Vuosikymmenien ajan Baselworld oli kello- ja korualan merkittävin tapahtuma, kukkulan kuningas, herra ja hidalgo. Nyt kaikki on ohi.
Hiljainen virallinen vahvistus on saatu, eli vuosikymmenten ajan kelloalan tulevaisuutta määritellyt Baselworld on tullut tiensä päähän. Näin kerrotaan Baselworldin virallisilla verkkosivuilla:
No further editions of Baselworld are planned at this point.
Uutinen ei tullut yllätyksenä, sillä tapahtuma kärsi mammuttitaudista ja sen aiheuttamista kellomerkkien vetäytymisistä jo ennen koronaepidemiaa. Pandemia löi viimeiset naulat arkkuun, jonka mukana päättyi yksi pitkä aikakausi kelloalalla.

Baselworld oli oman aikakautensa tuote, joka kesti yllättävän pitkään aikaa. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että tapahtuman kuoppaamiseen ajoi kaksi merkittävää asiaa, joista toinen oli puhtaasti itseaiheutettu ja toiseen ei osattu reagoida.
Itseaiheutettu asia oli tapahtuman kalleus. Messuosallistumisen hinta nousi ensin pienille ja sitten isommille merkeille sietämättömäksi, johon syyllistyivät järjestäjän lisäksi myös Baselissa sijaitsevat sidosryhmät – hotellit ja ravintolat. Hinta ja laatu eivät yksinkertaisesti enää kohdanneet.
Suosittelemme
Toinen suuri muutos oli digitalisaatio ja sen mukanaan tullut 24/7-yhteiskunta, jossa pitää olla koko ajan uutta kerrottavaa ja se on helppo kertoa suoraan ilman välikäsiä. Maailma ei enää toiminut niin, että uutuudet esitellään kerran vuodessa, jonka yhteydessä ne myös myydään jälleenmyyjille ja toimitetaan pitkin vuotta. Kun tämä yhdistyi kasvaneisiin kustannuksiin, Baselworld ei tuonut enää lisäarvoa sen maksajille – brändeille.
Uuden alku on jo pitkällä
Kellomaailma on pärjännyt ilman Baselworldia. Parin vuoden mittainen pandemia on tehnyt lyhyellä tähtäimellä myös hyvää tapahtumille, sillä tilalle on tullut uusia ja uudistuneita tapahtumia, keskitettyjä (Watches & Wonders) ja hajautettuja (Geneva Watch Days) – sekä brändien (LVMH Watch Week) omia tapahtumia, joilla tavoitetaan halutut ihmiset kustannustehokkaasti. Ja alan ihmiset ovat halunneet myös kohdata toisensa.
Kiitos Baselworld, tehtäväsi on täytetty.