Horologia on laadukkaan kelloaiheisen keskustelun Facebook-yhteisö

Suomessa on viimeisten vuosien aikana syntynyt rannekelloihin keskittynyt harrastuneisuuden buumi, johon voimakkaan alkusysäyksen antoi Joona Vuorenpään ansiokkaasti toimittama Kellomies-kirja, joka lähes kahdeksan vuotta sitten tapahtuneen ilmestymisensä jälkeen on edelleen ainoa varteenotettava suomenkielinen teos aiheesta.

Kirjan ilmestymisen jälkeen sosiaalinen media Facebook etunenässä on noussut lähes kaikenlaisen yhteisöllisyyden moottoriksi, niin myös kellojen osalta. Tässä merkittävässä roolissa on Suomen suurin kelloalan yhteisö, Kelloharrastajat, jonka jälkeen Facebookiin on perustettu lukuisia muita kapeamman sektorin kelloalan ryhmiä, kuten japanilaisiin kellohin keskittynyt Seikoholistit, lukuisat yksittäisiin kellomerkkeihin erikoistuneet ryhmät (esimerkiksi TAG Heuer Suomi *, Omega Suomi, Raymond Weil Suomi *, sekä tukku aktiivisia myyntiryhmiä, joista Kellofoorumi * on samalla Facebookin suurin suomalainen kelloryhmä. Edellä mainituista ryhmistä tähdellä merkityt ovat Stylefellow’n ylläpitämiä.

Horologia – laadukkaan kellokeskustelun yhteisö

Edellisten Facebook-ryhmien lisäksi haluamme nostaa esille hallinnoimamme Horologia-yhteisön, jonka rooli suomalaisessa kelloskenessä on yhdistää journalistisempi sisältö ja kaupallisuus osaksi kelloharrastusta. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kellojournalistien harvalukuiseen joukkoon kuuluvat suomalaiset ovat ryhmässä hyvin edustettuina.





Horologiassa kannustetaan myös asiakeskeiseen keskusteluun, joka tarkoittaa samalla (tarkoituksella) hidastahtisempaa päivittymistä. Näin asiat pysyvät pidempään pinnalla, joka edesauttaa keskustelukulttuurin syntymistä viihteellisemmän ja kepeämmän kuvapainoitteisen postailun rinnalle.

Horologian pelisääntöihin kuuluu myös omalla nimellä ja kasvoilla esiintyminen, jolla pyritään osaltaan ylläpitämään yhteisöllisyyttä. Nimimerkkien suojasta kun on tunnetusti helpompi laukoa liiankin kärkkäitä mielipiteitä. 🙂

Mikäli laadukas kelloalan keskustelu on sinua varten, löydät Horologia-ryhmän täältä.

Matti Airaksinen
Matti Airaksinen on Tyyliniekan ja sen kelloihin erikoistuneen sisarjulkaisu Stylefellow'n perustaja ja päätoimittaja. Tyyli- ja kellointoilun lisäksi hän harrastaa valo- ja videokuvaamista, ruoanlaittoa ja matkailua. Vapaa-aika kuluu pääasiassa perheen parissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Volkswagen esitteli uuden pistokehybridin – Touareg R on yli 460-hevosvoimainen SUV-järkäle

2000-luvun alussa markkinoille tuotu VW Touareg on tätä nykyä edennyt kolmanteen sukupolveensa. Pari vuotta sitten myyntiin tulleen ison katumaasturin...

Tämä kasarimersu on yhtä kallis kuin uusi Lambo – leveäkorinen 560 SEC 6.0 AMG on yksi vain 50 valmistetusta yksilöstä

Syksyllä 1981 Frankfurtin autonäyttelyssä esitelty Mersun S-luokan coupé oli yksi aikakautensa tyylikkäimpiä autoja. SEC:llä oli kuitenkin brutaalimpikin puolensa, minkä...

Jäähyväiset tyylille – Mersu lopettaa S-luokan coupén ja avomallin valmistuksen

Tyylikkäimmistä autoista puhuttaessa isot kaksioviset coupét ja avomallit ovat olleet perinteisesti vahvoilla. Esimerkiksi Mercedeksen valikoimaan tällaisia autoja on kuulunut...

Kian iso katumaasturi siirtyy neljänteen sukupolveensa – uusi Sorento on jyhkeä ilmestys

Sorento-niminen katumaasturi on kuulunut Kian mallistoon jo vuodesta 2002 lähtien. Ensimmäisen sukupolven muodot olivat vielä kuin Mersun M-luokasta kopioidut,...

Jälleen uusi tulokas maailman nopeimpien hyperautojen joukkoon – Czinger 21C aikoo viedä Koenigseggin nimissä olevan ennätyksen

Taistelu hyperautojen herruudesta käy tällä hetkellä kuumempana kuin koskaan. Bugatti ja ruotsalainen Koenigsegg ovat viime vuosina saaneet aivan uusia...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Klassikkoja ja tuoreita suosikkeja – talvijalkineet moneen tyyliin ja makuun

Tämä talvi on ollut sään puolesta ailahtelevainen. Lumen sijaa taivaalta on tullut useammin vettä....

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...