Vladimir Putin on maailman mahtavimpia miehiä. 200 miljardin dollarin omaisuuteen kuuluu myös 700 auton kokoelma.

Vladimir Putin ei esittelyjä kaipaa. Hän on kiistatta maailman vaikutusvaltaisimpia miehiä, ja johtaa erästä maailman mahtavinta ja voimakkainta valtiota, Venäjää. Venäjän valtion virallisen tiedotteen mukaan hän ansaitsee vain noin 9 miljoonaa dollaria vuodessa, eli noin 8 miljoonaa euroa. Riippumattomien tutkimusten mukaan Putinin omaisuuden arvo on kuitenkin noin 200 miljardia dollaria, eli noin 176 miljardia euroa. Tällä summalla hän kisaa maailman rikkaimman miehen tittelistä yhdessä Amazon-verkkokaupan perustajan Jeff Bezosin ja Microsoftin perustajan Bill Gatesin kanssa.

Putin on pelannut korttinsa kylmän viileästi omaisuuttaan kartuttaessaan, ja hänen nimensä on putkahdellut esiin myös enemmän tai vähemmän hämärissä miljoonien eurojen bisneksissä. Vaikka virallisesti Putinin imagoa on valtion toimesta koetettu pitää mahdollisimman puhtoisena, on hänen luxus-elämästään saatu ongittua monenlaista tietoa. Eräs valtion päämiehen intohimoista ovat kalliit puvut. Joidenkin lähteiden mukaan Putin käyttää noin 5000 dollaria jokaiseen uuteen pukuun. Putin rakastaa erityisesti italialaisia pukuja, kuten Brioni, joka on tunnettu jo yli sadan vuoden ajan yhteiskunnan eliitille suunnitelluista mallistoista.

Paitsi kalliiden pukujen ansiosta, myös erittäin hintavien rannekellojen ansiosta Putin tunnetaan maailmalla korkealuokkaisesti pukeutuvana tyyliniekkana. Putin omistaakin mittavan kellokokoelman, jonka arvoksi on arvioitu noin 500.000 – 1.000 000 euroa. Tämän lisäksi Putinilta löytyy myös noin kahden miljardin euron arvoinen taidekokoelma, mikä saattaa joillekin olla jopa yllättävä tieto. Kokoelmaan kuuluu myös Putinin aikanaan vanhemmalta pariskunnalta lahjoituksena saatu varsin hinnakas kokoelma taideaarteita.

Putinin henkilökohtaiseen autokokoelmaan sisältyy noin 700 auton laivue. Kokoelma käsittää autoja mm. valmistajilta kuten Bentley, Ferrari, Mercedes-Benz ja Lamborghini, mutta löytyypä hänen kokoelmistaan myös oman maansa tuotoksia. Putinin käyttämä virka-Mercedes on raskaasti panssaroitu, ja se on tullut maksamaan noin 220.000 euroa.

Autojen lisäksi herran omaisuus käsittää loisteliaita kartanoita ja palatseja, joita arvioiden mukaan on hänellä käytössään noin 20 erilaista. Yksi hienoimmista on nimeltään Villa Segren, ja se on huipputarkasti vartioitu. Tähän kuuluu oleellisesti se, että juuri kukaan ei tiedä miltä massiivinen rakennuskompleksi näyttää sisältäpäin. Vladimirilla on myös 58 lentokonetta, joiden arvo on noin miljardi dollaria. Kokonaisuuden viimeistelee osakesalkku, jonka arvoksi on arvioitu useita miljardeja dollareita. Kaikesta voi päätellä, että maailman mahtavimpiin kuuluva mies ei kulje taskut tyhjinä. Hyvät naiset ja herrat: Vladimir Putin.

Videot

Uusimmat

Toyotan kestosuosikki muuntautuu crossoveriksi – uusi Corolla Cross esiteltiin Thaimaassa

Katumaasturi- ja crossover-buumille ei ole näkyvissä loppua, vaikka koronakriisi on koetellut autoalaakin pahasti. Esimerkiksi Toyota on vain lisännyt kierroksia...

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Uuden Skoda Octavia RS:n bensa- ja dieselversiot esiteltiin – myös nelivedon saa lisähintaan TDI:hin

Uusi Skoda Octavia RS näki päivänvalon jo keväällä, mutta tuolloin esiteltiin vasta iV-pistokehybridiversio. Nyt valikoima täydentyy perinteisemmillä bensa- ja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...