Baselworld 2019: Oris Great Barrier Reef Limited Edition III

Oris julkisti Baselword 2019 -kellomessuilla Great Barrier Reef Limited Edition III -sukeltajankellon, joka jatkaa osaltaan taistelua maailman suurimman koralliriutan säilymisen puolesta. Iso valliriutta on pinta-alaltaan noin Suomen kokoinen ja sijaitsee Queenslandin rannikolla Koillis-Australiassa. WWF:n raporttien mukaan sen tilanne ei näytä auttavista toimenpiteistä huolimatta edelleenkään hyvältä, itse asiassa vain huonommalta. Kaksi edellistä kuumaa kesää aiheutti massiivisen korallien haalistumisen, joka johtaa ennen pitkää korallien kuolemiseen.

Iso valliriutta on ollut muun muassa 1500 eri kalalajin, 400 eri korallityypin ja uhanalaisten merikilpikonnien kotipaikka jo 8000 vuoden ajan ja nyt se on pikkuhiljaa katoamassa. Koralliriutan pahin vihollinen on ilmaston- ja merien lämpeneminen, mikä saa korallille elintärkeät yksisoluiset levät katoamaan koralleista, jolloin ne haalistuvat ja lopulta kuolevat. Oris jatkaa avunantoa Reef Restoration Foundation -säätiön yhteistyökumppanina, joka auttaa korallia kasvamaan takaisin leikkaamalla elinvoimaisista koralleista pieniä osia, kasvattamalla niistä suurempia koralleja, ja istuttamalla ne takaisin koralliriuttaan.

“Elvytysprosessi on jatkuvaa kiertoa – pienistä korallin palasista kasvatetaan tuhansia uusia koralleja.”

Baselworldissä esitelty Oris Great Barrier Reef Limited Edition III -sukeltajankello perustuu Oris Aquis -mallistoon ja sen valmistusmäärä on rajoitettu 2000 kappaleeseen. Tunnistettavina elementteinä ovat kellon takakanteen kaiverretut korallikuviot ja Etelän risti -tähtikuvio, mikä löytyy myös Australian lipusta. Kellon mukana seuraa ympäristöystävällisestä levästä tehty säilytyslaatikko ja jokainen kello on numeroitu.

Oris Great Barrier Reef Limited Edition III:n ruostumattoman teräskuoren halkaisija on 43,50 mm ja se on vesitiivis 300 metriin asti. Tunti- ja minuuttiosoitin on toteutettu perinteiseen tyyliin, mutta sekuntiosoitin löytyy erillisenä näyttönä kello yhdeksän kohdalta. Päivämäärän näyttö on toteutettu upean persoonallisella tavalla, jossa päivämäärän ilmaisee kellotaulun ympäri kehää kiertävä keltainen merkki. Kellotaulua koristaa upea Aqua Blue -liukuväri ja sama teema jatkuu kellonkehällä, joka on varustettu keraamisella Aqua Blue -insertillä. Indeksit, tunti- ja minuuttiosoittimet, sekä kello kahdentoista kohdalla oleva merkki on varustettu Super-LumiNova lumeinsertein.

Suosittelemme

Ruuvilukittavan ja pitkittäisiltä sivuilta suojatun säätö- ja vetonupin tuntuma on hyvä, ja sitä pyörittelee sujuvasti myös isommilla sormilla. Ruostumatonta terästä oleva ranneke istuu mukavasti ja lukituspainikkeilla varustettu taitelukko on varmatoiminen ja mukavan pitkäksi avautuva, mikä helpottaa kellon asettamista ranteeseen.

Oris Great Barrier Reef Limited Edition III:n koneistona on 28 800 kertaa tunnissa värähtelevä Sellita SW-220-1 -koneistoon perustuva Oris 743, joka tarjoaa automaattisesti virittyen 38 tunnin käyntivaran. Kellon hintaluokka on noin 2200 euroa.

Oris Great Barrier Reef Limited Edition III pähkinänkuoressa:

  • Koneisto: Oris 743 (Sellita SW-220-1)
  • Käyntitaajuus: 28 800
  • Käyntivara: 38 tuntia
  • ‘Kuori: ruostumaton teräs
  • Kehä: ruostumaton teräs keraamisella insertillä
  • Rungon halkaisija: 43,5 mm
  • Lasi: molemmin puolin kupera safiiri, sisäpuolelta heijastesuojattu
  • Vesitiiviys: 300 m
  • Ranneke: ruostumaton teräs

Lue lisää