Onneksi olkoon! Mazda RX-7 täytti 40 vuotta.

Wankelmoottori eli kiertomäntämoottori. Kas siinä onkin eräs automaailman mielenkiintoisista keksinnöistä. Mazda kokeili jo vuonna 1967 kyseistä moottoriteknologiaa Cosmo-mallissaan. Japanilaisvalmistaja lukeutuu näin kyseisen keksinnön alkuaikojen innokkaisiin hyödyntäjiin, vaikka saksalaiset tämän(kin) keksinnön ehtivät saada nimiinsä jo reilua vuosikymmentä aikaisemmin.

Iskumäntämoottoreissa mäntä liikkuu sylinterissä ylös- ja alaspäin, kun taas wankelmoottorissa palotilan tilavuutta muutetaan yhden tai useamman pyörivän rakenneosan avulla. Tähän viittaa myös moottorin englanninkielinen nimi ”rotary” (rotaatio). 40 vuotta sitten rullasi Mazdan tehtaalta ensimmäinen Mazda RX-7, joka lukeutuu kiertomäntämoottorin menestyksekkäisiin hyödyntäjiin. Mazda toi näin lisää kilpailua 70-luvulla suuren suosion saaneen Datsunin Z-mallisarjan vanavesissä sementoiden japanilaista urheiluauto-osaamista ihmisten mieliin.





Ensimmäisen sukupolven RX-7 asetti standardit, joita mallisarjan myöhemmätkin versiot noudattivat. Kaksi ovea ja istuinta, wankelmoottori, 5-vaihdetta ja takaveto. Toimiva ja yksinkertainen kokonaisuus, jossa saatiin tärinättömän ja kevyen koneen parhaat puolet esiin. 1978 esitellyn RX-7:n muotoili Matasaburo Maeda, jonka poika Ikuo muotoili seuraajan RX-8:n, ja johtaa tänäkin päivänä Mazdan kansainvälistä muotoiluosastoa.

Mazda hyödynsi tekniikkaa myös muissa automalleissaan aina lava-autoja myöden, mutta yksikään muu malli ei saanut samanlaista suitsutusta kuin RX-7.  Ykköskorin mallia valmistettiin vuosina 1978-1985 kunnioitettavat 471.000 kappaletta, mikä todistaa myös erikoisemman moottoriteknologian kiinnostavan maksavia asiakkaita. Tämä siitäkin huolimatta, että kokoisekseen moottorilla on suurempi polttoaineen kulutus, sekä usein haasteellisemmat ja kalliimmat moottoriremontit. Nykyajan tiukentuneet päästönormit ovat tehneet wankelmoottoreista katoavaa kansanperinnettä. Jäljelle jääneistä kannattaa pitää huolta, jotta myöhemmätkin sukupolvet pääsevät tutustumaan moiseen keksintöön.

Videot

Uusimmat

Pyhäinhäväistys vai tervetullut parannus – jenkkivirittäjä kutittaa Porsche 959:stä jopa 800 hevosvoimaa

Porsche 959 taisteli 1980-luvulla mm. Ferrari F40:n kanssa maailman nopeimman katuauton tittelistä. 959:n 450 hevosvoiman huipputeho oli aikanaan kova...

Miksi kaksioviset kansanautot ovat katoamassa?

Kaukana ovat ajat, jolloin Ford Capri, Opel Manta tai vaikka Toyota Celica olivat itsestään selviä valintoja työmiehelle tehdä naapurin...

Peugeot julkaisi lisää kuvia sporttihybridistään – 508 Sport Engineered tarjoaa vähintään 360 heppaa ja sähköisen nelivedon

Peugeot esitteli jo vuoden takaisessa Geneven autonäyttelyssä konseptiversion 508:n urheilullisesta hybridistä. 508 Sport Engineered -nimen saava auto tulee myyntiin...

Fiat Chrysler valmistaa nyt kasvosuojaimia Hellcat-muskeliautojen sijaan

Jälleen yksi autonvalmistaja rientää auttamaan maailmanlaajuisen hädän hetkellä. Yhdysvaltain Valkoinen talo on pyytänyt autotehtaita apuun COVID-19 -taistelussa. Dodge Challenger...

Lähes uudenveroinen klassikko tarjolla – vuoden 1979 VW Golf GTI:tä kehutaan maailman virheettömimmäksi lajissaan

Klassisten hot hatchien ystäville on nyt tiedossa todellista herkkua Isosta-Britanniasta. Saarivaltakunnassa huutokaupataan nimittäin mustaa ykköskorista VW Golf GTI:tä, jonka...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...