Nousevan auringon maan kummajainen: kuusipyöräinen Dodge Viper!

Japanista löytyy Viper, jota ei ole toista maailmassa. Itse asiassa kyseessä saattaa olla radikaalein automallinsa edustaja koko maailmassa.

Juttumme Dodge Viper on vaikuttanut Japanin suunnalla jo useita vuosia, mutta vasta taannoin siitä on kohistu myös Jenkeissä saakka. Amerikkalainen Viper esiteltiin prototyyppinä jo alunperin vuonna 1989, ja kolme vuotta myöhemmin oli tuotantoautona mullistamassa sikäläisiä urheiluautomarkkinoita. V10-moottorilla ladattu hurjimus oli aivan toiselta planeetalta, kuin mitä vielä 80-luvun saastelaitteiden kurittamissa autoissa nähtiin.

-- MAINOS --

Nyt hullut japanilaiset ovat tehneet Viperista entistäkin kahjumman. Se on ensinnäkin maalattu mataksi tummanvihreäksi, ja koristeltu Yhdysvaltojen armeijasta tutuilla ”U.S. Army”-teksteillä. Jutun lopusta löytyvällä vuonna 2017 kuvatulla videolla auto näytti ulkoapäin melko samannäköiseltä, mutta joitain muutoksia siihen on tämänkin jälkeen tehty.

Rajuimmat muutostyöt koskevat kuitenkin auton renkaita, ja niiden ympäristöä. Pyöränaukkoja on levennetty edestä ja varsinkin takaa, mihin on myös syynsä. Takarenkaat ovat nimittäin saaneet rinnalleen toiset mokomat, mikä huvittavasti vie ajatukset jonnekin muinaisten paripyörä-Transittien aikaan. Myös etuhelma on levennetty melkoiseksi hidastetöyssyjä kammoavaksi alahuuleksi. Konepeitto on puolestaan saanut massiiviset jäähdytysrivat, ja pakoputketkin ovat tietenkin isommat. Takaosan karskin ilmeen kruunaa kokonaisuuteen integroitu diffuusori.

-- MAINOS --




2017 vuoden tietojen mukaan Viperista löytyi 20-tuumaiset kumitassut, edessä 345/25 ja takana 475/25. Viimeisimmissä kuvissa takarenkaat ovat kuitenkin korvattu jo mainituilla paripyörillä. Pyöränaukkojen levitykset ovat takana jo sitä luokkaa, että takakulmiin on jo asennettu omat viklkut ja jarruvalot! Videolla onkin nähtävissä Dodgen vaikeuksia mahtua omalle kaistalleen leveytensä takia. Onko tässä kaikkien aikojen härskein Viper, vai jo yliampuvaa idiotismia?

LähdeCarscoops

Uusimmat

Hyundai julkaisi tiiserikuvia upouudesta sähköautostaan – IONIQ 5 debytoi ensi kuussa

Hyundai esitteli puolentoista vuoden takaisessa Frankfurtin autonäyttelyssä 45-nimisen sähköautokonseptin, jonka pelkistetyt linjat yhdistivät futurismia retrohenkeen. Tuotantoversio saa IONIQ 5...

1978 Cobra Mustang II: Joko nyt disco-ajan Musse kiinnostaisi Ebayssakin?

Vaikka kaikki eivät siitä piittaakaan, niin nyt olisi tarjolla se Mustang II, joka tulisi omistaa. Siinä on targa-katto, 302...

Tässä se nyt on – Renault esitteli modernin sähkötulkinnan legendaarisesta Vitosesta

Nostalgialla on suuri arvo nykyisinä sähköistymisen aikoinakin. Kerroimme muutama päivä sitten, että Renault on suunnittelemassa sähkökäyttöisiä retroversioita takavuosien suosikeistaan....

Näitä vuoden 1954 Ferrareita on koko maailmassa vain kolme

Tiedätkö, miltä näyttää Vignalen korittama Ferrari 375 America vuodelta 1954? Ei hätää, sillä monelle rautaiselle autotietäjällekin kyseessä on melkoinen...

1980-luvun eurotyyliä moderniin Toyotaan – kantikkaan Proboxin nokka on kuin vanhasta VW Golfista

Oletteko koskaan kuulleet autosta nimeltä Toyota Probox? Emme olleet mekään ennen tämän jutun kirjoittamista, mutta tämän niminen farmarin ja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.