Erityisesti televisioituja pokeriturnauksia seuranneet ovat mitä todennäköisimmin törmänneet toinen toistaan erikoisimpiin – ja mauttomimpiin – asuyhdistelmiin, joita pelaajat ovat ylleen valinneet. Vaikka live-pokeripöytiin ei olekaan määritelty tarkkaa pukukoodia, on edustavaan pukeutumiseen panostaminen joka tapauksessa suositeltavaa – aivan kuten vanhoina hyvinä aikoina.

Suoranaisen pukukoodin puuttumisesta huolimatta pätevät myös pokeriturnauksissa samankaltaiset tavoitteet kuin millä tahansa julkisella paikalla oleskelussa. Onhan yleisesti jo tiedossa, että huoliteltu ja edustava ulkonäkö ei ainakaan pahenna kuvaa, jonka itsestäsi toisten silmissä luot. Tietynlainen luotettavuuden, edustavuuden ja sen kuuluisan “pokerinaaman” ylläpito kulkevat käsi kädessä erityisesti muiden pokerihaiden kanssa saman pöydän ääressä istuttaessa. Online-pokeria kotisohvalla pelatessa kukaan ei sinua todennäköisesti näe, joten sillon “asianmukainen” pukeutuminen ei tietenkään ole aivan yhtä tarkkaa.

Eräs huolitellun pokerityylin puolestapuhuja on pitkästä urastaan yhtenä maailman suosituimpana pokerikommentaattorina sekä menestyneenä pokerinpelaajana tunnettu Mike Sexton. Sexton onkin kehottanut erityisesti pokeriammattilaisia panostamaan ulkonäköönsä, sillä huipputason pokeriturnauksia seuraavat lukuisan live-yleisön lisäksi myös potentiaaliset sponsorit. Sanomattakin selvää on, että aamutossut ja huppari päällä pöydässä istuvan pelaajan markkina-arvo on vähäisempi kuin siistiin kauluspaitaan ja suoriin housuihin pukeutuneen korttihain – eikö totta?

Pokeripöytään istuttaessa se kaikista suositeltavin asu miespelaajalle on puku. Oli puku tumma, tummansininen tai ruskea, ei sillä ole juurikaan väliä. Hyvin prässätty puku luo kuvaa ammattimasuudesta ja luotettavuudesta, joten huolehdithan että pelivaatteet on valmisteltu ja käsitelty asianmukaisesti. On kuitenkin tärkeää, että pitkän turnauksen aikana olo ei käy liian tukalaksi. Mikäli ajatus pukuun pukeutumisesta herättää mielessäsi epämukavuutta innostuksen sijaan, myös pelkkään bleiseriin tai siistiin irtotakkiin pukeutuminen riittää. Takin alle voi pukea esimerkiksi mukavan puuvillasta tai pellavasta valmistetun kauluspaidan tai siistin t-paidan – kunhan muistat silittää myös alla olevat vaatteet. Et varmastikaan halua istua pöydässä nuhjuiset ja ryppyiset vaatteet ylläsi.

Kuva: Wikimedia

Pokeripöytään ei myöskään parane saapastella likaiset lenkkarit jalassa, mikäli tavoitteena on herättää luottamusta ja ammattimaisuutta muiden pelaajien keskuudessa. Puvun tai suorien housujen kaveriksi kannattaakin pukea siistit nahkakengät, joiden kiilloittamisesta on huolehdittu asianmukaisesti ennen kotoa poistumista. Jos puvunkenkien pukeminen tuntuu vieraalta ajatukselta, voit myös vetää jalkaasi siistissä kunnossa olevat nahkaiset kävelykengät tai canvas-materiaalista valmistetut kengät. Siistiin pukuun, siistiin alle puettuun paitaan sekä huoliteltuihin kenkiin pukeutuminen ovat pokerihain tärkeimmät nyrkkisäännöt. Lisäksi ennen pelaamista on hyvä pitää mielessä vielä muutamia huomionarvoisia seikkoja, joiden avulla pöydässä istumisesta ei tule kärsimystä ainakaan vaatetuksen puolesta.


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Pokeripöydät ovat yllättävän vetoisia paikkoja, ja monet konkaripelaajat ovatkin valitelleet palelevansa turnauksen keskellä. Huolehdi siis, että pukeudut riittävän lämpimiin vaatteisiin, sillä et varmasti halua haaskata keskittymiskykyäsi kortit kädessä hytisemiseen. Saattaa turnauksessa käydä myös niin, että otsalle puskee muutamia hikikarpaloita jännityksen tai muiden ärsykkeiden aikaansaamana. Tämän vuoksi alle puettun paidan siistiyteen kannattaakin panostaa, sillä voi käydä myös niin, että joudut riisumaan päällystakin pois. Valitse siis mukaasi suhteellisen helposti “liikuteltavia” vaatteita, joiden mukanapito ei aiheuta sinulle ylimääräistä vaivaa.

Oletko muuten koskaan pistänyt merkille, ettei kasinoilla juurikaan törmää seinäkelloihin? Haluat todennäköisesti olla kartalla siitä, mitä kello milläkin hetkellä on, etkä halua antaa itsestäsi amatöörimäistä kuvaa kyselemällä jatkuvasta jakajalta tai kanssapelaajiltasi tarkkaa kellonaikaa. Pokeripöydän tärkein asuste onkin rannekello, jonka mukana pitäminen helpottaa huomattavalla tavalla.

Moni pelaaja istuu pokeripöydässä aurinkolasit päässä, mutta niiden käyttö on kiistelty aihe pokeripiireissä. Kyllä, aurinkolasien tummilla linsseissä voi näppärästi peittää silmät, jotka voivat osaltaan paljastaa huonojen tai hyvien korttien aiheuttamat tunnekuohut. Aurinkolasien käyttö paljastaa kuitenkin usein pelaajan amatöörimäisyyden, etkä välttämästtä pysty saavuttamaan ammattimaisuuden illuusiota toisten silmissä mikäli olet peittänyt silmäsi aurinkolaseilla. Jos koet lasien kuitenkin tuovan turvaa, voi niiden käyttö olla hyvä idea.

Vaikka pokeritaitosi eivät vielä huippuammattilaisen tasoa olisikaan, asianmukainen pukeutuminen on sitäkin tärkeämpää. Siististi pukeutunut ja huoliteltu pelaaja näyttää huomattavasti enemmän siltä, että hän tietää mitä tekee. Luottamusta herättävän ja ammattitaitoisen pokeripelaajan ominaisuuksia ovat myös tietynlainen itseluottamus, jota voi tehostaa hallitsemalla pelin perussäännöt, opettelemalla lukemaan muiden pelaajien kehonkieltä sekä hallitsemaan omaansa. Et varmastikaan halua paljastaa huonoja korttejasi muuttumalla huomattavasti hiljaisemmaksi, aggressiivisemmaksi, alkamalla pureskelemaan kynsiä, rummuttamaan sormiasi tai vispaamaan jalkojasi.

Ja eikun onnea peliin!


1 KOMMENTTI

  1. Olen kuullut, että vastustajaa on vaikeampi lukea jos hänellä on huppari. Ihmeen paljon finaalipöydissäkin huppareita pelaajilla päällä.
    Asukokonaisuus voi siis vaikuttaa tähänkin, mikä kannattaa ottaa huomioon.

JÄTÄ VASTAUS