Toimittajan valinnat: Maailman rumimmat henkilöautot – Saab 96 (1978)

Osa 10/10: Saab 96 (1978) – Seksuaalivähemmistöpulkka

Homopulkka, Avaruusbanaani, Kajakkikaksikko, Syöksysämpylä, Ysikuuppa. Rakkaalla kauhukakaralla on monta nimeä.

Vuonna 1960 alkunsa saanut Saab 96 on jonkinlainen maailmanluokan saavutus automuotoilussa. Sämpylää nimittäin valmistettiin 20 vuotta, ja jokaisella uudistuskerralla autosta leivottiin entistäkin rumempi. Alun perin jopa hieman aikansa Jaguarilta näyttänyt auto muutettiin hiljalleen ulkonäkönsä puolesta infernaaliseksi. Ensin suurennettiin etu- ja takalaseja, pian muuttui maskin ilme, kromipuskurit vaihtuivat muovisiksi turvapuskureiksi, ja lopulta vilkutkin ja takavalot muuttuivat isoiksi möhkäleiksi ja siansorkiksi. Auto saattoi olla Saabin imagon mukaisesti entistä turvallisempi, mutta viimeisen mallin 96 oli kertakaikkisen järkyttävä ilmestys.

Vuonna 1980 viimeinen Suomen Uudessakaupungissa väsätty uudenkarhea 96 oli maanteillä jo omana aikanaankin merkillinen näky. Tuon ajan muotoilun oli villinnyt autoissakin laatikkomainen muotokieli, ja tässä joukossa Saabin perin 40-lukulainen pyöreänpullea muotoilu oli varmasti kummajainen. Tänäkin päivänä kannattaa valita 96 ensitreffeille, jos haluaa nähdä maailman nopeimman 180 asteen käännöksen korkokengillä. Saabin konkurssistakin voisi tässä yhteydessä heittää sen kymmenen vitsiä miksi niin tapahtui, mutta todellisuudessa 96-mallilla oli hyvin vähän jos ollenkaan tekemistä merkin viimeisten vuosien mallien kanssa.

Ysikuupan kunniaksi täytyy laskea kunniakas rallimenestys. Simo Lampinen ja Rauno Aaltonen nostivat suomalaisista automallia aikanaan maailmankartalle. Auto olikin kestävä ja turvallinen valinta kilvanajoon. Jos nyt oikein muistan, niin Stig Blomqvist lennätti aikanaan pulleroa käsittämättömällä 147 km/h:n keskinopeudella Jyskälän pikataipaleella, mikä lienee jonkinlainen maailmanennätys. Mikään mahti maailmassa ei silti voi peittää sitä tosiasiaa, että ulkoinen olemus oli kaikkea muuta kuin ralliautomaisen lennokas. Lentokoneitakin valmistavalta yritykseltä siis melkoinen aerodynamiikan antiteesi. Tämän ruotsalaisen möhkylän voisikin sponsoritarroilla koristelemisen sijaan maalata vaaleanpunaiseksi, lisätä kippuran hännän taakse, laittaa korvat katolle ja muuttaa äänitorven röhkiväksi. Näin saataisiin täydellinen uusi maskotti pelottelemaan lapsia vaikka Puuhamaahan.

Muistan joskus kaukaisella 80-luvulla nähneeni lehdessä metallinhohtoisen tummanvihreän viimeisen mallin 96:n, joka oli mahdollisesti etuspoilerilla varustettua erikoismallia. Autossa oli Saabin erikoiset alkuperäiset urheiluvanteet, aurinkolippa, Finlandia-kattoluukku, julmetun pitkät tuulessa heiluvat LA-antennit molemmin puolin takana sekä kokonaisuuden kruunanneet mustat massiiviset huoranportaat takaikkunalla. Ohitin kuvan ensin lehden sivua kääntämällä, mutta jossain vaiheessa lehti täytyi etsiä uudelleen käsiin ja hakea oikea sivu päästäkseen tuijottamaan lasittunein katsein tätä merkillistä ilmestystä. Ehkäpä Saab 96 onkin loppujen lopuksi se kielletty ja kuuluisa, salaistakin salaisempi intohimo ja perverssi fantasia.

 

Vuonna 1960 alkunsa saanut alkuperäinen 96. Ainakin tästä kuvakulmasta vielä yllättävänkin nätti vyötiäinen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Tässä se nyt on – Gordon Murrayn T.50 kirjoittaa superautojen sääntökirjan uusiksi

Brittiläinen autonsuunnittelija Gordon Murray vaikutti yli parisenkymmentä vuotta Formula 1:ssä, jossa hän rikkoi rajoja, ja toteutti rohkeasti visioitaan. Keveys...

80-luvun farmari-Buick oli vielä lama-Suomessakin tuttu näky

80-luvulla Yhdysvalloissa tila-autot olivat vasta syrjäyttämässä farmarin asemaa perheautona. Samaan aikaan Suomessa vastaavia autoja hamstrattiin verotussyistä. Käytetty farkku-Buick tai Chevrolet...

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä, lempinimeltään ”Flying Mustang” on tullut kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang. Tammikuussa 3,4 miljoonalla dollarilla huutokaupattu ”Bullitt”...

Tarina kahdesta ruotsalaiskaunottaresta ja historiallisesta rallin voitosta – autona Mercedes-Benz 220 SEb W111

Tarina historiallisesta voitosta ja kahdesta hurjapäästä Ewy Rosqvististä ja Ursula Wirthistä. Kuvassa Ewy Rosqvist ja Ursula Wirth Monte-Carlo -rallissa...

100 000 dollarin muskeli – restomod-tyylinen Dodge Challenger on rakennettu viimeisen päälle kuluja säästämättä

Vuonna 1970 debytoinut Dodge Challenger kuuluu muskeliautojen eliittiin myös hintansa osalta. Alkuperäiskuntoisista tai huippuentisöidyistä Haastajista saa tätä nykyä pulittaa...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...