Smokki

Suomalainen ei yleensä saa nauttia smokin käytöstä kovinkaan usein, joten smokki on monelle kaikkein tuntemattomin kokonaisuus. Koska smokkia on etiketin puolesta mahdollista varioida monella eri tavalla, voi sen hankkiminen tuntua hankalalta etenkin kun smokkietikettiä eivät tunnu edes suurten vaateliikkeiden myyjät tuntevan. Tiukkoja sääntöjä asulle ei siis ole toisin kuin esim. frakin kanssa.

Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa perustiedot smokin käytöstä ja oikeanlaisen kokonaisuuden hankinnasta. Yhtä ainoaa oikeaa kokonaisuutta ei ole, joten lopussa on lisäksi muutama linkki erinomaisten ja kattavampien oppaiden pariin. Käyn tässä läpi smokin osat yksi kerrallaan, ja jokaisen kappaleen lopussa on suositukseni ensimmäistä smokkia hankkivalle.

Kuva 1 : Kaksi smokkikokonaisuutta, vasemmalla rento ja oikealla muodollinen. Huomaatko miksi? (Kuva: Black Tie Guide)
Kaksi smokkikokonaisuutta, vasemmalla rento ja oikealla muodollinen. Huomaatko miksi? (Kuva: Black Tie Guide)

Takki

Smokkitakki on joko musta tai yönsininen, ja se on valmistettu villakankaasta. Valkoinen takki on sallittu vaihtoehto ainoastaan troopiikin ulkoilmatapahtumissa (eikä milloinkaan kaupungissa), muulloin väri on varattu esiintyjien ja henkilökunnan (sekä Tampereen Nuorkauppakamarin jäsenten)  käyttöön. Muun värisiä takkeja on aina syytä välttää.

Takki on aina yksi- tai kaksirivinen, joista kaksirivinen on hivenen muodollisempi valinta. Yksirivisessä takissa on vain yksi nappi ja takin leikkaus on hyvin avoin. Yksirivinen takki vaatii aina joko cummerbundin tai liivin käyttöä.

Smokki tuo juhlamielen.
Smokki tuo juhlamielen.

Kaksirivinen takki on perinteisesti nelinappinen ja kiinnitetään leikkauksesta riippuen joko alemmalta tai molemmilta riveiltä. Kaksirivinen takki pidetään aina napitettuna, joten sen kanssa ei tarvitse käyttää cummerbundia.

Takin kauluksessa kaksi perinteistä vaihtoehtoa ovat shaalikaulus (shawl collar) ja pystykaulus (peaked lapel). Näistä frakkiin pohjautuva pystykaulus on hivenen muodollisempi. Smokkitakkeja on yleisesti saatavilla myös lovikauluksella (notched lapel), mutta tätä mallia en suosittele. Takin kauluksessa on aina musta silkkipäällinen, ja myös napit on useimmiten päällystetty samalla silkkikankaalla.

Suosittelemme

Smokin materiaali on yleensä korkealaatuinen villakangas. Koska smokkia ei käytetä yhtä usein kuin pukua, suositaan yleensä hienompia kangaslaatuja.

VINKKI: 

Hanki ensitakiksi villakankainen yksirivinen ja yksinappinen takki. Valitse maun mukaan joko shaali- tai pystykaulus. Värillä ei ole väliä kunhan se on musta tai yönsininen. Kaksirivinen takki vaatii leikkaukseltaan enemmän istuakseen täydellisesti, joten suosittelen sen kohdalla kääntymistä asiantuntevan liikkeen puoleen istuvuuden varmistamiseksi.

Kuva 2 : Muodollinen kaksirivinen smokkitakki. Napitusmalli on ns. 4-on-2 eli molemmat napit napitetaan. (Kuva: Black Tie Guide)
Muodollinen kaksirivinen smokkitakki. Napitusmalli on ns. 4-on-2 eli molemmat napit napitetaan. (Kuva: Black Tie Guide)

Housut

Housut on tehty samasta materiaalista ja on siten saman värinen kuin takki. (Poikkeus: valkoista smokkitakkia käytettäessä housut ovat silti mustat.) Lahkeissa ei perinteisesti ole upslaakeja. Housujen sivusauma on koristeltu samalla silkillä kuin takin kaulus.

