MAINOS: Hovisepät

Nomos Glashütte Club Campus 36

Joulun punainen, vuoden tyylikkäin valinta?

Täyssähköisestä Alpine A110:stä tulee jopa polttomoottorikilpailijoita kevyempi – myös ikoninen muoto säilyy

Renaultin sporttibrändi Alpine on jo siirtynyt sähköiseen aikaan Renault 5:n pohjalta tehdyn A290:n myötä, ja muu mallisto seuraa pian perässä. Tämä koskee myös brändin sydämenä toimivaa A110-urheiluautoa.

Vuonna 2017 debytoinut nykyinen A110 jatkaa vielä myynnissä jonkin aikaa, mutta seuraaja on työn alla. Alpine kertoi jo viime vuoden puolessavälissä, että seuraavaa sukupolvea saa pelkästään täyssähköisenä. Nykyisen kaltaisen coupén lisäksi sähkömallista tulee tarjolle avomallinen roadster, ja auto tehdään aivan oman pohjalevynsä varaan esimerkiksi Porsche 911:n tavoin.

Alpine A110 E-ternité
Kuva: Alpine

911 ei ole sähköauto, mutta se on kuitenkin brändin sydän jonka perusrakenne ei ole monen muun Porschen tavoin yhteinen VW-konsernin muiden mallien kanssa. Saman logiikan mukaisesti A110 tehdään aivan oman rakenteensa varaan, kun taas Alpinen muissa malleissa hyödynnetään emomerkki Renaultin kanssa yhteisiä perusrakenteita.

Ehkäpä oman pohjalevyn ansiosta A110:stä tulee erityisen kevyt sähköauto, vaikka aivan nykyisen polttomoottorimallin kaltaisiin höyhenenkevyisiin lukemiin ei varmasti päästä. Renault Groupin toimitusjohtaja Luca de Meo lupasi kuitenkin, että sähkö-A110:stä tulee kevyempi kuin vastaavista polttomoottorilla varustetuista urheiluautoista. Lisäksi suorituskyvyn suhteen ei kuulemma tehdä kompromisseja.

Alpine A110 E-ternité
Kuva: Alpine

Siitä ei ole kuitenkaan vielä tietoa, kuinka Alpine aikoo toteuttaa tämän taikatempun. Uusi A110 piti alun perin kehittää yhteistyössä Lotuksen kanssa, mutta tästä yhteistyökuviosta luovuttiin jo puolitoista vuotta sitten. Ennakkomaistiaisina tulevasta Alpine esitteli jo vuoden 2022 loppupuolella yksittäiskappaleena tehdyn sähköversion nykyisestä A110:stä, joka sai E-ternité-nimen.

Suosittelemme


Tässä prototyypissä oli Megane E-Techistä tuttu 60 kWh:n akkupaketti ja taakse sovitettu sähkömoottori, joka tuotti vajaat 240 heppaa ja 300 newtonin maksimiväännön. Protolle kertyi painoa 258 kiloa polttomoottorilla varustettua A110:tä enemmän, mutta sähkötutkielma oli kuitenkin kevyempi kuin Porsche 718 Boxster. Sähkövoimalinja saattaa järkyttää perinnetietoisia, mutta muotoilun osalta heille on kerrottavana iloisia uutisia. Luca de Meo nimittäin vahvisti, että myös sähkömallin täytyy näyttää A110:ltä. Luvassa lienee siis Porsche 911:n kaltaista, vain hienovaraisesti muutettua designia tunnistettavuuden ehdoilla.

Alpine A110 E-ternité
Kuva: Alpine
Alpine A110 E-ternité
Kuva: Alpine
LähdeCarscoops

Lue lisää