Ferrari esitteli viimekuisessa Pariisin autonäyttelyssä Aperta-nimisen avoversion LaFerrari-hyperautostaan. Maranellon katoton tykki myytiin loppuun jo ennen auton ensiesittelyä, ja 200 onnellisen omistajan joukkoon oli todella vaikea päästä. Eräs amerikkalainen Ferrari-keräilijä nosti jopa oikeusjutun italialaisia vastaan, koska hänelle ei suostuttu myymään omaa Apertaa sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta.
Kanadalainen Josh Cartu oli sen sijaan onnekkaampi, ja hän on saanut jo nyt alleen helmiäisvalkoisen avo-LaFerrarin. Yli kahden miljoonan dollarin arvoisen auton hankintahinta ei tuottanut suurempia ongelmia nopeasti monimiljonääriksi nousseelle Cartulle, ja Ferrarikin suostui myymään auton auliisti hänelle.
Cartu on nimittäin monien bisnestensä lisäksi Kanadan Ferrari-klubin puheenjohtaja ja herrasmiessarjan kilpakuski. Kisoissakin alla on usein Maranellon ori, ja Cartu on viime aikoina testannut italialaisen AF Corsen kalustoa. Samassa Ferrari-tiimissä ajaa mm. Giancarlo Fisichella, joten Cartu ei ole rattimiehenäkään mikään turha tapaus.
Suosittelemme
Hän on myös ehtinyt kerätä melkoisen määrän siviilikalustoa talliinsa, ja valkoisen LaFerrari Apertan lisäksi Cartun kokoelmiin kuuluu esimerkiksi samanvärinen Ferrari F12tdf. Mies näyttää siis tykkäävän valkoisista autoista, ja uusimmassa LaFerrarissa väri vielä korostuu upeasti mustien tehosteiden ansiosta.
Cartun Apertassa on käytetty mustia koristeraitoja täydentämässä samansävyisiä vanteita ja peilejä. Ne antavat helmiäisvalkoiselle värille hienosti kontrastia, ja lisäksi autossa on keltaiset jarrusatulat ja penkkien reunatikkaukset kuin pisteenä i:n päällä. Cartun auto vaikuttaa jopa näyttävämmältä kuin Pariisissa esitelty Ferrarin oma promoauto, joka oli musta punaisilla tehosteilla.
Cartun oma tyylikin vaikuttaa olevan kunnossa ainakin kuvien perusteella. Ei ole siis ihme, että hänet hyväksyttiin avosylin LaFerrari Apertan harvojen ja valittujen omistajien joukkoon.