Jurmo Sisu – Kasvua päättäväisesti taivaita tavoitellen

Jurmo Watchesin uusi ‘Contemporary collection’-malliston avaus on skeleton-kello, jossa on samaa rosoista kauneutta kuin kivisessä Jurmon saaressa. Teknisesti ja tyylillisesti poikkeukselliset ratkaisut ovat saaneet innoituksensa saaren jylhästä luonteesta.

Ulkosaaristossa Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsee kivinen Jurmon saari keskellä kauneinta suomalaista saaristomaisemaa. Myrskyjen huuhtoma saari on suomalaisella tavalla kaunis. Karu ja koruttomalla tavalla luonnonvoimia uhmaava saari on kuin Suomi pienoiskoossa. Keskellä kesytöntä saaristoa itsepäisesti istuva harmaa saari on selittämättömällä tavalla lumoava. Pieneltä saarelta löytyy kaikkea pirunpelloista kanervikkoisiin nummiin.

Tuosta samasta estetiikasta ammentaa suomalaisten kelloharrastajien tietoisuuteen muutama vuosi sitten noussut Jurmo Watches, joka sitkeän uskaliaasti lanseerasi viime vuonna peräti kolme uutta kellomallistoa. Kelloissa näkyvät saariston värit, murrettuine kanervan punaisine ja rantakivikonharmaine sävyineen.

Kaikessa hiljaisuudessa Jurmo Watches oli suunnitellut ja toteuttanut kolme automaattikoneistoilla varustettua kellomallistoa joissa oli vieläpä ETA-kaliiperit, vaikka monet isommat jäivät rannalle soittelemaan sveitsiläisten jakaessa koneistoja.

Suosittelemme


Kivisellä Jurmolla kasvaminen vaatii sinnikkyyttä ja tahdonvoimaa niin asukkailta kuin luonnoltakin. Keskellä saarta kasvaa yksi sisukas pihlaja, joka uhmaa luonnonvoimia kasvaessaan kohti lyijynharmaata taivasta. Tästä majesteettisen sinnikkäästä puusta on saanut innoituksensa Jurmon malliston uusin tulokas Jurmo Sisu.

Samaa harvinaislaatuista uhmakkuutta on tässä Jurmo Watchesin skeleton-kellossa. On sisukasta julkaista Suomen markkinoilla ETA-koneistolla varustettua skeletonia, jossa on runsaasti inhouse-osia ja viimeistelyä.

Karua saaristolaisestetiikkaa

Kello on ensimmäinen Jurmon ‘Contemporary collection’-mallistosta jonka myöhemmin julkaistavissa kelloissa lienee jotain samaa pysäyttävyyttä kuin Sisussa. Lanseerausta varten Tyyliniekan käsiinsä saamassa versiossa silmä hakeutuu ensimmäisenä poikkeuksellisen väriseen pohjaan. Ensimmäisenä mieleen tulee keväällä sulavan merijään seassa välkkyvä heijastus kalpeasta taivaasta. Saariston värit ovat tässäkin kellossa mukana.

Lähempää tarkasteltuna pohja vaikuttaa jäämäisen ohuelta, miltei hauraalta. Kyseessä on kuitenkin Jurmon inhouse-kehitelty komposiittitekniikka, joka on koko kellon idean ydin. Jurmo Watches ylittää jälleen odotukset uskaliaisuudellaan lanseeraamalla suomalaisen skeleton-kellon jonka pohjaratkaisu on lajissaan ensimmäinen.

Sisun 42mm leveä runko on kokoaan sirompi. Kello on miellyttävän kevyt kädessä ja nahkainen ranneke istuu miellyttävästi käteen. Kellon kuori on harjattua terästä poislukien kellon kehä, joka on kiillotettu. Sisusta julkaistaan tämän arvostelemamme mallin lisäksi myös mustalla DLC-pinnoitteella varustettu versio, jonka komposiittipohjan väritys yhdistettynä mustaan DLC-pinnoitteeseen tuo mieleen Jurmon kivikoissa risteilevät katajaiset polut. On helppoa huomata millä tavalla Jurmon saari on inspiroinut kellon suunnittelijoita.

Jurmon luonto luo eri vuodenaikoina upeita väriharmonioita, jotka ovat kellomaailmassa harvinaisia. Erään nykymaailmassa harvinaisen elementin Jurmo tarjoaa syrjäisyydellään. Kaukana keinovaloista saaren yö on sysipimeä, joten sen tähtitaivas on huikean laaja ja syvä.

