Poliittisesti epäkorrekti Dodge Street Wagon on tehty 70-luvun miehille

Testosteroninkatkuinen 1977 Dodge Tradesman B200 on parhaillaan huutokaupattavana Yhdysvaltain Washingtonissa.

Kuten jo arvata saattaa, niin autoon on tehty mittavia muutoksia sitten auton valmistuttua Chryslerin tehtaan kätköistä. Entinen ”kauppamiehen” Tradesman on muuntautunut vahvasti äijäkulttuuria henkiväksi muinaisjäänteeksi, joka on kuin suoraan 70-luvun lopun ensimmäisistä V8 Magazine -lehdistä. Ulkokuoren väriksi on vaihtunut raikas keltainen, ja vaniin on asennettu korisarja etuosan alahuulineen, ja takapuskurikin on integroitu kiinteästi korirakenteisiin. Luonnollisesti valitun tyylin mukaisesti myös pyöränaukot ovat saaneet levityksensä, mutta alkuperäisenoloinen kromattu etupuskuri löytyy vielä paikoiltaan.

Jotta kanssaihmiset varmasti huomaisivat auton, niin katolle on vielä asennettu näyttävä takasiipi. Ladonovia muistuttavat taka- ja sivuovet kutsuvat tutustumaan myös auton sisätiloihin, jotka ovat luku sinänsä. Kokonaisuuden kruunaavat sivupakoputket, ja suuret ovaalinmalliset takasivuikkunat. Kiillotetun kromiset Pacerin viisipuolaiset vanteet kuuluvat nekin asiaan.






Dodgen sisätilat ovat kuitenkin ulkoasuakin radikaalimmat. Edessä on kääntyvät kapteenin tuolit, jotka on verhoiltu beigellä vinyylillä, ruskeilla tikatuilla kankailla ja keltaisilla tikkauksilla. Moottoritilan suojaluukku on myös saanut kuosikseen beigeä vinyyliä, lattioilta löytyy ruskeat matot, kojelauta on mustaa metallia ja somisteena on käytetty erilaisia puisia koristeita.


Auton sisätilan peräosa muistuttaa jo enemmän yökerhoa, kuin perinteistä Tradesman vania. Melkoisen lemmenpesän keskiössä on suuri parisänky, ja muhkeasti tikattu vinyyli on jälleen kerran löytänyt tiensä myös sisäseinien koristeeksi. Yksityisyyttä tuovat ikkunoiden verhot, ja myös juomille löytyy oma tilansa jääkaappeineen. Tylsyyttä voi poistaa myös television ja samppanjalasitelineiden säestyksellä.


Autoa kaupitellaan Bring a Trailerin kautta, ja myynti-ilmoitukseen on listattu, että Dodgen nokalta löytyy 360cu V8 Edelbrockin kaasuttimien, ja alumiinisen jäähdyttimen kera. Mittarilukemana komeilee 29 000 mailia (noin 46 700 km), mutta auton todellinen ajomäärä jää tällä kertaa arvoitukseksi.



LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.