Bell & Ross on vuonna 1992 syntynyt kellomerkki, jonka perustivat pariisilaiset lapsuudenystävät Bruno Belamich ja Carlos Rosillo. Yrittäjiä yhdisti tahtotila valmistaa kovaan käyttöön soveltuvia rannekelloja, joissa on riittävä vesitiiviys, mekaaninen sveitsiläinen koneisto, kellotaulun selkeä visuaalinen luettavuus, ja tarpeen mukaan kelloon lisättävät toiminnot.
Nuoresta iästään huolimatta Bell & Ross on saavuttanut vakaan ja arvostetun aseman kellomaailmassa, jonka takia Aseman Kello toi kellomerkin Suomeen.
Ranskalainen kellonvalmistaja saksalaisella ja sveitsiläisellä vivahteella
Alkuvaiheessa ranskalaisen Bell & Rossin kellot valmisti saksalainen Sinn, ja kellot olivatkin pitkälti B&R:n ja Sinnin logoilla leimattuja Sinnin rannekellojen uudelleenjulkaisuja. Yhteistyön aikana Bell & Ross toteutti lukuisia vaativaan ammattikäyttöön suunniteltuja kelloja, kuten Ranskan GIGN-eliittijoukkojen pommiryhmille vuonna 1996 valmistetun Bomb Disposal Typen, jossa oli normaaleja kelloja voimakkaampi magneettisuojaus.
Sinnin kanssa tehty yhteistyö päättyi vuonna 2002, jolloin Bell & Ross siirsi tuotantonsa omiin käsiin Sveitsin La Chaux-de-Fondsiin. Muutamaa vuotta aiemmin, tarkemmin sanottuna 1998 muotijätti Chanel hankki osuuden Bell & Rossista, joka toi lisäresursseja suunnitteluun, tuotantoon ja markkinointiin.
Mallisto, josta Bell & Ross tunnetaan
Bell & Ross on onnistunut siinä, missä kaikki kellomerkit haluavat onnistua – eli vahvan ja tunnistettavan designin luomisessa. B&R:n kohdalla kaikki lähti vuonna 2005 esitellystä BR 01 -mallistosta, jonka halkaisijaltaan 46 millimetrin neliönmuotoinen, ruuveja myöten lentokoneen mittaria imitoiva design on monien kellojen ystävien silmissä yhtä kuin Bell & Ross. Pienikin vilaus riittää kertomaan, minkä valmistajan kello ranteessa on – oli kyseessä sitten teräs- tai keraamiikkakuorinen malli.
Suosittelemme

BR 01:n rinnalle Bell & Ross on tuonut kaksi pienempää kokoluokkaa, joilla on tavoiteltu konservatiivisempia ja pienempien kellojen ystäviä. BR 03 -malliston kellojen koko on 42 millimetriä, joten ne istuvat neliönmuotoisina hillitymmin niin isoon kuin pienempään ranteeseen. Mallisarja täydentyi hiljattain BR S:llä, jossa kellojen koko painettiin 39 millimetriin.
BR S:n myötä Bell & Rossin military-henkinen BR-mallisto sai korumaisempia ja pukukellomaisempia piirteitä, joka on laventanut potentiaalista asiakaskuntaa. Hyvänä esimerkkinä toimii naisille suunniteltu vaaleanpunaisella kellotaululla ja timanteilla koristeltu “Novarosa” ja sinitauluinen “Diamond Eagle”.
Mainitsemisen arvoista on myös kvartsikoneistojen mukaantulo, joiden avulla Bell & Ross puhuttelee hintatietoisempia kuluttajia. Yhtäkaikki, Bell & Ross on hyvällä maulla taiteillut BR-mallistonsa kanssa alkuperäisen sotilashenkisen ja kaupallisemman designin välimaastossa.
Edullisemman hintatason kvartsien vastapainoksi Bell & Ross on liikkunut ns. haute horlogerie -kentässä monimutkaisilla tourbillon-kelloillaan, joiden hinnat pyörivät jopa sadoissa tuhansissa euroissa. Mutta kuluttajan näkökulmasta katsottuna Bell & Ross asettuu hintaluokkaan “muutamia tuhansia euroja”, johon edellä esitellyt instrumenttikello-segmenttiin kuuluvat BR-kellot kuuluvat.
Vintage-mallisto räjäytti potin
Jos BR-mallisto on Bell & Rossin “se juttu”, on Vintage-mallisto osoittautunut suuremman luokan kaupalliseksi ja arvostukselliseksi menestykseksi. Syitä onnistumiseen on useita, joista selkein on helposti lähestyttävä ja perinteinen design, suomeksi sanottuna pyöreä kellotaulu – tai paremminkin kellonkuori. Nimittäin kaikki BR-malliston kellojen kellotaulut ovat pyöreitä, mikä tahtoo unohtua kun niitä vertaa perinteisemmän näköisiin rannekelloihin.

