Tutkimus: Lapsen normaali kehitys tarvitsee leikkiautoja

Muistatko omasta lapsuudestasi Plaston muovisen ison Volvon lavarekan? Tai sen leegion metallisia pikkuautoja lastenhuoneen lattialla? Tai jos vietit lapsuutesi 50-luvulla, saattoi kotoa löytyä muutamia arvokkaita puisia autoja, jotka siirtyivät aina veljeskatraan pienimmälle, kunnes kaikki renkaat olivat rallien myötä kadonneet. Monet vanhemmat tuumivatkin jo varhain, että oli pula-aika tai ei, oli pojille saatava leikkiautoja leikkeihin.

Nämä vanhemmat olivat kaukaa viisaita. Amerikkalaisen PlayScience-nimisen mm. lasten oppimisympäristöihin keskittyneen yrityksen tutkimukset lasten varhaisesta oppimisesta ovat mielenkiintoista luettavaa myös omaa lapsuuttaan muisteleville. Kaikki vanhemmat eivät arvaakaan minkälaisen oppimisprosessin pelkkä leluauto voi lapsen kädessä aikaansaada.





Ensinnäkin lasten leikkiautot liikkuvat renkaidensa varassa. Tämä opettaa lapsille tärkeitä fysiikanlakeja. Kun lapsi työntää autoa, antaa sille vauhtia ja painaa sitä eri voimakkuuksilla lattiaa vasten oppii lapsi leikin avulla kuin huomaamattaan tärkeitä lainalaisuuksia. Autot kolaroivat leikeissä, muuttavat muotoaan vaikkapa roboteiksi ja autoihin laitetaan kuljettajiksi Lego-ukkoja. Myös leikkiauton aukeavat ovet ja luukut tutustuttavat lapsen erilaisiin ajatusprosesseihin, sekä saavuttamaan asioita omilla käsillään. Lapsen pudottaessa painavamman auton lattialle jää siitä jälki toisin kuin kevyemmästä autosta.

Pojille leikkiautot ovat myös tärkeä samaistumisen kohde oikeaan elämään. Kun lapsi matkaa linja-autossa, voi hän leikkiä samanlaisella leikkibussilla myöhemmin kotona. Kun isä matkaa töihin Ford Sierrallaan, voi lapsi muistella päiväkodissa isäänsä ajamalla hiekkalaatikolla omalla pienellä Sierrallaan matkien näin isäänsä. Kun lapsi leikkii autoillaan hän on toiminnan keskipisteessä. Lapsi päättää itse tapahtumien kulusta pelkän katselemisen tai kuuntelun sijaan. Kaikki tämä on hyvä muistaa isän lähtiessä töistä kotiin. Matkalla kannattaa poiketa lelukaupassa ostamassa pojalleen virikkeeksi kenties paras mahdollinen leikkikalu – leluato.

LähdeFatherly

Videot

Uusimmat

Euroopan halvin sähköauto tulee ensi vuonna – asialla on Renaultin budjettimerkki Dacia

Renaultin halpisbrändi Dacia on tunnettu konstailemattomista perusautoistaan, joissa käytetään ranskalaismerkin malleissa koeteltua perinnetekniikkaa. Nyt Dacia lähtee kuitenkin aivan uusille...

Automerkkien historia: DMC – Tarina kuin Hollywoodin elokuvasta

DeLoreanin tarina muistuttaa käsikirjoitettua fiktiota, jossa autoille sydämensä antaneen miehen unelma omasta yrityksestä johtaa romahdukseen, huumekauppasyytöksiin ja lopulta juhlittuun...

Harvinaista herkkua huutokaupassa – vuoden 1988 Hartge F1 on W124-korinen Mersu 300 E, jota vauhdittaa BMW M:n viritetty kuutonen

Saksalainen Hartge kuului maineikkaimpiin BMW-virityspajoihin. 1970-luvun alusta viime vuoden puoleenväliin toiminut firma tuunasi Minejä ja Range Rovereitakin, mutta niiden...

Automerkkien historia: BMW – lentokonemoottoritehtaasta premium-brändiksi

BMW:n tarina alkaa jo ensimmäistä maailmansotaa edeltävältä ajalta. Merkin edeltäjänä voidaan pitää vuonna 1913 perustettua Rapp Motorenwerke GmbH:ta, joka...

Myydään: Fordin vintage-avolava saksalaisella talousmoottorilla

Mitä tehdä, kun pitää enemmän 70-lukulaisen miehekkäästä automuotoilusta, haluaa kuljettaa säänkestävää tavaraa, mutta ei ole valmis sponsoroimaan jokaista vastaantulevaa...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...