Esittelyssä Oris 56th Reno Air Races Limited Edition -pilottikello

Kaupallinen yhteistyö: Kultakeskus

Laadukkaista sukeltajankelloista tunnettu sveitsiläinen kellonvalmistaja Oris viihtyy valtamerien syvänteiden lisäksi myös yläilmoissa. Oris on sponsoroinut jo useamman vuoden ajan perinteikästä Reno Air Races -taitolentokilpailua, ja julkisti sen innoittamana Oris 56th Reno Air Races Limited Edition -pilottikellon. Uutuus on viime vuonna julkistetun 55th Reno Air Races -mallin kaltainen, mutta nyt mukana on myös GMT-toiminto.

Reno Air Races

Vuonna 1964 Yhdysvalloissa perustettu Reno Air Races on noin viikon mittainen ilmailutapahtuma, missä lentäjät ottavat mittaa toisistaan erittäin vaativilla radoilla. Kilpailupaikkana on Nevadan osavaltiossa sijaitseva Renon lentokenttä, mikä pitää sisällään kaksi rataa – kolmen mailin rataa kiertävät kaksitasot ja Formula One -lentokoneet ja kahdeksan mailin rata, missä nähdään suihkumoottoriset ja Unlimited-luokan lentokoneet.

Ensimmäiset kaksi kilpailua olivat toisen maailmansodan lentäjäveteraani Bill Steadin järjestämiä, ja tänä vuonna kilpailu pidettiin jo 56. kerran. Kilpailu on viralliselta nimeltään National Championship Air Races.

Kuva: Anthony Taylor / airrace.org

Oris 56th Reno Air Races Limited Edition

Oris Big Crown ProPilot GMT -malliin perustuva Oris 56th Reno Air Races Limited Edition istuu jämäkästi 45 millimetrin kokoluokkaan ja tarjoaa käyttäjälleen selkeän ja konstailettoman desiginin lisäksi luotettavan ajannäytön, sekä GMT-toiminnon.

Suosittelemme

Kellon kuori on ruostumatonta terästä, kuten myös takakansi, johon on kohokuvioitu virallinen National Championship Air Races -logo. Sekä kellon kehää että takakantta ympyröi persoonallinen reunus, mikä on saanut innoituksensa lentokoneen suihkumoottorin roottorin siivistä.

Kellotaulu on ilmailuhenkisesti erittäin pelkistetty ja selkeä, jotta ajan lukeminen onnistuisi kovassakin vauhdissa. Tuntimerkinnät ja SuperLuminova-lumeella päällystetyt osoittimet ovat suuria ja niiden välinen mustavalkoisuus lisää selkeyttä. Sekunnit näyttävä apunäyttö löytyy kello yhdeksän nurkilta ja kookas päivämääränäyttö kello kolmen kohdalta.

Oris 56th Reno Air Races Limited Edition -pilottikello

Oris 56th Reno Air Races Limited Edition -pilottikello

Kellonkehän ja lasin sisäpuolella on viistetty 24-tunnin näyttö, jota kiertää pitkä GMT-osoitin. Osoittimen pää on muotoiltu teeman mukaisesti muistuttamaan lentokonetta ja sen punavalkoinen väritys on peräisin Reno Air Races -kilparadan pyloneista.

Automaattisesti virittyvä ja luotettavaan Sellita SW 220-1:een perustuva Oris 748 -koneisto sykkii neljän hertsin taajuudella ja tarjoaa 38 tunnin käyntivaran. Nuppituntuma on suuren ruuvilukittavan nupin ja koneiston ansiosta erinomainen, ja kellonajan, päivämäärän ja GMT-ajan säätäminen on helppoa ja suoraviivaista.

Miellyttävän tuntuinen ranneke on ruskeaa nahkaa ja siinä on varmatoiminen teräksinen taittolukko. Rannekkeen lugiväli on 22 millimetriä ja se kapenee Orikselle ominaisesti kohti lukkoa.

Selkeä ja sulavalinjainen

Suurehkosta koostaan huolimatta Oris 56th Reno Air Races Limited Edition istuu ranteeseen mukavasti ja tyylikkäästi. Kellon designia hallitsee kauttaaltaan selkeys, mikä lämmittää erityisesti helppolukuisten kellojen ystäviä. Suihkuturbiinista periytyneet yksityiskohdat ja suurikokoinen nuppi antavat kellolle luonnetta, ja lentokonemainen GMT-osoitin viimeistelee ilmailuhenkisen kellon ilmeen.

Maltillisesti kuvioidun kellotaulun mustavalkoisuus ja tummanruskea nahkaranneke sopii yhteen, ja kelloa voisi kuvitella pitävänsä myös hitusen formaalimmassakin tilaisuudessa, sillä sulavalinjaisen rungon muotoilun ansiosta kello sujahtaa myös kauluspaidan hihan alle.

Oris 56th Reno Air Races Limited Edition -pilottikello

Oris 56th Reno Air Races Limited Edition -pilottikello

Pähkinänkuoressa

  • Malli: Oris 56th Reno Air Races Limited Edition (Oris Big Crown ProPilot GMT)
  • Mallinumero: 01 748 7710 4084-Set
  • Koneisto: Oris 748, base SW 220-1
  • Käyntitaajuus: 4 Hz (28 800 A/h)
  • Käyntivara: 38 tuntia
  • Kuoren materiaali: ruostumaton teräs
  • Kuoren halkaisija: 45 mm
  • Lasi: molemmin puolin kupera safiiri, heijastesuojattu sisäpuolelta
  • Vesitiiviys: 100 m
  • Rannekkeen leveys: 22 mm
  • Ranneke: ruskea nahka, taittolukko
  • Hinta: 2450 euroa

Lue lisää