Ideoita pihalle | Asuntomessut 2018

Vaikka tämän vuoden Asuntomessujen talojen piha-alueet ovat pienehköjä, löytää silti Porista monia ihastuttavia, ja jopa hyvin uusia ja herätteleviä, ideoita pihaan ja puutarhaan. Tänä vuonna ulkoalueita kuvaavat isot terassi- ja patioalueet, ja erityisesti ulko-oleskelutiloja löytyy entistä enemmän talojen toisesta kerroksesta.

Muurikivet ovat helppo tapa rakentaa pihaan esimerkiksi istutusaltaita. Viime vuosina muurikivien valikoimaan ei juuri ole tullut mitään mielenkiintoisia uutuuksia, ja täten Ruduksen uutuuusmuurikivi Rustikko onkin tervetullut uusi tuote. Muurikivenä Rustikko on luonnollisen eläväinen, ja ilmeeltään siro.

Kohde 33 Dekotalo Villa Vaski

Kivikorit ovat olleet piharakentamisessa esillä Suomessakin jo useamman vuoden, mutta suurta suosiota ne eivät ole vielä saavuttaneet. Asuntomessujen puistoalueen kaareva ja korkeussuunnassa kasvava silmukkamainen kivikoriseinämä on ehdottomasti näyttävä elementti, mutta myös ihastuttava tilanrajaaja.

Näyttävien elementtien listaan kuuluu myös koivun rangoista tehty kiemurteleva tilanrajaaja. Maahan upotetut rangat ovat hyvällä tavalla jopa yksinkertaisen karut. Koivu materiaalina on hyvin suomalainen ja paljon mielikuvia luova.

Suosittelemme

Koivurankoja on käytetty myös Kohteessa 18. Vaikka OPn kotoisan vilvoitteluterassi sijaitseekin talon toisessa kerroksessa, luo koivut metsäistä, jopa kesämökkimäistä, luontotunnelmaa. Näiden kahden koivu-aiheisen idean jälkeen näkee koivut aivan eri tavalla ja mieleen jo tulviikin, miten samaa kotoisaa ja kesäistä henkeä voisi tuoda omaan kotiin.

Kohde 18 OPn Kotoisa

Porin Villa Sunin piha osoittaa, että hyödyntämällä yksikertaisten materiaalien vaihtelua, voidaan pihaan saada aikaan kuitenkin vaikuttavaa tunnelmaa.

Kohde 24 As Porin Villa Sun

Kohteen 23 jykevä istustallas antaa esimerkin siitä, että puu istutusaltaan materiaalina voi olla tyylikäs, kun suunnittelu ja toteutus on tehty ajatuksella. Puupinnan ja mustan yhdistelmä on skandivaanisen rento, ja samalla trendikäs.

Kohde 23 Luoto

Kohde 21, Jokilampi, on yksi Asuntomessujen monista kohteista, joissa ulko-oleskelualueet ovat sijoitettu talon toiseen kerrokseen. Kuvassa oikealla pilkistää lasitettu terassipatio, jossa pääsee nauttimaan mukavasti jokinäkymistä vielä viilenevässäkin säässä.

Kohde 21 Jokilammi

Yksinkertainen ja nopea toteutus kukkapenkille syntyy kääntämällä pihakiveyskivi pystyasentoon.

Kohde 9 Jukkatalon Taimi

Liuskekivi on edelleen yksi suosittu materiaali piharakentamisessa. OPn Kotoisassa kukat ovat istutettu liuskekivistä tehtyyn matalaan istutusaltaaseen. Vaikuttavampi keino liuskekiven käyttöön löytyy kohteesta 13, Talo Lintula, jossa liuskekivi on tuotu orgaanisena elementtinä, terassille. Erityisesti katse kiinnittyy liitokseen, jossa on hyödynnetty kiven elävää reunaa eikä suoraa linjaa.

Kohde 18 OPn Kotoisa
Kohde 13 Talo Lintula
Kohde 13 Talo Lintula

Yksi mielenkiintoisempia piharatkaisuja löytyy kohteesta 11, Talo Luvia, jossa sisäänkäynnin yhteyteen rakennettu istustusallas on sijoitettu katoksen alle. Toteutus on onnistunut myös siksi, että istustusaltaassa on eri tasoja ja näin istutuksista tulee kerroksellinen kokonaisuus.

Kohde 11 Talo Luvia
Kohde 11 Talo Luvia

Asuntomessujen kohteista löytyy entistä useampia esimerkkejä, joissa pihoissa on onnistuneesti käytetty useiden materiaalien yhdistelmää. Designtalo Nosteen pihassa komposiittilauta, kiveys, muurikivet ja seulanpääkivet ovat sopusoinnussa.

Kohde 6 Designtalo Noste

Bunkkerin yläkerroksen ulkotakka lasitetulla terassilla tuo varmasti iloa viileämpiin iltoihin. Juuri ennen lehdistöpäivän sulkeutumista törmäsin talon isäntään terassilla ja hän kertoi suunnitelmistaan rakentaa vielä takan viereen muun muassa pitsauuni.

Kohde 16 Bunkkeri

Lue lisää