Housujen kanssa käytetään aina olkaimia. Vyötä ei missään tilanteessa saa käyttää. Vaarana on vyön vilahtaminen näkösälle housujen valuessa väkisin alaspäin esimerkiksi tanssin tuoksinassa.

VINKKI: 

Housuissa valinta on siis yksinkertainen – hanki takin materiaaliin sopivat mustat housut olkaimilla.

Vyötärön peittäminen

Vyötärö peitetään aina joko cummerbundilla (eli smokkivyöllä), liivillä tai kiinni olevalla kaksirivisellä takilla. Musta liivi on klassisin ja muodollisen valinta, vaikka myös cummebund on nykyisin täysin etiketin mukainen. Liivin materiaali on joko samaa kangasta kuin takkikin tai vaihtoehtoisesti se voidaan tehdä kokonaan silkistä (takin kauluksia vastaten). Liivi voi olla maun mukaan joko yksi- tai kaksirivinen. Yksityiskohtia (kalliimmissa) liiveissä ovat esim. avoinainen selkä sekä housujen valahtamisen estävä kiinnike.

Cummerbund on etiketin mukaan musta, vaikka moni haluaakin käyttää värillistä versiota. En suosittele värien käyttöä, mutta jos ehdottomasti haluat värillisen cummerbundin niin suosi tummia sävyjä kirkkaiden sijaan. Jos käytät värillistä smokkivyötä, niin muista: cummerbund, taskuliina ja solmuke eivät koskaan saa olla keskenään samanvärisiä! Muista myös, että cummerbundin laskokset osoittavat ylöspäin.

VINKKI: 

Valintani on ensismokkia hankkiville musta cummerbund. Älä sorru väreihin jos et tiedä mitä teet. Jos olet jo kokeneempi pukeutuja, niin voit erottua liivillä eduksesi. Muista kuitenkin, ettei liiviä saa milloinkaan käyttää kaksirivisen smokkitakin kanssa (jolloin et tarvitse myöskään cummerbundia, sillä kaksirivinen takkihan on aina kiinni).

Kuva 3 : Smokkiliivi (Kuva: Black Tie Guide)
Smokkiliivi (Kuva: Black Tie Guide)

Paita

Paitaetiketti on Suomessa kenties smokin heikoimmin tunnettu osa-alue. Etiketin mukaan paita on aina valkoinen, kaulus on klassista turndown-mallia ja hihoissa on ranskalaiset kalvosimet. Paidassa on maun mukaan joko piilonapitus tai helmiäisnapit. Irtonapillisessa paidassa on luonnollisesti aina valittava yhteensopivat napit ja kalvosinnapit (eikä yleinen yhteensopivuus muutoinkaan ole pahasta). Paidan etumuksessa on useimmiten laskokset mutta se voi olla ”tavallisen” kauluspaidan mukaisesti myös sileä. Paidassa ei missään tapauksessa saa olla rintataskua (muista: taskukello kuuluu liivintaskuun).

Suomessa useimmin nähty kaulusmalli on smokin alkutaipaleella käytetty wing-collar, jonka juuret ovat luonnollisesti frakissa. Wing collar on siten käytännössä hyväksytty valinta, mutta ulkomailla sen käyttö on ollut viimeisen 50-vuoden aikana harvinaisempaa. Wing collaria pidetään joissain piireissä kaikkein muodollisimpana valintana frakkijohdannaisuuden vuoksi, mutta tällöin paidan täytyisi siis muiltakin osin olla mahdollisimman muodollinen. Kaikkein muodollisin valinta on kenties irtokauluspaita, jota tosin en heti lähtisi suosittelemaan. Huomaathan, että frakkipaitaa et voi käyttää smokin kanssa, sillä siinä ei ole esim. smokkiin ehdottomasti kuuluvia ranskalaisia kalvosimia. Tämän vuoksi et voi myöskään käyttää vain napillisilla hihansuilla varustettua normaalia valkoista kauluspaitaa.

