Corum ja Raymond Weil jättäytyivät Baselworldin kellomessuilta





Maailman merkittävin kelloalan suurtapahtuma, Baselworld, on kokenut uuden kolauksen, kun sveitsiläiset Corum ja Raymond Weil ilmoittivat jättäytyvänsä pois vuoden 2019 messuilta.

Corum on ollut Baselworldin pitkäaikainen näytteilleasettaja 62-vuotisella osallistujahistoriallaan. Toimitusjohtaja Jérôme Biard totesi lausunnossaan, että Corum on tehnyt lujasti töitä palauttaakseen itsensä kunnianpäiviensä loistoon, mitä se oli Baselworldin alkuaikoina. Tänä päivänä keskiössä ovat jälleenmyyjät, loppuasiakkaat ja vaikuttajiksi nousseet toimittajat, joita Corum tavoittelee strategiansa mukaisesti seuraavat pari vuotta kohdistetummin, pienempien tilaisuuksien kautta.

Corumin näyttäviä kelloja ei nähdä vuonna 2019 Baselworldin messuilla.
Corumin näyttäviä kelloja ei nähdä vuonna 2019 Baselworldin messuilla.

Citychamp Groupiin kuuluvan Corumin poisjäänti herättää samalla keskustelun siitä, jääkö perinteinen Eterna samalla kertaa pois messuilta. Vuoden 2018 messuillahan Eternalla ei ollut enää omaa osastoaan, vaan uutuudet esiteltiin Corumin messutiloissa.

Corumia ennen poisjäännistään ehti kertoa Raymond Weil, jonka päätöksellä on myös symbolista arvoa. Onhan kyseessä yksi harvoista itsenäisistä sveitsiläisistä kellovalmistajista, joka on panostanut Baselworldin messuihin vuosikymmenten ajan – markkinatietojen mukaan vuosittain ainakin miljoonalla eurolla.

Raymond Weilin toimitusjohtaja Elie Bernheim kertoi, että hän oli harkinnut Baselworldiin osallistumista jo jonkin aikaa, ja nyt oli oikea aika tehdä päätös poisjäännistä. Bernheimin mukaan markkinoiden kehitys ja kuluttajien käyttäytyminen osoittavat selvästi, että Baselworldin kaltaiset messut eivät enää vastaa kellobrändien tarpeita.

Uudistumisen pakko

Corumin ja Raymond Weilin poisjäännit tarkoittavat sitä, että yhdessä Swatch Groupin kanssa messujen päähallista poistuu 20 merkittävän kokoista osastoa. Tämä asettaa paitsi taloudellisia paineita messujen tappiolliseksi kääntyneelle taustaorganisaatio MCH:lle (vuosi 2016: +34,3 miljoonaa frangia, vuosi 2017: -110 miljoonaa frangia), myös välttämättömän tarpeen uudistua merkittävästi kellovalmistajien tahtomaan suuntaan, johon vetosi vahvasti myös LVMH:n väistyvät johtaja Jean-Claude Biver.

Messuorganisaatio on reagoinut tilanteeseen esittelemällä tukun uudistuksia mm. ravintolapalveluita kehittämällä – ja palauttamalla vuoden tauon jälkeen painetun päivittäisen messulehden, mutta kellotehtaiden peräänkuuluttamia taloudellisiin rakenteisiin vaikuttavia päätöksiä ei ole julkisuuteen asti kerrottu.

Matti Airaksinen
Matti Airaksinen on Tyyliniekan ja sen kelloihin erikoistuneen sisarjulkaisu Stylefellow'n perustaja ja päätoimittaja. Tyyli- ja kellointoilun lisäksi hän harrastaa valo- ja videokuvaamista, ruoanlaittoa ja matkailua. Vapaa-aika kuluu pääasiassa perheen parissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Uuden Skoda Octavia RS:n bensa- ja dieselversiot esiteltiin – myös nelivedon saa lisähintaan TDI:hin

Uusi Skoda Octavia RS näki päivänvalon jo keväällä, mutta tuolloin esiteltiin vasta iV-pistokehybridiversio. Nyt valikoima täydentyy perinteisemmillä bensa- ja...

Jättimunuaiset ja manuaalivaihteisto vakiona – uusi BMW M3 ja M4 esitellään syyskuussa

Nykyinen G20-korimallia edustava 3-sarjan BMW tuli markkinoille reilusti yli vuosi sitten, ja jättimunuaisilla höystetty 4-sarjan kaksiovinen coupé-versiokin on jo...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...