöllisesti tarkistaa. Mikään kun ei harmita enemmän kuin kellon tippuminen ranteesta sen takia, kun jousitappi pettää. Astetta kovemmalle tee se itse -miehelle löytyy myös kellojen huoltamiseen tarkoitettuja työkaluja, sekä puhdistustarvikkeita joilla voi omatoimisesti pyyhkiä pieniä naarmuja pois kellosta.
Matkamiehelle valikoimista löytyy puolestaan nahkaisia kellorullia ja -suojia, joihin voi pakata paitsi kellon, myös vaihtorannekkeita ja rannekkeen vaihtoon tarvittavat työkalut. Näitä tuotteita voi huoletta hankkia kellojenystävälle lahjaksi.
Kasvava ja vaihtuva kellotarjonta
Kellotarvikkeelta saa myös rannekelloja. Tarjolla on niin suurelle yleisölle tutun Seikon edullisemman pään suosikkimalleja, kuin myös vähemmän tunnettujen valmistajien persoonallisempia kelloja. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Eone ja Dietrich, joiden kellot erottautuvat tyylillisesti vallitsevasta kellotarjonnasta.
Jotta totuus ei unohtuisi, kelloja löytyy myös perinteisempään makuun, eli Seikon lisäksi huomio kiinnittyy Squalen sukeltajakelloihin sekä Lacon pilottikelloihin. Budjettikelloa etsivälle puolestaan Geckotan ja Momentumin kellot ovat tarkastelun arvoisia.
Kokemuksia palvelusta ja tuotteista
Vintage-ikäinen Omega Seamasterini kaipasi kumirannekkeen ja nato-rannekkeiden rinnalle terästä ja nahkaa. Kellotarvikkeen valikoimista löytyikin runsaasti silmääni miellyttäviä rannekkeita, joista poimin talteen sharkmesh-rannekkeen ja pari nahkaranneketta.
Sharkmeshin osalta valinta oli suorastaan looginen, sillä Kellotarvikkeen valikoimissa oleva ranneke on replika Omega Seamaster 600 PloProfin vastaavasta rannekkeesta. Näin se sopi tyylin ja fiiliksen puolesta omaan 200:seen kuin nenä päähän.
Nahkarannekkeissa päädyin tyylikkääseen siniseen mokkarannekkeeseen, jota oli kelloharrastajien piireissä kovasti jo kehuttu. Valinta oli siinäkin mielessä itsestään selvä, sillä käytän usein mokkanahkaisia kenkiä ja pidän mokkanahan helppohoitoisuudesta. Toiseksi rannekkeeksi valitsin mustan shell cordovan -rannekkeen.
Viikonloppua vasten tekemäni tilaus tuli kotiini hyvin pakatussa kirjekuoressa vajaassa viikossa. Tuotteiden laatu osoittautui odotetun hyväksi ja kuten Instagram-seuraajani ovat voineet huomata, olen käyttänyt rannekkeita ahkerasti. Kun katselen rannekkeita tänään, ovat ne vieläkin erittäin hyvässä kunnossa, joten tuotteille asetettu laatulupaus on lunastettu.
Lyhyesti sanottuna Kellotarvike.com on verkkokauppa, jota suosittelen lämpimästi.