King Seiko Vanac Titanium on sporttisempi tulkinta rohkeasta designista

Kaupallinen yhteistyö; Kulta-Center (affiliate)

King Seiko laajentaa Vanac-mallistoaan kolmella uudella titaaniversiolla. Kevyempi materiaali, uudistettu kellotaulu ja sama 8L45-koneisto tekevät persoonallisesta urheilukellosta entistä houkuttelevamman vaihtoehdon.

King Seiko laajentaa viime vuonna palannutta Vanac-mallistoaan kolmella uudella titaaniversiolla. Ensimmäisenä uutuuksista Suomeen asti tuli vaaleanharmaalla kellotaululla varustettu King Seiko Vanac Titanium HKF002J1. Titaanin myötä Vanac ottaa askeleen entistä selvemmin kohti modernia urheilukelloa säilyttäen samalla 1970-luvulta ammentavan persoonallisen muotokielensä.

King Seiko hyppää voimakkaasti suosiotaan kasvattavan titaanisten sporttikellojen maailmaan erittäin onnistuneesti.

Tyyliniekan aiemmassa Vanac-esittelyssä kerroin, että mallisto on yksi King Seikon rohkeimmista avauksista vuosikausiin. Titaaniversio ei muuta tätä lähtökohtaa, vaan pikemminkin korostaa sitä. Materiaalin tummempi sävy sopii moniulotteiseen kuorirakenteeseen hyvin, sillä kiillotettujen sekä harjattujen pintojen kontrasti nousee entistä selvemmin esiin.

King Seiko Vanac Titanium
King Seiko Vanac Titanium istuu ranteeseen erinomaisesti.

Vanacin tunnusomainen kehyksetön kuori, voimakkaat viisteet ja integroitu ranneke ovat ennallaan, mutta Grade 5 -titaani tekee kokonaisuudesta noin 40 prosenttia terästä kevyemmän. Lopputulos on ranteessa aiempaa huomaamattomampi ja tasapainoisempi, vaikka kellon mitat ovat ennallaan: halkaisija on 41 millimetriä ja paksuus 14,5 millimetriä, kellon pituuden korvakkeesta korvakkeeseen ollen 45 millimetriä.

Uusi kellotaulu korostaa vauhdin tuntua

Myös kellotaulut ovat uudistuneet. Aiemmista vaakasuuntaisista kuvioinneista on siirrytty dynaamisempaan pintaan, jossa vaakalinjat ja säteittäiset muodot yhdistyvät. Seikon mukaan inspiraatio tulee Tokion moottoriteistä ja kaupunkisiluetista. Kellotaulua suojaa kupera safiirilasi.

Mallistoon kuuluu kolme värivaihtoehtoa:

Erityisesti HKF002J1:n hillitty harmaa kellotaulu korostaa titaanin teknistä ilmettä ja tekee kokonaisuudesta aiempaa modernimman. Musta on puolestaan “se perinteisin” vaihtoehto ja violetti on puolestaan näyttävin.

Seikon ylähyllyn 8L45-koneisto

Kellon voimanlähteenä toimii Seikon 8L45-automaattikoneisto, joka perustuu Grand Seikon 9S65-arkkitehtuuriin. Koneisto tarjoaa noin 72 tunnin käyntivaran, 4 hertsin käyntitaajuuden sekä valmistajan ilmoittaman käyntitarkkuuden +10 / –5 sekuntia vuorokaudessa. Koneiston tuntuma vetonupun kautta on kevyen tunnokas ja siinä on luonnollisesti hacking-toiminto.

Ensiluokkainen titaaniranneke

Vaikka King Seiko Vanac Titanium on vaikuttava kokonaisuus, jossa huomio kiinnitetään kellonkuoren veistoksellisuuteen, on uutuuden ehkäpä tärkein onnistuminen ranneke. Jo teräksisenä kyseessä oli King Seikon ehdottomasti paras ranneke lukkoineen päivineen, mutta titaanisena se on vielä parempi.

King Seiko Vanac Titanium HKF002J1 ja titaaninen ranneke.
King Seiko Vanac Titaniumin titaanirannekkeessa on perhoslukko turvapainikkeilla.

Vanacin titaanirannekkeeseen tiivistyy ehkä parhaiten Seikon viimeistelyosaaminen. Ohuet linkit ja niiden pintojen sekä viisteiden viimeistely muodostavat rannekkeesta sametinpehmeästi soljuvan kokonaisuuden, joka tuntuu ranteessa luonnolliselta ja juuri kellon painoon nähden sopivalta. Ranneke ja kello muodostavat harmonisen kokonaisuuden, jollaiseen olen törmännyt tätä ennen Cartier Santosin ja Bulgari Octo Finissimon kohdalla.

Ingegroidussa rannekkeessa on myös pikalukituksella varustetut jousitapit, mikä helpottaa rannekkeen vaihtamista nahkarannekkeeseen ilman työkaluja.

Titaani sopii Vanacin luonteeseen

Vanac on alusta lähtien ollut King Seikon mallistoista se, jossa 1970-luvun rohkea muotoilu kohtaa nykyaikaisen kellotekniikan. Titaanin käyttöönotto tuntuu siksi luontevalta jatkolta, sillä materiaalina Vanaceissa käytettävä Grade 5 -titaani on äärimmäisen kovaa ja sitä kautta vaikeammin työstettävää ja kiillotettavaa, joka on puolestaan Seikon ja etenkin Grand Seikon eräänlaista erikoisosaamista.

King Seiko Vanac Titanium HKF002J1 ranteessa.
King Seiko Vanac Titanium on sporttinen rannekello, joka sopii monenlaisiin tyyleihin.

Hyvällä omallatunnolla voinkin sanoa, että King Seiko Vanac Titanium -mallisarja on tällä hetkellä lähimpänä Grand Seikoa ilman Grand Seikon logoa kellotaulussa. Suurin ero on hintalappu, jossa Vanacin kohdalla lukee 4200 euroa. Tämä tekee mallisarjasta markkinoiden parhaan täystitaanisen kellon hintaluokassaan.

Vaikka ulkonäkö jakaa edelleen mielipiteitä enemmän kuin perinteisemmät King Seikot, juuri siinä piilee Vanacin vahvuus. Se ei pyri miellyttämään kaikkia, vaan tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka etsivät persoonallista premium-luokan urheilukelloa ilman ilmeisimpiä muotoiluratkaisuja. Ja mikäpä on titaani-Vanac ranteessa kulkiessa, sillä kevyenä ja matalan painopisteen omaavana se kulkee mukana lähes huomaamatta.

King Seiko Vanac HKF002J1
King Seiko Vanac Titanium on omassa hintaluokassaan parhaimmistoon lukeutuva titaaninen rannekello.

Pähkinänkuoressa

ValmistajaSeiko
MallistoKing Seiko Vanac Titanium
KuoriGrade 5 -titaani
Halkaisija41 mm
Paksuus14,4 mm
Pituus45 mm
Vesitiiviys100 m
KoneistoSeiko 8L45
Käyntivara72 tuntia
Taajuus4 Hz (28 800 värähdystä/tunti)
RannekeGrade 5 -titaaniranneke
Suositushinta4200 €
Jälleenmyyjä SuomessaKulta-Center (Tampereen myymälä)

* sisältää affiliate-linkin.

Mainosspot_imgspot_img
LUE MYÖS