Oris taitaa sukeltajankellot

Kaupallinen yhteistyö: Suninen

Oris on yli satavuotias sveitsiläinen kellonvalmistaja, joka on keskittynyt mekaanisiin rannekelloihin. Oriksen mallisto on laaja, jakautuen neljään kategoriaan; moottoriurheiluun, lentämiseen, kulttuuriin, ja sukeltamiseen. Viimeisten vuosien aikana erityisesti sukeltajankellot ovat nousseet suureen suosioon, joten päätin ottaa kaksi sinitauluista mallia lähempään tarkasteluun.

Vahva ja tunnistettava muotoilu

Oriksen sukeltajankellojen muotoilu on tunnistettava. Pyöreä ja jämäkkä teräskuori, tunnokas kellonkehä, loistava lume ja markkinoiden parhaimpiin lukeutuva teräsranneke lukitusmekanismeineen. Sekä tietysti riittävä vesitiiviys.

Kelloista huokuu selkeästi se, että ne on tehty kestämään sukeltamista syvissä vesissä ja kestämään muutenkin kovaa käyttöä. Karrikoidusti sanoen Oriksen omistaja ei todellakaan ota kelloa pois suihkuun mennessä, vaan sen sijaan paukkaa kello ranteessa saunanlauteille heittämään saavillisen vettä kiukaalle.

Oriksen sukeltajankellot.

Oma mielenkiintoinen lukunsa on se, että Oriksen rannekellot – ei pelkästään sukeltajankellot – ovat ominaisuuksiinsa nähden kilpailukykyisesti hinnoiteltuja, joten ne ovat ison ostajakunnan ulottuvilla. Kun hinta-laatusuhde on tukevasti kohdallaan, ei olekaan ihme, että Oris on entistä useamman ihmisen ranteessa.

Oris Aquis Date

Oriksen sukeltajankellojen perusmalli, Oris Aquis Date, on monella tapaa pedanttinen esitys. Siihen tiivistyy Oriksen sukeltajankellojen filosofia ja design puhtaimmillaan, joka on luonut samalla perustan Oriksen tunnistettavuudelle. Kaikki valmistajat eivät tähän pysty.

Suosittelemme

Rannetuntumaltaan Oris Aquis Date edustaa kellomaailman keskiraskasta sarjaa. Työkalumaisen filosofian johdosta se ei ole markkinoiden ohuimpiin ja siroimpiin kuuluva sukeltajankello, mutta kokoisekseen kello istuu ranteeseen hyvin. Tähän vaikuttaa kellon ja rannekkeen kiinnityskohdan muotoilu, joka istuttaa kellon hyvin ranteeseen. Tämä huomio toistuu kauttaaltaan kellon muotoilussa, jossa ratkaisut on tehty funktionaalisuus huomioiden.

Oris-rakenne-ranneke

Kellon paksuudesta johtuen etenkin hillitymmän kokoisia kelloja käyttävä on muutaman päivän hieman sukkasillaan Oriksen kanssa, jotta se ei kolise pöydän kulmiin tai oven reunoihin. Käsi tottuu kuitenkin nopeasti massiivisemman kellon läsnäoloon, jolloin kolhiutumista ei enää tapahdu – eikä asiaan kiinnitä muutenkaan huomiota. Toisaalta, kello on tehty kestämään käyttöä, joten kolhimisesta aiheutuvat ongelmat ovat lähinnä esteettisiä.

Oris Aquis Date

Aquis Daten käytettävyys on kunnossa. Kierrelukittava vetonuppi toimii tarkasti, mitä nyt kierrelukituksen alulle saattaminen on jostain syystä vähän työlästä. Kellonkehä naksuu tunnokkaasti ja se on kohtuullisen tiukka, joten sen asento ei vahingossa muutu. Tämä yhdistettynä 300 metrin vesitiiviyteen viittaa vahvasti siihen, että kello on suunniteltu desk divingia kovempaan käyttöön. 🙂

Oris Aquis Date caseback

Aquis Daten koneistona toimii luotettava SW 200-1 -automaatti, jota voi virittää myös käsin ja joka sisältää ns. hacking-toiminnon (kellon voi pysäyttää ajan tarkkaa säätämistä varten).

