Tämän Porschen rakentaminen yli 50 vuotta sitten vaati reilut 1200 työtuntia – kooltaan auto on vain viidesosan oikeasta

On pienoismalliautoja ja Pienoismalliautoja isolla P:llä. Jälkimmäisten joukkoon kuuluu 1:5-mittakaavaan tehty Porsche 911 Targa S, joka sai alkunsa jo yli 50 vuotta sitten kun sen esikuva oli uusi.

Pienoismalliksi valtavan kokoisen Targan rakensi Elmar Roßmayer, joka oli aiemmin osoittanut taitonsa laivamallien parissa. Hänen luomansa laivan pienoismalli oli aikanaan näytteillä Saksan Bodenjärven rannalla sijaitsevassa Friedrichshafenissa, jossa paikallinen Württembergin alueen jahtiklubi piti majaansa. Klubilla kävi myös eräs Porschen suvun jäsen, joka bongasi laivan ja sai idean teettää vastaavan tason malli 911 Targasta.

Roßmayerilla ei ollut autoista niin paljon kokemusta kuin laivoista, mutta mies otti silti haasteen vastaan. Targa S:n pienoismalli valmistui vuonna 1968 tarkalleen 1257,75 työtunnin jälkeen, ja tuntitaksa oli 10 Saksan markkaa. Nykyrahassa se vastaa vajaata 7000 euroa. 1:5-mittakaavan Targasta tuli niin upea, että Porsche teetti miehellä muitakin pienoismalleja. Roßmayer oli omien sanojensa mukaan niin hermostunut malleja Porschelle Zuffenhauseniin toimittaessaan, että menomatkalla kului aski HB:n tupakkaa. Toinen aski meni ilosta paluumatkalla, kun Porschen herrat olivat niin tyytyväisiä miehen luomuksiin.

Elmar Roßmayer oli jo ennen Targaa tehnyt mallin umpikattoisesta 911:stä, jossa ei kuitenkaan ollut sisustaa. Niinpä Targaan piti luoda tarkalleen esikuvan mukaiset sisätilat, ja Fuchsin vanteistakin tuli pulteilla irrotettavat aidon asian tavoin. Nykyään tällaisen mallin rakentamista helpottaisi merkittävästi 3D-tulostustekniikka, mutta siitä ei oltu kuultukaan 1960-luvun lopulla. Sen sijaan koria varten tehtiin kaksiosainen puumuotti, joka täytettiin epoksihartsilla. Mittarit syntyivät pienentämällä oikean auton mittaristosta otetut valokuvat, ja kojelaudan kuvioitu osa löytyi sopivasti kengänpohjasta.

Suosittelemme

Jossakin vaiheessa Targa S:n pienoismalli palasi Porschelta takaisin Roßmayerille hänen rakentamansa 1:5-kokoisen 914:n ohella. 80 vuoden ikään ehtinyt mies alkoi kuitenkin miettiä, mitä malleille tapahtuisi hänen jälkeensä. Niinpä hän otti yhteyttä Porscheen, joka otti pienoismallit enemmän kuin mielellään takaisin Zuffenhausenin kotipesäänsä. Vuosien mittaan jo hieman kärsimään päässyt 911 Targa S:n pienennös entisöitiin alkuperäiseen loistoonsa, ja se on parhaillaan esillä Porschen museossa Porsche Designin 50-vuotista taivalta juhlistavassa näyttelyssä.

LähdeCarscoops

Lue lisää