VINKKI: 

Paidassa valintani on valkoinen sileä kauluspaita piilonapituksella, turndown-kauluksilla ja ranskalaisilla kalvosimilla. Bonuksena voit myös retostella kaulustasi ihmetteleville ylivertaista etikettitietämystäsi. Tätä paitaa voit myös hyödyntää muussa pukeutumisessa, sillä ilman laskoksia se ei juurikaan eroa ns. tavallisesta kauluspaidasta. Jos et kotimaassa halua erottua massasta, niin valintasi on tällöin wing collar ja laskokset paidan etumuksessa.

Kuva 4 : Daniel Craig vuoden 2009 Oscar-gaalassa. Yönsininen smokkitakki shaalikauluksella, yksinkertainen paita klassisella kauluksella, itsesolmittu solmuke ja sen kanssa yhteneväinen cummerbund. Etiketin ulkopuolelle mennään ainoastaan kuvioidun taskuliinan ja (sponsori)kellon kohdalla. (Kuva: Black Tie Guide)
Daniel Craig vuoden 2009 Oscar-gaalassa. Yönsininen smokkitakki shaalikauluksella, yksinkertainen paita klassisella kauluksella, itsesolmittu solmuke ja sen kanssa yhteneväinen cummerbund. Etiketin ulkopuolelle mennään ainoastaan kuvioidun taskuliinan ja (sponsori)kellon kohdalla. (Kuva: Black Tie Guide)

Solmuke

Solmuke on aina musta. Sen materiaalina on silkki jonka tulee vastata takin ja mahdollisesti liivin materiaalia. Myös samettisolmukkeen käyttö on sallittua. Joskus näkee smokin kanssa käytettävän mustaa silkkisolmiota, mutta se ei ole korrekti vaihtoehto mikäli haluaa pysyä etiketin puitteissa.

Tyyliniekka solmii solmukkeensa aina itse. Paniikin välttämiseksi solmimista ei kannata opetella puolta tuntia ennen lähtöä vaan käyttää siihen aikaa. Aivan kuten solmionkin kanssa, ainoastaan harjoitus tekee mestarin. Solmun ei kuulu näyttää steriililtä kuten valmissolmukkeissa, vaan sen on suotavaa olla eloisa ja epäsymmetrinen.

VINKKI: 

Hanki siis itse solmittava musta silkkisolmuke, opettele solmimaan se (opettelu vie 30-120 minuuttia) ja hämmästytä ystäväsi. Jos haluat mennä siitä missä aita on matalin, valmissolmukekin kelpaa, kunhan se vain on musta.

Kengät

Suomessa smokin kanssa käytetään yleisimmin mustia kiiltonahkakenkiä. Myös hyvin kiillotetut oxford-malliset mustat nahkakengät ovat yhtä lailla etiketin mukaisia. Kaikkein muodollisimmat kengät ovat ooppera-avokkaat (opera pumps, court shoes) joiden käyttäjää katsotaan kuitenkin Suomessa nenänvartta pitkin. En ole koskaan edes nähnyt kyseisiä kenkiä luonnossa.

Smokin kanssa käytetään aina mustia sukkia. Puristi varmistaa puvun kanssa samanväristen silkkisukkien valumattomuuden olkaimien kanssa samaa sarjaa olevilla sukkanauhoilla. Meille muille kelpaavat myös muista materiaaleista valmistetut, ohuet ja riittävän pitkävartiset sukat. Karvaisten säärien vilahtelu istuutuessa ei (yleensä) kohota juhlatunnelmaa.

VINKKI: 

Koska jokainen hyvin pukeutuva herrasmies joka tapauksessa tarvitsee mustat oxford-malliset kengät, en näe mitään järkeä hankkia kiiltonahkakenkiä etenkään ensimmäistä smokkia satunnaiskäyttöön hankittaessa. Sen sijaan panostaisin laadukkaisiin oxford-kenkiin ja käyttäisin puoli tuntia kiillotushommissa esimerkiksi hyvää musiikkia kuunnellen ja loihtisin kenkiin poikkeuksellisen peilikiillon (oikeasti varttikin riittää erottumiseen, koska suurin osa ei vaivaudu edes kenkiään kiillottamaan). Käytä kenkien kanssa pitkävartisia mustia sukkia.

