Netflix tarjoaa laatuviihdettä myös kesällä

Kesä ja kesäloma. Tämä tarkoittaa monille aikaa perheen kanssa, mutta sen lisäksi on hyvä ottaa aikaa myös itselleen. Mikäpä onkaan mukavampi tapa rentoutua illan päätteeksi, kuin istahtaa nojatuoliin ja katsoa laadukasta ohjelmaa esimerkiksi Netflixistä.

Netflix on suoratoistopalveluiden kunkku

Erilaisten suoratoistopalveluiden määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, joista suosituimpien joukkoon on noussut yhdysvaltalainen Netflix. Vuonna 1997 perustettu Netflix on esimerkki siitä, miten alkujaan DVD-elokuvien ja -sarjojen postimyyntiä harjoittanut yritys on mukautunut digitaalisella aikakaudelle ollen yksi ensimmäisistä suoratoistoa tarjonneista tilausvideopalveluista.

Netflixin idea on koukuttava, sillä se perustuu kahdelle tukijalalle; perinteisten tv-yhtiöiden harjoittamaan toimintatapaan, jossa elokuvat ja tv-sarjat ostetaan tuotantoyhtiöiltä, sekä omaan laadukkaaseen sisällöntuotantoon, joista käytetään tänä päivänä yleisesti nimitystä alkuperäissarja. Netflixin alkuperäissarjoista tunnetuimpiin lukeutuva House of Cards on esimerkiksi saanut lukuisia Emmy-palkintoja.

Mikä tekee suoratoistopalveluista ja Netflixistä toimivan?

Ajat muuttuvat. Ennen harvat tv-kanavat määrittelivät milloin on ns. prime time, johon sijoitettiin vetovoimaisimmat ohjelmat. Tietynlainen suoratoistopalveluiden esiaste olivat erilaiset satelliitti- ja tilauskanavat, joissa uutuuselokuvia näytettiin nopeasti elokuvateattereiden jälkeen, ennen normaaleja tv-kanavia.

Tunnettu esimerkki tästä on takavuosien suosikki Canal+, joka osallistui perinteisten tv-kanavien ja tuotantoyhtiöiden yhä kalliimmiksi muuttuneiden sarjojen tuottamiseen. Tätä seurasi myöhemmin kokonaan omalle kanavalle tuotetut ohjelmat, joita näytettiin useita kertoja päivässä. Mutta tässä oli edelleen se ongelma, että kanava saneli milloin ohjelmia pystyi katsomaan.

Suoratoistopalveluiden myötä valta on siirtynyt katsojille, jotka maksavat siitä, että he voivat katsoa haluamansa ohjelmat juuri silloin kun se heille sopii. Ja jotta katsojat ovat valmiita maksamaan, pitää sisällön olla sellaista, joka avaa kuluttajan kukkaron nyörit. Tämä tarkoitti entistä enemmän elokuvien ja sarjojen näyttämistä yksinoikeudella, josta oli vain yksi askel kohti omia tuotantoja. Ja tässä pelissä Netflix on osoittanut olevansa markkinoiden parhaimpia toimijoita.

Netflixin parhaat





Netflix on valloittanut katsojien sydämet lukuisilla laadukkailla alkuperäissarjoillaan, joista House of Cardsin lisäksi maailmanmaineeseen ovat nousseet tunnettujen huumerikollisten ja heitä jahdanneiden viranomaisten toimintaa kertova Narcos, ja ehkäpä viime vuosien kohutuin ja kommentoiduin sarja The Crown, joka kertoo Englannin kuningatar Elisabeth II:n taruakin ihmeellisemmän elämän eri vaiheista.

Uusimmat

Audin Taycan on kohta täällä – uusi RS e-tron GT toimii Span 24 tunnin kisan johtoautona

Automaailmassa on tiedetty jo pitkään, että Audi on kehittämässä omaa neliovista sähkö-coupéa samalta pohjalta Porsche Taycanin kanssa. Nyt auton...

Erikoinen tarina, miksi tämä vuoden 1980 ykkös-Golf on jäänyt lähes ajamatta

Ikäisekseen tavanomaisessa kunnossa olevia ykkössukupolven Golfeja saa edelleenkin miltei taskurahoilla, joskin ainakin Saksan suunnalla hyväkuntoisten arvo on ollut jo...

Odotettu uutuus: Bell & Ross BR 05 Chrono

Bell & Ross BR 05 Chrono on ranskalaismerkin odotettu lisäys suosittuun, urbaania elämäntyyliä huokuvaan BR 05 -kellomallistoon. Bell & Ross...

Toyota Celica täyttää 50 vuotta – rallissakin legendaarisen japanilaissportin ura venyi seitsemän sukupolven mittaiseksi

Ford Mustangin perustamalla poniautoluokalla oli kauaskantoisia seurauksia muillakin mantereilla. Euroopassa tämän idean pohjalta syntyivät Ford Capri ja Opel Manta,...

Tässä se nyt on – Hummer syntyi uudelleen yli 1000-heppaisena sähkö-pick-upina

Alkuperäinen Hummer H1 nousi kuuluisuuteen viimeistään Persianlahden sodan myötä, jossa se tunnettiin vielä Humvee-sotilasajoneuvona. Myöhemmin brändin imago luisui vahvasti...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle kerran päivässä koosteen uusimmista julkaisuistamme.

Lähetämme sinulle kerran päivässä koosteen uusimmista julkaisuistamme. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.