  • Malli: 0733-7653-41-35M
  • Koneisto: Oris 733, perustana SW 200-1 (automaatti)
  • Käyntitaajuus: 28 800
  • Käyntivara: noin 38 tuntia
  • Kuori: teräs
  • Rungon halkaisija: 43 mm
  • Kellon paksuus: 12 mm
  • Lasi: safiiri (heijastuksen esto sisäpuolella)
  • Vesitiiviys: 300 m (30 bar)
  • Rannekkeen leveys: 26 mm
  • Ranneke: ruostumaton teräs (tai kumiranneke)

Oris Aquis Great Barrier Reef Limited Edition II

Great Barrier on näyttävä ilmestys, joka saa viisarin värähtämään. Ensituntuma kellosta on massiivinen, sillä kyseessä on ulkomitoiltaan ja painoltaan järeää tekoa oleva rannekello. Kellon muotoilu on kokoonsa nähden onnistunut, sillä se ei kokeilujakson lopussa tuntunut mahdottoman isolta. Syynä on Aquis Daten tapaan hyvä kellon ja rannekkeen välinen muotoilu. Todettava se silti on, että Great Barrier sopii parhaiten vähän isompaan ranteeseen.

Oris Great Barrier Reef Limited Edition II. Kuva: Oris
Oris Great Barrier Reef Limited Edition II. Kuva: Oris

Oriksen kellotaulu on toteutettu upeasti ja sen monet yksityiskohdat tekevät kellosta jännittävän. Viikonpäivänäyttö on toteutettu persoonallisesti kiertävänä kehänä ja se toimii mainiosti. Päivämääränäyttö löytyy hillitysti kello kuudesta. Kokonaisuudessaan kellotaulu on sellainen, jota on kiva katsella pidemmänkin aikaa – ja mikä tärkeintä, kellotaulun luettavuus on kohdallaan.

Oris Aquis Great Barrier Reef Limited Edition II

Pikkuveli Aquis Daten tapaan Great Barrierin kellonkehä toimii jämptisti. Sama koskee kierrelukittavaa vetonuppia. Tuntumissa on sanoinkuvailematonta saksalaistyyppistä pedanttisuutta, kaikki toimii eleettömällä varmuudella ja tarkkuudella.

Oris Aquis Great Barrier Reef Limited Edition II on vaikuttava kello.
Oris Aquis Great Barrier Reef Limited Edition II on vaikuttava kello.

Kellon sisällä sykkii puolestaan Oriksen 735-koneisto, joka pohjautuu Sellitan SW 220-1 -koneistoon. SW 220-1 on puolestaan klooniversio ETA 2836:sta, jonka patenttisuoja on päättynyt. Tätä ei pidä kuitenkaan nähdä negatiivisena asiana, sillä ETA 2836 tunnetaan varmatoimisena ja laadukkaana koneistona. Kellossa on luonnollisesti hacking-toiminto ja sen voi virittää manuaalisesti.

Great Barrierin poikkeuksellisuus ilmenee tässä hintaluokassa harvinaisena 500 metrin vesitiiviytenä, joka on toteutettu lujan kuorirakenteen ja poikkeuksellisen paksun, noin viisi millimetriä, safiirilasin avulla ilman heliumventtiiliä. Ja kun hintaluokka tuli puheeksi, suomalaisessa kivijalassa kello maksaa noin kaksi ja puoli tonnia.

  • Malli: O735-7673-41-85SETM
  • Koneisto: Oris 735, perustana SW 220-1 (automaatti)
  • Käyntitaajuus: 28 800
  • Käyntivara: noin 38 tuntia
  • Kuori: teräs
  • Rungon halkaisija: 46 mm
  • Kellon paksuus: 16 mm
  • Lasi: safiiri (heijastuksen esto sisäpuolella)
  • Vesitiiviys: 500 m (50 bar)
  • Rannekkeen leveys: 26 mm
  • Ranneke: ruostumaton teräs (tai kumiranneke)

Tiesitkö, että…

Oris Aquis Great Barrier Reef Limited Edition II -rannekelloa on valmistettu ainoastaan 2000 kappaletta. Se on syntynyt yhteistyössä Australian Marine Conservation Society (AMCS) -järjestön kanssa, ja sen tuotolla tuetaan suuren valliriutan säilyttämistä ja suojelua.

Yhteenveto

Oriksen sukeltajankellot olivat minulle uusi tuttavuus ja täytyy todeta, että testijakson alussa olin hieman varautunut niiden soveltuvuudesta omaan käyttööni. Oris brändinä oli toki mielessäni jo alkujaankin positiivinen, mutta käytännön vahvistuksen tuntemuksilleni sain käyttökokemusten kautta.

Oris tekee erinomaisia käyttökelloja, joissa tyyli ei aja tarkoituksen edelle.

https://www.instagram.com/p/BHEZnjUBtQT/

Sukeltajankellot ovat leimallisesti vapaa-ajan kelloja, joista Longines Heritage Diverin kaltaiset hillityt mallit ovat kotonaan myös pukupukeutumisessa. Oriksen sukeltajankellot ovat omimmillaan rennoissa ja sporttisissa tyyleissä, sekä omasta mielestäni myös business casual -tyylisesti vaaleiden chinojen ja rennon irtotakin kanssa.

Oriksen kelloja myy Suninen.

Lue lisää