Kuva 5 : Varoituksen sana lienee paikallaan - kaikkein muodollisimmat smokkijalkineet eli ooppera-avokkaat eivät sovi ensimmäisen smokin kaveriksi, koska asiaa ymmärtämättömät luulevat näitä naistenkengiksi. (Kuva: Black Tie Guide)
Varoituksen sana lienee paikallaan – kaikkein muodollisimmat smokkijalkineet eli ooppera-avokkaat eivät sovi ensimmäisen smokin kaveriksi, koska asiaa ymmärtämättömät luulevat näitä naistenkengiksi. (Kuva: Black Tie Guide)

Muut asusteet

Smokkipaidan kanssa tarvitset muodolliset kalvosinnapit. Helmiäiskalvosimet (mother-of-pearl) ovat ehkä kaikkein formaaleimmat, mutta myös kultaiset ja tummanpuhuvat kalvosimet soveltuvat. Mikäli paidassasi on napit, valitse kalvosinnapit niiden mukaisiksi. Äläkä koskaan, siis koskaan, käytä mainos- tai vitsikalvosimia!

Smokin kanssa käytetään aina valkoista pellava– tai silkkitaskuliinaa. Älä kuitenkaan käytä valmiiksi taiteltua liinaa, vaan taittele aina se itse: yksinkertaisimmillaan voit vain tunkea liinan sen kummemmin muotoa murehtimatta rintataskuusi ja antaa rennon tiedän-mitä-teen-vaikutelman. Yleensä smokin kanssa taskuliinaan taitellaan yksinkertainen suora taitos, mutta rennompia malleja ei yleensä katsota pahalla. Älä kuitenkaan käytä värillisiä taskuliinoja – yleisesti myynnissä olevat värilliset cummerbund+taskuliina-paketit antavat kauniisti sanoen pellehermannimaisen ilmeen juhlijalle.

Smokin kanssa käytetään joko mustia tai valkoisia olkaimia (elleivät housut ole täydellisesti istuvat). Muutama tärkeä muistutus on paikallaan: älä käytä vyötä smokin kanssa. Älä myöskään paljasta olkaimia muille (olkaimet lasketaan alusvaatteiksi) ellei juhlien isäntä loppuillasta ensin riisu omaa takkiaan ja osoita näin tilaisuuden muuttuneen epämuodolliseksi. Muista myös. että olkaimissa ehdottoman tärkeä tyyliseikka on nappikiinnitys; klipsukiinnitykset on syytä jättää hiekkalaatikolle kurarukkasien kaveriksi.

Kelloa ei smokin kanssa tarvita, ja pahimmillaan kellon vilkuilu voidaan puristien piirissä jopa tulkita loukkaukseksi illan isäntää kohtaan. Mikäli kelloa haluaa käyttää, sen on ehdottomasti oltava pukukello. Paras valinta on hyvin minimalistinen kello, jossa on musta nahkaranneke ja hyvin yksinkertainen kellotaulu. Metalliranneke tulee kysymykseen vain sen materiaalin sopiessa täydellisesti yhteen kalvosinnappien kanssa. Smokin kanssa ei siis missään nimessä ole soveliasta esitellä uutta Rolexia (poislukien jotkin Cellinit), joten etikettiä kunnioittavan mutta hyväntuuliseen keikarointiin taipuvan miehen valinta on klassinen taskukello.

Kuva6 : Jos ehdottomasti haluat rannekellon smokin kanssa, valitse aina yksinkertainen pukukello (Kuva: Perrelet)
Jos ehdottomasti haluat rannekellon smokin kanssa, valitse aina yksinkertainen pukukello (Kuva: Perrelet)

Erikoisuudet

Netissä saattaa törmätä muihin erikoisuuksiin kuten smokkihuiviin (evening scarf), hansikkaisiin ja napinlävessä pidettäviin kukkasiin (boutonniere). Jätä nämä omaan arvoonsa kunnes hallitset pukeutumisen erinomaisesti ja tiedät ilman Stylefellow’n verkkolehteäkin milloin niitä voi käyttää.

Lisätietoa

Paras apu smokkitietämyksen kasvattamiseen on Black Tie Guide, joka on suureksi avuksi esimerkiksi tarvittaessa englanninkielisiä termejä. Kysyvä ei eksy tieltä myöstään Tyylin sisäpiirissä. Jos etsit Suomen parasta hinta-laatusuhdetta, suosittelemme tutustumaan lämpimästi Herrainpukimon mittatilaussmokkiin.

Lue lisää