Viskit

Elokuun ensimmäisenä päivänä kymmenen vuotta täyttänyt, Oulun seudulta maailmalle juurtunut, Balmuir on korkeatasoisiin asusteisiin ja sisustustuotteisiin erikoistunut yritys ja luksusbrändi, jonka ovat ottaneet omakseen niin laatua arvostavat kuluttajat, kuin kuningashuoneet ja luksushotellit ympäri maailmaa. Poikkeuksellisen menestystarinan taustalla on Jaaran pariskunta,...
Brittiläinen tutkimusmatkailija Ernest Shackleton lähti vuonna 1907 valloittamaan etelänapaa. Retkikunta saavutti Etelämantereen, mutta napajäätikkö jäi erittäin huonojen keliolosuhteiden takia valloittamatta. Napajäätikön reunalle rakennettu tukikohta jouduttiin hylkäämään tavaroineen. Shackleton otti matkalle mukaan 25 laatikollista Chas Mackinlay & Co's skotlantilaista viskiä. Retkikunnan...
Olemme aiemmin puhuneet ihan oikean viskin juomisesta saunassa, mutta savupommit eivät liene aivan kaikkien makuun, joten olemme tutkineet myös muita vaihtoehtoja. Jo vuonna 1932, heti kieltolain päätyttyä, aloitettu leikatun konjakin (tutummin Jaloviinan) valmistus on osoittautunut hyväksi tulonlähteeksi valtiolle ja Altialle -...
Kauniina loppukesän perjantai-iltana 19.8. joukko joensuulaisia miehiä kokoontui yhteen tyylin, laatujuomien sekä kauniin elämän puitteissa. Tilaisuuden koollekutsujana toimi Joensuun Nuorkauppakamari ja se toteutettiin yhteistyössä Herrainpukimon sekä Valamon Luostarin Tislaamon kanssa. Vaikka matkaa Turusta Joensuuhun kertyykin melko reippaanlaisesti – erityisesti julkisilla...
Suomen markkinoille on saapunut uusi, hauska ja ennen kaikkea erittäin pitkiä perinteitä kunnioittava viski. Kyseessä on blendi joka juontaa juurensa vuonna 2012 löytyneeseen vanhaan ja pölyiseen, mutta täydellisesti säilyneeseen pulloon Hankey Bannister viskiä. Pullo osoittautui olevan peräisin 1920-luvulta ja sen...
Antti on pitkin alkukevättä vertaillut artikkeleissaan (täällä ja täällä) viskien ominaisuuksia erilaisissa laseissa, mutta oli aika hieman laajentaa tuota testiä ja pyrkiä selvittämään, mikä tekee hyvästä viskilasista hyvän. Hyvä viskilasi on vähintään kolmea aistia palveleva. Lasi on itsessään esteettinen, jopa...
Koordinaatit 57°49′33.2″N, 4°4′40.8″W. Pohjanmeren rannalla, Skotlannin ylämailla sijaitseva Glenmorangie distillery pumppaa 6 000 000 litraa viskiä vuodessa käsilaukkufirma LVMH:n liikevaihdon jatkeeksi. Glenmorangien tarjooma on melko monialainen, sisältäen sekä ikämerkittyä huttua että myös kohtuullisen paljon NAS-viskejä. Tainin kylässä sijaitseva tislaamo...
56.4°N, 4.2°W. Korkin koordinaatteja seuraamalla päästään kuitenkin keskelle Skotlannin ylämaata Loch Earnin rannalle. Tämä ensimmäinen Ailsa Bayn (lausutaan Elsa Bay) pullote on tällä pullossa olevalla pikkuvirheellä toisin sanoen välitön keräilykappale. Uusi yritys. Koordinaatit 55.2618°N 4.8335°W. Skotlannin South Ayrshire, Lowland....
Sijainti 55°25′31.5″N, 5°36′31.9″W. Springbank distillery, eteläinen Kintyren niemimaa. Campbeltownin viskialue on aikoinaan ollut loistelias 28 tislaamon mekka, mutta tänä päivänä Campbeltownissa toimii vain Springbank, Glengyle ja Glen Scotia. Näistä Spingbank on kaupallistetuin ja tunnetuin, tislaamon valmistaessa kolmea eri merkkistä viskiä;...
Koordinaatit 57°27′13.4″N, 3°7′43″W, Dufftown, Skotlanti. Glenfiddich eli gaeliksi peuran laakso, on maailman tunnetuimpia ja myydyimpiä single malt -viskejä. William Grantin vuonna 1886 Dufftowniin perustaman tislaamon läpi kulkee vuosittain 10 miljoona litraa puhdasta alkoholia. Tämä Balvenien tapaan Robbie Dubh -lähteestä...

Viskiniekan uusimmat

Kelloniekan uusimmat