Ulkoilusta ei juurikaan voi nauttia, jos varpaat kastuvat. Ja kukapa haluaisi pilata lempikenkänsä sadekeleillä päästääkseen töihin ja takaisin kotiin. Nokian Jalkineiden saapasmallisto on kasvanut vuosien varrella palvelemaan monipuolisia tarpeita – sekä metsässä ulkoileva että cityelämässä viihtyvä löytää nykyään valikoimassa juuri oikean jalkineen käyttötarkoitukseensa pitääkseen varpaansa kuivina. Testasimme kolmea erilaista saapasparia, joista kahdesta löytyy kokoja niin miehille kuin naisille.
”Nykyään kuluttaja hankkii saappaita erilaisiin käyttötarkoituksiin, ja nyt saappaita jo omistetaan useampi pari eri malleissa ja erityisesti väreissä.”, kertovat Nokian Jalkineiden suunnittelijat, jalkinemuotoilijat, Nina Auren ja Marika Ollikka. Laajan kuluttajamalliston lisäksi Nokian Jalkineilta löytyy useita vaihtoehtoja myös erilaisiin vaativiin ammattikäyttötarkoituksiin erilaisin turvaominaisuuksin. Nina ja Marika korostavatkin, että mallistosta löytyvät saappaat ovat tehty eri tarkoituksia varten, joka on tärkeää pitää mielessä valitessa juuri itselleen sopivaa saapasta.
Nina ja Marika ovat mukana saappaan matkassa siihen saakka, kunnes saapaslaatikko lähtee myyntiin kauppoihin. Heidän työ alkaa kartoittamalla minkälaisia saappaita on tarpeen suunnitella ja trendien haistelusta aina mukanaoloon tuotannon laadunvalvomiseen. Tällä hetkellä vuoden 2020 kesän mallisto on jo suunnitteilla. Nina ja Marika suostuivat hieman valottamaan, mitä tulevat mallistot pitävät sisällään. Hai-brändi tulee vahvistumaan erityisesti ja värikkyyttäkin tullaan näkemään enemmän.
Värit ovatkin nykyään yksi merkittävä ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Saappaat ovat löytäneet tiensä myös trendikkääseen kaupunkipukeutumiseen ja jalkineiden ollessa osa asukokonaisuutta, myös kaupunkisaappaita hankintaan eri väreissä. Erityisesti Hai-mallisto tarjoaa tyydytystä värien kaipuuseen. Vaikka funktionaalisuus on Nokian Jalkineille edelleen tärkeää, ulkonäkö sekä värit ovat tulleet entistä vahvemmin osaksi suunnittelua.
Suosittelemme
Hai-saappaat ovat yksi ikonisimpia saapasmalleja mitä suomalaiselle voi tulla mieleen. Perinteiset Hai-saappaat ovat saaneet rinnalleen myös Hai lowt, matalavartisen kaupunkisaapasmallin, joissa pirteästä värien kirjosta voi herkutella useammallakin parilla. Hai lowt ovat jalassa hyvällä tavalla tossumaiset -mukavat ja pehmoiset. Kuten Nina ja Marikakin kertovat käyttökokemuksistaan, Hai lown matala varsi on käytössä kätevä sillä jalan voi vain sujauttaa kenkään. Tässä auttaa kengän varren sivuilla olevat venykkeet.
Hai lowt ovat juuri sopivat vaikkapa koiran ulkoilutukseen tai kauppareissulle. Lisäksi raikkaat ja monipuoliset värivaihtoehdot ovat piristys sateisiin keleihin. Kokoja Hai lowsta löytyy myös miehille. Lisäksi ihanan pehmeä, uusi, Hai Shearling insole -pohjallinen, joka on valmistettu aidosta lampaan turkiksesta, tarjoaa tarvittaessa lisälämpöä ja -lämmöneritystä kylmemmilläkin keleillä.
Pallas on puolestaan ulkoiluun ja pitkillekin kävelyille soveltuva saapas. Pallaksessa on mukavan lämpöinen huopavuori, joka jatkuu muotoilun yksityiskohtana varren koristeeksi. Lisäksi ruskea nahkainen lenkki varren takaosassa on harkittu yksityiskohta. Varsi on sopivan leveä ja sinne mahtuu paksumpikin ulkoiluhousu talvella. Pallaksen pohja on suunniteltu pitäväksi jäisilläkin keleillä ja halutessaan pohjan voi myös nastoittaa. Pallas on tehty jämäkämmäksi tukemaan jalkaa enemmän ja tämän voi myös jalassa hyvin huomata. Uskonkin, että tästä saa hyvän kaverin ulkoiluun myös metsään. Pallas on myös Marikan ja Ninan oma viime talven käyttösuosikki.
Pihla on naisellinen ja siroilmeinen kaupunkisaapas. Malliltaan se on kevyt jalkaan ja muotoilun sirous sopii hyvin erityisesti kaupunkikäyttöön. Pihla on hyvin kapeavartinen, ja onkin syytä käyttötestin perusteella kertoa, että paksumpipohkeisille tämä saapas ei välttämättä jätä tarpeeksi väljää asettaa housunpunttia saappaan sisään. Varrensuu on Pihlassa tyylikkäästi vinottu ja lisänä saapikasmaisuutta tuomassa on siro piilokanta. Tuntuma jalassa Pihlassa on enemmän saapikasmainen kuin saapasmainen ja tämä saapasmalli sopiikin mielestäni tyylikkääksi myös kaupunkiin.
Entä onko Ninalla ja Marikalla joku saapasmalli mielessä, joka olisi hauska toteuttaa? ”Nyt maailmalla on muodissa läpinäkyviä osia sisältävät korkokengät, joita on nähty catwalkeilla ja punaisilla matoilla. Läpinäkyvät saappaat olisi hauska suunnitella, mutta valitettavasti luonnonkumista materiaalina ei saada läpinäkyvää. Luonnonkumiteknologia kyllä taipuu moneen, mutta sillä on myös rajoitteensa.”, suunnittelijat toteavat.