Baselworldin messumatka on kääntymässä osaltani loppusuoralle ja näin viimeisen päivän kohdalla on hyvä purkaa hieman tunnelmia. Odotukset matkalle lähtiessä olivat korkealla ja yhtään liioittelematta odotukseni ovat ylittyneet. Tämä siitä huolimatta, että suomalaiset Baselworld-“veteraanit” antoivat minulle vahvaa evästystä matkalle – ja luulin tietäväni, mikä minua odottaa. 🙂
Jos puran tunnelmiani pala kerrallaan, voin jakaa ne karkeasti kuuteen kohtaan:
1. Ison maailman tyyli on kaikkialla läsnä, eikä mistään ole tingitty. Kaikki on suurta ja kaunista, mutta tästä huolimatta messujen tunnelma on jollain tapaa rennompi kuin olin kuvitellut. Kun osastoille meni ns. ad hoc, löytyi sieltä aina hymyilevä esittelijä kertomaan brändin tarinaa ilman kiireen tuntua. Lisäksi on todettava, että vaikka messualue on valtava, hieman suuntavaistoa omaamalla ja messujen omaa applikaatiota käyttäen kaikki osastot löytyivät, kunhan jaksoi vain kävellä tarpeeksi.
2. Suomalaisten keskinäinen huolenpito on omalla kohdallani ollut upea asia. Luulin tulevani ensimmäisenä iltana vain majoittumaan ja nukkumaan, mutta en ehtinyt edes laukkujani purkaa, kun ensimmäinen suomalainen – Pirkan Kellon Risto Kangasniemi – oli hakemassa minua hotellilta ja johdatteli ensikertalaisen Baselworldin tunnelmiin – ja kohta retkueessa oli mukana muitakin suomalaisia. Sama suomalainen verkosto piti huolta tulevinakin päivinä siitä, että Matti-pojalla ei ollut yksinäisiä hetkiä. Etenkin Retadanin väki otti minut omakseen, josta lämmin kiitos heille.
https://www.instagram.com/p/BSJaqU4Dr4H/
Suosittelemme
3. Buukkaa vähemmän, tartu hetkeen enemmän on suurin oppi ensi vuoden messuja ajatellen. Tapaamiset ovat olleet kaikki antoisia ja olen oppinut paljon brändeistä, mutta toimitustyön kannalta ns. live-raportointiin jää näin omiin odotuksiin nähden liian vähän aikaa. Pressikeskus olikin hyvä paikka rauhoittua, mutta tekemisen kannalta sorruin siihen, että siellä oleskeluun jäi liian vähän aikaa – kun piti jo kiirehtiä seuraavaan tapaamiseen.
https://www.facebook.com/Tyyliniekka/videos/1468098359875123/
4. Ota oma kuvaaja mukaan. Tämän tulemme toteuttamaan ensi vuonna, sillä messuilla on varsin haastavat kuvausolosuhteet ja moni upea kello ei saanut omilla taidoillani oikeutta osakseen. Onneksi kännykkäkuvaaminen sujui paremmin, joten messuilta on runsaasti kuvaa ja videota julkaistavaksi.
https://www.instagram.com/p/BSGUF9tD933/?taken-by=tyyliniekka
5. Jos pidät samppanjasta, olet tullut oikeaan paikkaan. Ensimmäiseen kohtaan viitaten yltäkylläisyys näkyi siinä, että samppanjaa oli tarjolla jokaisella osastolla, jolla vierailin. Syy on varsin luonnollinen, sillä useat kellonvalmistajat ovat isojen konsernien omistuksessa, joiden portfoliosta löytyy myös maailman parhaita samppanjoita.
6. Nauti kaupungin tunnelmasta. Basel on upea kaupunki, johon kannattaa tutustua. Raitis ilma tekee myös hyvää messuhallissa juoksemisen vastapainoksi ja parhaat ruoat löytyvät luonnollisesti vanhan kaupungin puolelta. Lisäksi messujen aikaan kaupungissa on elämää ja ohjelmaa.
https://www.facebook.com/Tyyliniekka/videos/1465696690115290/