Uusi Joker-elokuva vie katsojan 70-luvun amerikkalaisten autojen maailmaan

Sarjakuvafilmatisoinniksi hyvin poikkeuksellinen elokuva. Tässä ennakkotunnelmat uudesta Joker-elokuvasta, jota allekirjoittanut ei vielä valitettavasti ole nähnyt. Ennakkotietojen perusteella kyseessä saattaa olla vuoden Oscar-palkintojen rohmuaja, joskin kriittisiäkin äänenpainoja tästä K16-väkivaltapläjäyksestä on jo riittämiin ehditty kuulla. Niinhän se usein on, että ihon alle hiipivät elokuvat jakavat jyrkästi mielipiteet.

Lähinnä Starsky & Hutch, sekä Kauhea kankkunen -elokuvista tunnettu ohjaaja Todd Phillips ei luulisi olevan ensimmäinen valinta ohjaamaan synkkää ja ahdistavaa maailmankuvaa sisällään pitävää Batman-elokuvaa. Elokuvassa ei missään vaiheessa kohdata edes itse viittasankaria, sillä mm. Johnny Cashin elämänkertaelokuvasta tuttu arpinaama Joaquin Phoenix varastaa shown elokuvassa täydellisesti. Mielenterveysongelmista kärsivä, ja äitinsä kanssa elävä Joker nähdään elokuvassa yhteiskunnan pohjasakkana, joka pimeän puolensa päästäessään valloilleen ei enää naurata ketään.

Vanhojen amerikkalaisten autojen ystävien kannattaa olla elokuvan suhteen kuulolla, sillä sen on kerrottu sijoittuvan kuvitteelliseen vuoteen 1981, joka tuo kovasti mieleen Taksikuski-elokuvasta tutun New Yorkin. Elokuva onkin eräänlainen kunnianosoitus Martin Scorsesen 70- ja 80-lukujen mestariteoksille, joissa kyseinen suurkaupunki nähdään ikuisessa hämärässä kylpevänä likaviemärinä, jossa surulliset ja väkivaltaiset ihmiskohtalot ovat arkista todellisuutta. Jopa itse Robert De Niro nähdään elokuvassa esiintymässä eräänlaisena spin-off -hahmona Scorsesen elokuvista.

Likaisen realistinen lavastus tuo mieleen hieman jopa taannoisen HBO:n hittisarjan Chernobylin, joka oli puolestaan vanhempien venäläisvalmisteisten autojen bongaajalle iloista nähtävää. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin tiukasti ns. ”Malaise Era” -autoihin, joka käsittää 70-luvun alkupuoliskolta jenkkiautot 80-luvun alkupäiviin saakka. Nämä autot tunnetaan yleisesti ottaen surullisena jaksona amerikkalaisen autoteollisuuden vajotessa sekavaan tilaan öljykriisin myötä. Sikäläisten autotehtaiden vauhdikas kilpailu hevosvoimista vaihtui pian eloonjäämiskamppailuun eurooppalaisten, ja ennen kaikkea japanilaisten autojen vallatessa markkinaosuuksia.

Joker-elokuvan autoista on kaikesta huolimatta lupa nauttia valkokankaalta käsin vailla huolta polttoainekriiseistä tai ilmastonmuutoksista. Olkoonkin että aikakauden autot vaikuttavat nykyajan Teslojen ja Priusten rinnalla antiikkisilta luonnonvaroja tuhlailevilta dinosauruksilta. Ne ovat kuitenkin aitoa oikeata Detroitin terästä, tehty kestämään isältä pojalle, sekä näyttävät isoilta ja miehekkäiltä. Nämä autot eivät ole pinkissä kauluspaidassa heiluvan metroseksuaalin trendikkäitä joogakurssipirssejä. Katso alta kuvia elokuvasta, ja päätä itse!

 

LähdeJalopnik

Videot

Uusimmat

Toyotan kestosuosikki muuntautuu crossoveriksi – uusi Corolla Cross esiteltiin Thaimaassa

Katumaasturi- ja crossover-buumille ei ole näkyvissä loppua, vaikka koronakriisi on koetellut autoalaakin pahasti. Esimerkiksi Toyota on vain lisännyt kierroksia...

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Uuden Skoda Octavia RS:n bensa- ja dieselversiot esiteltiin – myös nelivedon saa lisähintaan TDI:hin

Uusi Skoda Octavia RS näki päivänvalon jo keväällä, mutta tuolloin esiteltiin vasta iV-pistokehybridiversio. Nyt valikoima täydentyy perinteisemmillä bensa- ja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...