Toimittajan valinnat: Maailman rumimmat henkilöautot – Nissan Micra 1982

Osa 1/10: Nissan Micra K10 - pahvilaatikko pyörillä

50-luvun venäläisillä automuotoilijoilla on vitseissä ollut pöydillään amerikkalaisia autolehtiä. Entäpä mitä vuonna 1982 esitellyn ensimmäisen sukupolven Nissan Micran muotoilijoilla on ollut pöydillään? Vilkaisu autoon vihjaa, että pahvilaatikoita, tiiliskiviä ja maitotölkkejä.

Näin jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä, mitä ihmettä ihmisten mielissä oikein tapahtui 80-luvulla. Autojen koristeellisuus, kromi ja pyöreät muodot katosivat kuin tuhka tuuleen. Persoonallisuuden tilalle tulivat tylsääkin tylsemmät viivoittimella vedetyt muodot sekä rakkaus ankeaan harmaaseen muoviin. Ei siis ihme, että autoja alkoi olla vaikea erottaa toisistaan.

70-luvun öljykriisi ja polttoaineiden hintojen nousu oli opettanut ihmisille, että tärkeintä oli siirtyä paikasta A paikkaan B mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tuntui kuin automuotoilijoiden aika olisi päättynyt ja tilalle olisivat vyöryneet insinöörien ja ekonomien laskutikun sanelemat kylmänviileät laskelmat. Maailmassa on monia muodoiltaan epäonnistuneita rumia autoja, mutta harva niistä näyttää Micran tavoin siltä kuin muotoilija olisi kokonaan kieltäytynyt tehtävästään.

Jo valmiiksi tuotannon tehokkuusajattelun terävintä kärkeä edustaneessa Aasiassa tällainen ideologia pääsi täyteen kukoistukseen. Maailmalle suollettiin liukuhihnoilta toinen toisensa näköisiä laatikkoautoja: Nissan Micra, Mazda 323, Mitsubishi Colt jne. Toki samanlaista muotoilua nähtiin autoissa 80-luvulla maanosasta riippumatta, mutta kaikista hengettömimmät ja mitäänsanomattomimmat tuotokset tulivat Aasian maista.

Tällaisesta yksilöllisyyttä vihaavasta, perin pohjoiskorealaisesta ajattelutavasta kertoo sekin, että eräässä nimeltä mainitsemattomassa amerikkalaisessa arvostetussa aikakausilehdessä valittiin 80-luvulla yhdeksi maailman rumimmista autoista vuoden 1959 Cadillac Eldorado. Tällainen tuntuu täysin käsittämättömältä, tunnetaanhan kyseinen auto nykyään näyttävänä ja haluttuna siipiautojen klassikkona. Kuka sen sijaan muistaisi vuoden 1982 Nissan Micraa?

50-luvun Cadillac henki korskealla ja yliampuvalla muotoilullaan, että nyt minä olen tullut paikalle. 80-luvun Nissanin sanoma ympäristölleen on sen sijaan pikemminkin ”anteeksi, että olen olemassa”. Minimalistisessa ajattelutavassa ei tietenkään automaattisesti ole mitään pahaa. Aina ei tarvitse tehdä itsestään numeroa.

Silti ei voi täysin kyseenalaistaa kertakaikkista harmautta ja mitäänsanomattomuutta, mitä 80-luvun ankeimmat laatikkoautot edustavat. Täällä kylmässä Pohjolassa luterilainen tuulipukukansa osti ensimmäisen sukupolven Micraa innokkaasti, edustihan se jo sananparresta tuttua ”vaatimattomuus kaunistaa” -linjaa. Ruskean tai harmaan Micran saattoikin jättää parkkipaikalle turvallisin mielin. Liian prameannäköistä autoa vastustava veti mieluummin avaimellaan naarmun vieressä seisovan metallinhohtovihreän BMW 633 -haikeulan kylkeen.

Seuraavassa osassa loikkaamme 90-luvulle, jossa esitellään parittelevia sammakoita muistuttava ajoneuvo.

[easy-image-collage id=26530]

80-luvun autokauneutta. Löydä kuvista kolme eroavaisuutta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Tyylikäs vanha kuplavolkkari on sijoitus, joka saattaa kiinnostaa myös naisia

Vanhojen autojen maailmassa hinnat heittelevät kuin pörssimarkkinoilla. Iäkäs kuplavolkkari voi sen sijaan olla tasaisesti arvoaan nostava, jonka ostajakunta on...

Hyundai Sonata – alkuvuosien kompasteluista vakavasti otettavaksi automalliksi

Sonata, tuo eteläkorealaisen autotehtaan toivo esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1985. Eteläkorealainen sonaatti vaikutti alkuun lyhyeltä, sillä parin ensimmäisen...

Tässä se nyt on – Gordon Murrayn T.50 kirjoittaa superautojen sääntökirjan uusiksi

Brittiläinen autonsuunnittelija Gordon Murray vaikutti yli parisenkymmentä vuotta Formula 1:ssä, jossa hän rikkoi rajoja, ja toteutti rohkeasti visioitaan. Keveys...

80-luvun farmari-Buick oli vielä lama-Suomessakin tuttu näky

80-luvulla Yhdysvalloissa tila-autot olivat vasta syrjäyttämässä farmarin asemaa perheautona. Samaan aikaan Suomessa vastaavia autoja hamstrattiin verotussyistä. Käytetty farkku-Buick tai Chevrolet...

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä, lempinimeltään ”Flying Mustang” on tullut kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang. Tammikuussa 3,4 miljoonalla dollarilla huutokaupattu ”Bullitt”...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...