Baselworldin kellomessut ottivat toisena päivänä kierroksia ja käytävillä on ollut runsaasti ruuhkaisia hetkiä. Kellotehtaat ovat esitelleet ensimmäisinä päivinä uutuuksiaan ja mm. TAG Heuer on julkaissut jokaisena päivänä yhteistyökuvioita eri toimijoiden kanssa.
Suomalaisia kelloharrastajia on vieraillut paikalla useita ja yksi heistä on integroitunut hienosti Stylefellow’n toimituskuntaan tuoden oman lisäarvonsa kellotehtaiden esittelyihin. 🙂
Seuraa Stylefellow’n uutisvirtaa: https://stylefellow.fi/baselworld-live/
Ensimmäiset päivät ovat nostaneet esille myös muutamia havaittavia trendejä, joista kerromme seuraavalla videolla:
Hovisepät on
Suomen paras kellokauppa
Hovisepät on vuonna 1960 perustettu suomalainen kello- ja kultasepänalan perheyritys, jonka viihtyisä myymälä sijaitsee Vaasassa. Laadukkaat kellot sekä asiantunteva ja lämminhenkinen palvelu ovat olleet Hoviseppien toiminnan ytimessä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan, ja asiakkaita palvellaan myymälän lisäksi nykyaikaisen verkkokaupan kautta ympäri Suomen.
Valikoima rakentuu huolella valituista rannekelloista ja koruista, joiden taustalla on aito ammattitaito ja pitkä kokemus alalta. Myymälän yhteydessä toimii yksi Suomen kattavimmista valtuutetuista kellohuolloista. Kokeneet kellosepät huoltavat ja korjaavat mekaaniset ja kvartsikellot valmistajien vaatimusten mukaisesti, varmistaen kellon toimivuuden, tarkkuuden ja pitkäikäisyyden.
Hovisepät toimii valtuutettuna jälleenmyyjänä useille arvostetuille kellomerkeille, kuten Rolex, Tudor, TAG Heuer, Longines ja NOMOS Glashütte.





