Omistaja pimahti kolhaistuaan autoaan. 1968 Shelby Mustang oli ajamatta 35 vuotta!

Ketäpä autonomistajaa ei harmittaisi, jos ohjausvirheen johdosta autoon jäisi lommo. Vielä suurempi syyllisyys iskisi, jos auto olisi vuosimallin 1968 Shelby GT350.

Joskus syy voi olla melkein mitättömän pieni, miksi auto tulee ensin hylätyksi, ja vuosikymmeniä myöhemmin putkahtaa esille juhlittuna arvolöytönä. Näin on käynyt juttumme Shelby GT350:n kanssa. Auton omistaja kolhaisi Mustanginsa oikeaa etulokasuojaa vuonna 1985, ja tämä harmitti onnetonta miestä siinä määrin, että koko auto jäi seisomaan 35 vuoden ajaksi. Ford-aarre on nyt tullut päivänvaloon, ja suorastaan kerjää arvoistansa uutta omistajaa.

-- MAINOS --


Shelby löytyy Teksasin Rockdalesta, ja on huudettavissa eBay-nettihuutokaupasta. Autosta on toistaiseksi tarjottu euroissa reilut 60 000, joskin hintavaraus ei ole vielä ylittynyt. Myyntikuvista käyvät edelleen ilmi auton vanhat vauriot, jotka rajoittuvat lähinnä puskurin hienoiseen taittumiseen, sekä lokasuojan pieneen repeämään ja taitokseen. Vaurio on varmasti ottanut päähän omistajaa, sillä muutoin auto on pelleiltään ikäisekseen huippuhyvässä kunnossa. Myyjä kehuu ovien avautuvan ja sulkeutuvan hienosti, ja raot ovat normaaleja tämän ikäiselle jenkkirassille.

Alkuperäinen maukas Lime Gold -maalipinta on vähän halkeillut iän myötä, mutta muutoin auto on seisonta-ajastaan huolimatta varsin hyvin säilynyt ulkoiselta olemukseltaan. Mikä parasta autoa on säilytetty kuivassa, eikä ruostepeikko ole päässyt nakertamaan peltejä. 1968-mallissa oli nokalla 302ci kahdeksikko, mikä oli vajaatehoinen verrattuna aikaisempaan 289ci-mottiin. Vaikka kyseinen vuosikerta ei ollutkaan samanlainen villivarsa kuin yli 300-heppaiset edeltäjänsä, niin 250 tervejalkaista hummaa riittivät tälläkin luiskaperällä suditteluun.

-- MAINOS --





Moottori ei ole ulkoisesti säilynyt uudennäköisenä, mutta sillä on silti muutama iso etu puolellaan. Ensinnäkin kaikki on asianmukaisesti paikoillaan, ja toisekseen kyseessä on täysin alkuperäinen ja koskematon numbers-matching -kokoonpano. Tunnelma Shelbyn kabiinissa ei sekään latista fiiliksiä, sillä se on melkein kuin 52:n vuoden takaa. Sisustan materiaalit ovat pitäneet pintansa esimerkillisen hyvin. Vuosien seisokin aikana Musti on kaiken lisäksi säästynyt cd-soitinten ja kännykkätelineiden asennuksilta, joten alkuperäinen radiokin on vielä tallella. Kaiken kaikkiaan kyseessä on jo melkoinen löytö tänä päivänä, jota ei kauaa tarvitse kaupitella internetin ihmemaassa.

3 KOMMENTIT

  1. “Auton omistaja kolhaisi Mustanginsa vasenta etulokasuojaa vuonna 1985.”
    Kuvan mukaan kyseessä on oikean puolimmainen lokasuoja.
    Kyseinen auto on kyllä hieno entisöinti-projekti osaavalle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Audi lähtee mukaan Dakar-aavikkoralliin sähköautolla – suunnitteilla on myös paluu Le Mansiin

Audi on sähköistynyt viime vuosina vauhdilla, mikä on näkynyt rinkulamerkin moottoriurheilutoiminnoissakin. Seuraavaksi vuorossa on legendaarisen Dakar-aavikkorallin valloitus sähkön voimin. Audin...

Muistatko vielä Peugeot 405 T16? Tyylikäs tehosedan 90-luvulta

Uusi 508 PSE (Peugeot Sport Engineered) on jo ehditty julistaa kaikkien aikojen nopeimmaksi Peugeotin katuautoksi. Se ei kuitenkaan ollut...

Lamborghinin viimeiseksi jäänyt etumoottorinen urheiluauto on jo puolen vuosisadan ikäinen – Jarama on nykyään yllättävän aliarvostettu harvinaisuus

Lamborghineista puhuttaessa mieleen tulevat useimmiten villin näköiset keskimoottoriset superautot, mutta maineikas italialaismerkki on tehnyt muunkinlaisia sportteja. Yksi niistä on...

Vertailussa tehokaksikko Tesla Model 3 Performance ja Polestar 2 Performance Pack

Teslan ja Polestarin tehokkaimmat täys-sähkömallit edustavat huippusuorituskykyä, modernia virtaviivaisuutta sekä klassista tyylikkyyttä. Polestar 2 huokuu Volvon historiaa Volvon erilliseksi itsenäiseksi hi-tech...

Virolaiselta kirpputorilta löytyvä DeLorean on melkoinen kirppislöytö

Kirpputorit ovat tunnetusti paikkoja, joista voi tehdä hyviä löytöjä. Yksi löytää harvinaisen muumimukin, toinen vanhan putkiradion ja kolmas Matin...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.