Maailman meret ovat täyttymässä muovijätteestä ja YK:n ympäristöohjelman tutkimuksen mukaan, jopa kahdeksan miljoonaa tonnia muovijätettä valuu joka vuosi maailman jokaiseen mereen. Laskelmien mukaan merissä voi vuoteen 2050 mennessä olla jopa enemmän muovia kuin kalaa, ellei asian hyväksi tehdä riittäviä toimia.
Sveitsiläinen Oris on laadukkaiden sukeltajankellojen valmistuksen lisäksi ottanut missiokseen myös valtamerien suojelun. Oris on tehnyt jo useampia vuosia töitä merien suojeluun keskittyneiden organisaatioiden kanssa ja tukenut niiden toimintaa myös rahallisesti. Oris on aloittanut äskettäin yhteistyön Pacific Garbage Screening -yhtiön kanssa, joka aikoo kerätä muovijätettä jo ennen kuin se ehtii meriin.
Pacific Garbage Screening kehittelee parhaillaan kelluvan keräysjärjestelmän prototyyppiä, joka sijoitettaisiin meriin johtavien jokien läheisyyteen niin, että virta ajaa muovijätteen suoraan keräyslaitteeseen. PGS:n mukaan noin 80 prosenttia muovijätteestä päätyy meriin jokien kautta ja loput 20 prosenttia on peräisin merillä liikkuvista aluksista, jotka dumppaavat roskansa mereen.
“Valtameret ovat elämän lähde, joka tuottaa viisikymmentä prosenttia maapallon hapesta.”
Baselworldissä esitelty Oris Clean Oceans Limited Edition -kello perustuu tuttuun Aquis sukeltajankellosarjaan ja sen valmistusmäärä on rajoitettu 2000 kappaleeseen. Kellossa on teemaan sopivia elementtejä, kuten takakanteen upotettu PET-kierrätysmuovista tehty medaljonki ja ympäristöystävällisestä levästä, sekä kierrätysmuovista tehty säilytyslaatikko.
Oris Clean Oceans Limited Editionin ruostumattoman teräskuoren halkaisija on 39,50 mm ja se on vesitiivis 300 metriin asti. Indeksit ja osoittimet ovat selkeitä ja päivämäärän näyttö on sijoitettu kello kuuden kohdalle. Aqua Blue -sinisellä liukuvärjätty kellotaulu on upea ja sitä korostaa samanhenkinen, yhteen suuntaan kääntyvä kellon kehä, jossa on keraaminen Aqua Blue -insertti. Molemmin puolin kupumainen, sisäpuolelta heijastussuojattu safiirilasi, sekä indeksien, tunti-, minuutti- ja sekuntiosoittimien Super-LumiNova lumeinsertit varmistavat selkeän ajan lukemisen jokaisessa tilanteessa.
Suosittelemme
Ruuvilukittavan ja pitkittäisiltä sivuilta suojatun säätö- ja vetonupin tuntuma on hyvä, ja paksusorminenkin pyörittelee sitä sujuvasti. Ruostumaton teräsranneke istuu mukavasti ranteen ympärille ja lukituspainikkeilla varustettu taitelukko on varmatoiminen ja mukavan pitkäksi avautuva, mikä helpottaa kellon asettamista ranteeseen.
Oris Clean Oceans Limited Editionin koneistona on 28 800 kertaa tunnissa värähtelevä Sellita SW200-1:een perustuva Oris 733, joka tarjoaa automaattisesti virittyen 38 tunnin käyntivaran. Kellon hintaluokka on noin 2000 euroa ja se saapunee kelloliikkeisiin tämän vuoden kesällä. Jos aiemmat merkit pitävät paikkansa, rajoitettu erä tekee nopeasti kauppansa ja mikäli haluaa olla mukana pelastamassa maailman meriä, on syytä toimia nopeasti.
Oris Clean Oceans Limited Edition pähkinänkuoressa:
- Koneisto: Oris 733 (Sellita SW200-1)
- Käyntitaajuus: 28 800
- Käyntivara: 38 tuntia
- Kuori: ruostumaton teräs
- Kehä: ruostumaton teräs keraamisella insertillä
- Rungon halkaisija: 39,5 mm
- Lasi: molemmin puolin kupera safiiri, sisäpuolelta heijastesuojattu
- Vesitiiviys: 300 m
- Ranneke: ruostumaton teräs
- Hinta: noin 2.000 euroa