Parhaat autoelokuvat: Christine – tappaja-auto (1983)

Itsenäisenä elokuvantekijänä uransa aloittanut legendaarinen amerikkalainen kauhuohjaaja John Carpenter oli tuskin vasta ehtinyt toipua flopanneesta tieteistarinastaan (The Thing – ”se” jostakin, 1982), kun hän sai uuden mahdollisuuden tehdä isomman budjetin Hollywood-tuotantoa.

9 700 000 dollarin budjetti oli tosin Hollywoodin mittakaavassa pieni, mutta tämä oli silti uusi tilaisuus näyttää kyntensä Carpenterille, joka oli tottunut uransa alkuvaiheissa toimimaan hyvin rajatuilla rahasummilla oman elokuvantekotiiminsä kanssa. Tällä kertaa tie vei kohti itsensä Stephen Kingin kirjoittamaa kauhuromaania. Viimeistään 80-luvun alussa oli suorastaan itsestään selvä valinta ottaa jossain vaiheessa Carpenter ohjaamaan Kingin tuotantoa, sillä molemmat herrat olivat koko siihen astisen uransa leimautuneet kauhufiktion ammattilaisiksi.

Lapsellisen kuuloisesta suomenkielisestä elokuvan lisänimestä huolimatta Carpenterin käsissä Christinestä, eli kirkkaanpunaisesta vuosimallin 1957 Plymouth Furystä syntyi aidosti pelottava tarina autosta, jolla on oma pirullinen tahtonsa. Siinä missä Kingin kirjassa pahuus asui pääasiassa tämän siipiauton entisen omistajan autossa kummittelevassa hengessä, on Carpenterin elokuvassa itse auto kaiken kauheuden alku ja juuri. Tämä viimeksi mainittu sinänsä pieneltä tuntuva muutos tekee elokuvaversiosta niin kiehtovan – varsinkin jos itse fanittaa 50-luvun amerikan autoja!

Tarinassa romukuntoinen Christine valitsee kuin kohtalon käden kautta omistajakseen Arnie Cunningham -nimisen lukiolaisnuoren, jota kiusataan julmasti koulussa, ja kotonakin Arnie on autoritäärisesti vanhempiensa tossun alla elävä nörtti. Arnieta esittävä Keith Gordon ottaa pian koko elämäntehtäväkseen korjata autosta uudenveroisen. Tästä alkaa matka, jonka aikana Arnie kokee raivoisan muodonmuutoksen toisista piittaamattomaksi, ja vain autoaan rakastavaksi fanaatikoksi. Christinen saatua miehen täydellisesti pauloihinsa jäävät niin tyttöystävä Leigh (Alexandra Paul), kuin paras ystäväkin Dennis (John Stockwell) statisteiksi, joiden viimeiseksi tehtäväksi jää yritys erottaa Arnie Christinestä.





Ei ole liioiteltua väittää, että elokuvan pohjalla sykkii sinänsä valitettavan tavallinen tarina koulukiusatusta, joka haluaa kostaa kiusaajilleen kovimman kautta. Tällä kertaa ei tosin kaiveta aseita esiin, vaan koston välikappaleena toimii auto. Vaikka itsestään omalla tahdollaan liikkuva auto tuokin mieleen lähinnä Ritari Ässän (tai nykyaikana Teslan), niin näillä ei voisi olla vähempää yhteistä toistensa kanssa. Jo useamman elokuvan aikaiseksi tuolloin saanut Carpenter käyttää elokuvassaan tehokeinoja, jotka saavat Christinen aidosti tuntumaan elävältä, ja ennen kaikkea pelottavalta olennolta. Pimeyden keskeltä syttyvät ajovalot, kahdeksikon ulvonta ja renkaiden kirskunta öisellä kadulla tekisivät kenet tahansa levottomaksi.

Suosittelemme

Moparin modernia ja sulavalinjaista Forward Look -tyylisuuntaa edustanut -57 Fury on kuitenkin itsessään jo sen verran vihaisen näköinen ilmestys keulansa osalta, että Carpenterin tehtävä ei ole ollut muutoinkaan mahdottomimmasta päästä. Kun soppaan vielä heitetään jälleen Carpenterin itsensä säveltämä ihon kananlihalle pistävä syntikkamusiikki, niin kasassa on kunnon kasarikauhun ainekset.

Elokuva sisältää monia hienoja autofania kutkuttavia kohtauksia, kuten pimeyden keskellä täydellisesti liekeissä palavana eteenpäin uhriaan jahtaava auto. Kenties ikimuistoisin kohtaus on kuitenkin stop motion -tekniikalla toteutettu kiusaajien romuksi murjoman Christinen peltien suoristus- ja korjausoperaatio. Hienosti tehty kohtaus todistaa tänäkin päivänä, että kaikkea ei tarvitse toteuttaa tietokonetehosteilla. Nuoremmille sukupolville elokuva saattaa näyttäytyä hidastempoisena, mutta keski-ikäistyneenä miesoletettuna osaa arvostaa elokuvan hienoa tunnelman luomista, johon kuuluu panostus aitoon 50-luvun rockabilly-meininkiin, sekä Carpenterille tyypilliset näyttävät pitkät kamera-ajot tärkeiden kohtausten aikana. Jos jostain syystä kyseinen elokuva on mennyt ohi, niin suosittelen sitä lämpimästi erityisesti kaikille jenkkiautojen ja kauhuelokuvien ystäville.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.