Virityspaja Hartgen näkemys Bemarin munuaisista oli aikaansa edellä.

Nyt kun kohistaan BMW:n maskin suurenemisesta mallikerta toisensa jälkeen, on hyvä muistella saksalaisen tuning-firman aikaansaannosta 15 vuoden takaa.

Tuskin on uunituore 4-sarjan BMW ehtinyt paistatella päivää autojulkaisujen etusivulla, kun kohu auton naamataulusta on jo käsillä. BMW on aikaisemminkin onnistunut ravistelemaan muotoilullaan. Chris Banglen suunnittelema E63-sukupolven kuutossarja muistetaan ainakin lähihistoriasta eräänä Bemarin eniten keskustelua herättäneenä coupena.


Kun autoa myytiin uutena 2000-luvun puolessa välissä, otti tuolloin vielä vedossa ollut legendaarinen saksalainen virityspaja Hartge auton työnalle. Viime vuonna toimintansa lopettanut yhtiöhän muistetaan monista BMW:n, Minin, Junon ja Range Roverin modifioinneista. E63:n alkuperäiset maskit heivattiin tallin lattialle, ja tilalle istutettiin entistä isommat puskurin puoleenväliin saakka ulottuvat munuaiset.



Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, niin ajovalot saivat vielä ”vilkkuluomiksi” pienet erilliset säleikkönsä. Lisäksi kumitassujen kiekoiksi vaihdettiin modauksen onnistuneinta antia edustaneet Hartgen omat alumiinivanteet. Lopputuloksesta saa olla montaa mieltä, mutta näin jälkikäteen arvioituna munuaisten suurennusoperaatio oli selvästi aikaansa edellä ennakoiden BMW:n virallisia uusia tuulia.


Kuvien auto sai alkunsa tavanomaisena 645Ci-mallina, mutta sai käsittelyssä moottorikseen 5,1-litran veekasin tuottaen 420 heppaa ja 520 Nm vääntöä. Vaikka Hartge saikin välillä aikaiseksi ulkonäöltään vähemmän ikimuistoisia tuotoksia, niin tämä jo vuonna 1971 perustettu firma muistetaan myös Hartge H23:n luojana, joka pohjautui E30-korimallin 3-sarjaan. Nam!





>
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Jättimunuaiset ja manuaalivaihteisto vakiona – uusi BMW M3 ja M4 esitellään syyskuussa

Nykyinen G20-korimallia edustava 3-sarjan BMW tuli markkinoille reilusti yli vuosi sitten, ja jättimunuaisilla höystetty 4-sarjan kaksiovinen coupé-versiokin on jo...

Legendaarinen AC Cobra tekee paluun – tarjolla myös täyssähköinen versio

Legendaarinen 60-luvulla ensimmäisen kerran esitelty urheiluauto AC Cobra tekee paluun markkinoille, mutta tällä kertaa V8-moottorin tilalle on tarjolla sähkömoottori. Ensimmäisen...

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...