Aitoa joulumieltä – Kelloharrastajien joulukeräys keräsi mielenterveystyöhön 80 tuhatta euroa

Tätä uutista kirjoitan hyvillä mielin. Syy on jo perinteeksi muodostunut Kelloharrastajat-ryhmän joulukeräys, joka järjestettiin tänä vuonna neljännen kerran – tällä kertaa MIELI Suomen Mielenterveys ry:n tekemän mielenterveystyön hyväksi. Keräyksen loppusummaksi tuli 80 tuhatta euroa.

Kelloharrastajien joulukeräys on noussut jokavuotiseksi ilmiöksi, jonka puitteissa on kerätty merkittävä summa rahaa hyvään tarkoitukseen. Onnistumisen taustalla on ollut vahva yhteisöllisyys, jossa yksittäiset yhteisön jäsenet sekä lukuista yritykset ovat avanneet kukkaronsa nyörit ja tehneet lahjoituksia joko suoraan, tai erilaisten huutokauppojen kautta. Laaja-alaisesta osallistumisesta kertoo sekin, että yksittäisiä lahjoituksia tehtiin reilusti yli tuhat kappaletta.

Keräyksen projektipäällikkö Kristian Salonen kommentoi keräystä seuraavasti:

Tänä vuonna kohteeksemme valikoitui MIELI Suomen mielenterveys ry, joka tekee tärkeää työtä mielenterveyden edistämisen parissa. Nämä perinteiset joulukeräykset ovat aina olleet todellisia HYVÄN MIELEN keräyksiä, joita on suuri ilo ja kunnia olla mukana tekemässä. Ryhmämme porukalla olemme saaneet jälleen erittäin paljon hyvää aikaan ja on ollut hienoa edesauttaa kampanjan välityksellä tällaista asiaa.

Lisäksi on myös ollut upea nähdä miten yhteisön jäsenet ja yhteisöä lähellä olevat yritykset ovat vuodesta toiseen lähteneet mukaan lahjoittamaan. Sydämelliset kiitokset kaikille mukana olleille!

Ainutlaatuinen keräyshistoria ja tulos

Tänä vuonna järjestetty Kelloharrastajien joulukeräys oli järjestyksessään neljäs. Kolme ensimmäistä keräystä kohdistettiin Lastenklinikoiden Kummien yleiskeräykseen, jonka yhteispotti nousi hieman yli 300 tuhanteen euroon.

Suosittelemme

Keräyksen potti 26.12.2019 kello 14.
Keräyksen potti 26.12.2019 kello 14.

Tänä vuonna hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitui yhteisön päätöksellä MIELI Suomen Mielenterveys ry, jonka digilippaisiin kerätyistä reilusta 160 tuhannesta eurosta Boxit Auki 2019 -nimellä kulkenut joulukeräys edustaa noin puolta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Oris X Bracenet – kalaverkkoa kellotauluun

Bracenet-järjestön ja Oris-kellomerkin yhteistyön tuloksena syntynyt Aquis Date -malliston sukeltajankello on ainutlaatuinen teos, jonka kellotaulu on valmistettu merenpohjasta kerätyistä kalastusverkoista. On arvioitu, että vuosittain...

Esittelyssä TAG Heuer Carrera Chronosprint x Porsche

TAG Heuer Carrera Chronosprint x Porsche juhlistaa Carrera-kellomallin ja Porsche 911 -automallin kuuden vuosikymmenen mittaista taivalta.  Sveitsiläiskellovalmistaja TAG Heuer tunnetaan useista ikonisista kellomallistoistaan, joista tänä...

Älykellon ranneke täydentää tyylisi

Kello on paljon enemmän kuin pelkkä ajanmittari. Se on myös osa yksilöllistä tyyliä. Älykellot ovat tuoneet perinteiseen kelloon modernin ulottuvuuden sekä uutta monipuolisuutta. Yksi...

Grand Seikon 9S-kaliiperin juhlamallisto täydentyy kahdella GMT-mallilla

Vuosi 2023 on Grand Seikolle juhlavuosi. Vuonna 1998 julkaistiin Grand Seikon kehittelemä 9S-koneistosarja, joka lopullisesti sinetöi Grand Seikon maineen horologiseen kärkikaartiin koneistonvalmistuksen osalta. Tätä...

Tyyliniekan uusimmat