Kelloharrastajat jälleen hyvällä asialla – keräys Lastenklinikoiden Kummit ry:lle

Facebookisssa toimiva Kelloharrastajat-yhteisö tempaisee toista kertaa lasten puolesta. Jouluna 2016 ensimmäisen kerran järjestetty hyväntekeväisyyskeräys toi Lastenklinikoiden Kummit ry:n yleiskeräykseen hurjan, yli 20 tuhannen euron potin.

Tänä vuonna tavoitteena on 15 tuhannen euron keräyspotti, jonka uskotaan täyttyvän ennen jouluaattoa, jolloin Boxit auki 2017 – Kelloharrastajat hyvällä asialla -keräys päättyy. Alku on ollut lupaava ja on osoittanut jälleen kerran, että suomalaisella kelloyhteisöllä on sydän paikallaan. Tätä kirjoittaessa ryhmässä on ollut lukuisia huutokauppoja, joiden tuotto on lahjoitettu keräykseen.

Osallistu keräykseen täällä.

Yritykset osallistuvat entistä aktiivisemmin

Tänä vuonna ovat kello- ja korualan yritykset osallistuneet entistä aktiivisemmin keräykseen lahjoittamalla tuotteitaan huutokauppaan, joiden tuotto ohjataan suoraan Kelloharrastajien digitaaliseen keräyslippaaseen. Keräys on osoittanut konkreettisella tavalla, miten yritykset kantavat yhteiskuntavastuuta käytännön teoin.

Osallistu keräykseen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Sjöö Sandström Royal Capital uudistui

Ruotsalainen kellonvalmistaja Sjöö Sandström esitteli uudistuneen Royal Capital -kellomallin kahdessa eri värissä.

Tulossa: Kelloharrastajien juhlakello 10-vuotisen taipaleen kunniaksi

Kelloharrastajat-yhteisö perustettiin kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 ja saavutusta juhlistetaan S.U.F Helsinki x KH 10v -juhlakellolla.Kymmenen vuotta on pitkä aika, joka on Kelloharrastajien kohdalla...

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurkottavat Ruotsin markkinoille

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurottavat Ruotsin markkinoille joulukuussa avautuvan Watches of Scandinavia -konseptimyymälän mukana. Watches of Scandinavia kokoaa yhteen 12 skandinaavista kellomerkkiä Tukholman...

ProPilot X Calibre 400 Laser – väriloistoa ilman väriä

Oris esitteli uuden ProPilot X Laser -kellomallin, jonka värikäs ja eläväinen kellotaulu on tehty kellopiireissä ennennäkemättömällä lasertekniikalla käyttämättä tippaakaan väriaineita. 

Tyyliniekan uusimmat