Tätä ajatusta myötäilee kolmas Sisu-malliston versio jossa on teräsrunko ja valkoinen koneisto, joka päiväsaikaan vie mielen pilviselle taivaalle. Yön tullen paljastuu kellon todellinen luonto, sillä kellon pohjan komposiitti on pimeässä sinisenä hehkuvaa lumea, jonka Jurmo Watches on itse kehittänyt varta vasten tätä kelloa varten.

Lume kantaa nimeä Jurmolight ja sen hohde luo kellolle täysin oman näköisensä luonteen.

Kotimaista käsityötä ja sveitsiläinen sydän

Jurmo Sisu-kellossa on suomalaiseksi kelloksi poikkeuksellisen paljon kotimaista inhouse-tuotantoa olevia osia ja viimeistelyä. Kellon manuaalivetoinen koneisto on Jurmon Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevassa kellosepänpajassa modifioitu ja viimeistelty. Samoin luonnollisesti koneiston pohjan komposiitti ja teräksiset osoittimet.

“Sisun tuotantokustannuksista yli 65% tulee inhouse työstä ja valmistuksesta. Täysin valmiina meille tulee koneiston käynti, rattaat ja ruuvit. Kuoresta lasit ja tiivisteet sekä ranneke. Kellotaulussa indeksit tulee valmiina. Kaikki muut osat viimeistellään, sorvataan, valmistetaan, pinnoitetaan, painetaan ja kasataan inhouse. Tämä tarkoittaa kirjaimellisesti in da house”. kertoo tuotannosta vastaava Martin Kalland, toinen Jurmo Watches Companyn perustajista.

Testaamamme version graniitinharmaa krokotiilinnahkaranneke on eurooppalaista käsityötä, joka on pienestä rannekepajasta lähtöisin. ETA-koneisto on luonnollisesti Sveitsistä, mutta suurin osa kellon arvosta on tehty kotimaisena käsityönä Jurmon pajalla.

Jurmo Watches ei ole kärsinyt ETA-koneistoja vaivaavasta saatavuusongelmasta. Siinä missä isommat kellotalot ovat suoraan koneistotehtaan saatavuuden kanssa naimisissa, pienemmät voivat luovia koneistotalon saatavuussääntelyn karikoissa suuria notkeammin. Jurmo Watches varustaa Sisun ETA 6497-kaliiperilla, jonka rauhallinen 18000 A/h tarjoilee kelloon 48 tunnin käyntivaran.

ETA 6497 on siinä määrin klassikkokoneisto, että sen käyntiä on ilo seurata myös selkäpuolelta. Tämän luokan kellossa on luonnollisesti safiirilasi molemmilla puolilla.

Mielestäni koneistovalinta on mielenkiintoinen. Käsivetoinen ETA:n “taskukellokoneisto” on sopivan karu valinta Jurmon kelloon. Koneisto on käynyt läpi perusteellisen tuotekehityksen, eikä ole enää helposti tunnistettavissa Eternan koneistotehtaan perilliseksi, joten se on perinteikkäästä kaliiperistaan huolimatta sopivan moderni avaus ‘Contemporary’-mallistolle. Kyseessä on rajoitettu erä kelloja, jokaista väriä tehdään maksimissaan 20kpl. Toivoaksemme näistä tulee vielä jonain päivänä keräilyharvinaisuuksia.

Jurmolla kasvaa sitkeyttä

Niin Jurmon saarella, kuin sen nimeä kantavalla kellotalolla kasvaminen vaatii sisukkuutta. Siinä missä kivisen saaren maahan itäneiden taimien kohtalo on jäädä mataliksi varvuiksi tuulen puhaltaessa Tanskan salmista ympäri vuoden, Jurmo Watches on päättänyt kasvaa samalla tavalla kuin vesirajaa hallitseva pihlaja.

Ennakkoluuloton design Suomen kokoisella horologisella luodolla, Inhouse-elementtien käyttö, tinkimätön koneistovalinta ja pitkälle viety R&D sekä skeletonin komposiittipohjan että Jurmolightin kanssa kertovat omaa kieltään siitä ettei Jurmo aio jäädä kanervaksi vaan kasvaa jatkossakin kohti taivaita.

Pähkinänkuoressa

  • Valmistaja: Jurmo Watches
  • Malli: Sisu
  • Koneisto: skeletonisoitu ETA 6497
  • Käyntitaajuus: (2,5hz) 18000 A/h
  • Käyntivara: 48h
  • Kuori: Teräs/DLC-pinnoitettu teräs
  • Kuoren halkaisija: 42 mm
  • Lasi: Safiiri
  • Lugiväli: 20mm
  • Vesitiiviys: 50m (5ATM)
  • Ranneke: Harmaa/musta/sininen krokotiilinnahka
  • Hinta: 2180 € sis.alv
  • Saatavuus: Heti, toimitusaika 3-4 viikkoa

 

Lue lisää