Vintage-mallistosta löytyy nimensä veroisesti menneiden aikojen designiin ja vanhoihin kellomalleihin pohjautuvia, tai ainakin inspiraationsa sieltä ottaneita, tasku- ja rannekelloja. Kuluttajan kannalta kiinnostavimmat ja Bell & Rossin kasvavimmat mallisarjat ovat BR V ja BR V Chrono, joissa design, tekniikka ja hintataso kohtaavat erinomaisella tavalla.
BR V ja BR V Chrono
BR V -mallistosta löytyy kelloja kolmesta kokoluokasta; peruskoko on 38,5 millimetriä, joka sopii suurimmalle osalle mainiosti. Tästä mallisarjasta löytyy myös oma suosikkini, mustatauluinen BR V1-92 mustalla nahkarannekkeella, joka on kotonaan niin puvun, kuin rennomman vaatetuksen kanssa.


Bell & Rossin Vintage-sarjan mallimerkinnöistä voi lukea minkä kokoinen ja mallinen kello on. V1 kertoo, että kyseessä on 38,5 millimetrin kuori, kun taas V2 tarkoittaa 41 millimetrin kuorta. -92 merkitsee kolmiviisarista mallia ja -94 kronografia.
41 millimetrin kokoluokasta löytyy paitsi lisää kolmiviisarisia malleja, myös Vintage-malliston kronografit. Luvalla sanoen Bell & Rossin kronografit ovat tällä hetkellä valmistajan seksikkäintä osastoa, jotka näyttävät ja tuntuvat hyvältä ranteessa. Aivan kuten BR 0x -malleissa, myös BR V Chronoissa on onnistuttu luomaan oma tunnistettava design, vaikka joukossa on hyvinkin Speedmasteria muistuttava malli (BR V2-94 Black Steel).
Tätäkin enemmän huomioni kiinnittyy Aeronavale- ja Bellytanker -malleihin, joista jälkimmäinen on noussut kellopiireissä pienimuotoiseen kulttisuosioon. Eikä syyttä, sillä kyseisen mallin molemmat versiot, eli kolmiviisarinen V1-92 ja kronografi V2-94 ovat persoonallisia ja sympaattisia. Tunnetta korostaa erittäin hyvä ranneistuvuus niin nahka- kuin teräsrannekkeella. Oman huomionsa ansaitsee Bell & Rossin uusittu teräsranneke, jonka palat suorastaan soljuvat ja takaavat näin parhaan mahdollisen käyttömukavuuden.

Vintage-mallisto on noussut perinteisemmän muotokielensä ansiosta Bell & Rossin toiseksi vahvaksi tukijalaksi instrumenttikellojen rinnalle. Näiden kahden kaupallisen malliston lisäksi B&R:lla on Experimental-mallisto, josta löytyvät aiemmin mainittujen tourbillion-kellojen lisäksi ekslusiivisemmat yhteistyömallit mm. Renault F1 -tallin kanssa. Experimental-malliston hinnat ovat alkaen kymmeniä tuhansia euroja, joten Suomen markkinoilla niitä ei juuri nähdä.

Bell & Rossin kellot pukeutumisessa
Koska näen kellot pukeutumisen osana, on hyvä pohtia miten Bell & Rossin kellot sopivat erilaisiin tyyleihin. Jos tyyliasiaa lähestyy siitä kulmasta, onko pukeutuminen enemmän bisnestä vai vapaa-aikaa, on B&R:n tarjonta painottunut enemmän vapaa-aikaan ja rennompaan pukeutumiseen.
Onneksi asia ei ole niin mustavalkoinen, sillä etenkin Vintage-malliston rannekellot ovat selkeästi allrounder-henkisiä, jotka sopivat kaikenlaisiin tyyleihin. Varsinkin jos niihin valitsee nahkarannekkeen, jotka itsessään vievät kelloa formaalimpaan suuntaan.

Kun asiaa ei mieti liian ryppyotsaisesti, soveltuu vahvaa tyylitajua omaavan bisnespukeutujan ranteeseen BR 01/03/S näyttävänä yksityiskohtana siinä, missä hillitymmätkin rannekellot.
Tutustu Bell & Rossin kelloihin Aseman Kellossa
Helsingissä toimiva perheyritys Aseman Kello on edustanut Bell & Rossin kelloja vuodesta 2015. Molemmissa myymälöissä on esillä monipuolinen valikoima rannekelloja, etenkin BR- ja Vintage -mallistoista.
