Koti Tyyli

Kesäpuku on viileä ratkaisu

Kesäpuku on klassikko, jonka italialaiset osaavat modernisoituna parhaiten. Sen myötä mies voi pukeutua tyylikkäästi tuntematta oloaan tukalaksi kuumanakaan päivänä. Kuinka monelle on tullut eteen kesäkuumalla...

Aika tyylikäs välitilinpäätös

Aika tyylikäs on maksuton tapahtumakonsepti, jonka olemme järjestäneet seitsemän kertaa yhteistyössä Iskun kanssa. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin keskiviikkoiltana 2. marraskuuta 2016 Tampereella, jonka jälkeen ajankohdaksi...

Näin pukeudut etiketin mukaisesti Linnan juhliin

Linnan juhlien etiketti on yksinkertainen ja selkeä. Miehillä pukuna on frakki, naisilla suuri iltapuku. Frakin voi korvata myös tummalla puvulla.

Utualla laukkujen lisäksi nyt valikoimissa myös vaatteita

Utuan tarina näki päivänvalon 2014, kun Utua-laukkumerkki saapui markkinoille ensimmäisellä mallistollaan. Tänä vuonna Utua laajensi valikoimaansa myös vaatteisiin. Utuan ensimmäinen vaatemallisto kantaa nimeä Arjen...

Kotimaiset neulemekot taistelevat tylsyyttä ja kylmyyttä vastaan tyylikkäästi

Esittelemme tässä artikkelissa meidän poiminnat Suomessa valmistetuista neulemekoista, jotka herättelevät valikoiman laajaan kirjoon niin malleissa kuin tyyleissä, persoonallisuutta unohtamatta.

Vaatekaapin monikäyttöinen kauluspaita – esittelyssä DLA:n ylellinen farkkupaita

Vaatekaappini sisältö on vuosien varrella selkiytynyt, jossa väri-iloittelua edustavat sinisen, ruskean, vihreän, harmaan ja valkean eri sävyt. Ideana on ollut vaatteiden täydellinen yhdisteltävyys toistensa kanssa, oli kyse sitten työ- tai vapaa-ajan pukeutumisesta. Tämä Parittajan vaatekaappi -ideologia on samalla vapauttanut jatkuvan kuluttamisen tuskasta, sillä kaappiin on jäänyt vain tarvittava ja olen pystynyt panostamaan määrän sijasta laatuun. Tämä on koskenut myös kauluspaitoja.

Ajankohtaista

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Ferrari Testarossa oli 80-luvun väärinymmärretty autoikoni

Moni 80-luvulla elänyt muistaa Ferrari Testarossan lukuisista julisteista, pienoisautoista ja tietenkin myöhäisillan tv-viihteenä Miami Vicesta. Miksi jotkut ovat kuitenkin...

Ainutlaatuinen Mustangin vuoden 2003 konseptiauto on tulossa myyntiin

Jos Mustang-kokoelmastasi puuttuu uniikki erikoisuus, on mahdollista ostaa Barrett-Jacksonin kuuluisasta huutokaupasta Ford Mustang GT Covertible, joka nähtiin ensi kertaa...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka tunnetaan parhaiten instrumenttihenkisistä pilottikelloistaan. Vuosien...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin Japanin maaperälle. Shokosha sai valmiiksi...

Etiketti

Tumma puku

"Tumma puku" on eräs yleisimmistä Suomessa tavattavista juhlien ja...

Parittajan vaatekaappi

Toimivan vaatekaapin, tai pikemminkin vaatevalikoiman, rakentaminen ei ole tähtitiedettä....

Cocktailasu

Cocktailasu on eräs Suomessa harvemmin esiintyvistä pukuetiketeistä. Yleisimmin sen...