Muotoja kuin naisella: 70-luvun ”veneenperä-Riviera” on vihdoin nostamassa arvoaan!

Allekirjoittaneen ehdottomiin 70-luvun muotoilullisiin suosikkiautoihin kuuluu Buick Rivieran kolmas sukupolvi (1971-73), joka tunnetaan myös ”Boattail”-lisänimestään. Kuuluisan automuotoilijan Bill Mitchellin luomus sisälsi aikanaan huikean muotoiluinspiraation, joka oli saanut alkunsa 30- ja 40-luvun puisista moottoriveneistä. Tämän konseptiautolta näyttävän Rivieran peräpää oli näin hakenut muotojaan aivan toisenlaisesta matkantekovälineestä. Myös kyljen äärimmilleen viedyt Cokispullo-linjat antavat Rivieralle herkullisen vyötärölinjan. On vain yksinkertaisesti olemassa autoja, joiden linjoja tekee mieli katsella kuin paljasta naisvartaloa.

-- MAINOS --

Vuonna 1963 esitelty ensimmäisen sukupolven Riviera oli millä tahansa mittarilla tarkasteltuna äärimmäisen kaunis auto. Jo pelkkä mallinimi vei ajatukset kauas pois Detroitin maantielaivoista Ranskan eleganteille rantabulevardeille. Amerikkalaisittain aikalaisekseen kompakti koko, ja eleettömän tyylikäs ulkonäkö miellyttivät myös aikansa eurooppalaisia silmäpareja. Kahdeksan vuotta myöhemmin esitelty Boattail oli kuitenkin jo täysin erilainen tarina. Auto oli kasvanut täysikokoiseksi Amerikanautoksi, jonka muotokielikin oli ehtaa Americanaa.

70-luvun alku oli öljykriisin lähtölaukauksen aikaa, mikä koitui ison, janoisen, ja turhan erikoisen Rivieran kohtaloksi. Henkilökohtaisilla luxus-automarkkinoilla tuttu ja turvallinen Ford Thunderbird pyyhki myyntitilastoillaan Rivieralla lattiaa. Auto painuikin pian vuosikymmenten ajaksi unholaan muiden ”epäkäytännöllisten jenkkilotjien” seuraksi. Vasta muskeliautojen raketinomainen hintakehitys alkoi vanavedessään nostaa hiljalleen myös erikoisempien jenkkien hintoja. Rivieraa sai uutena myös GS-mallliin istutetulla 455-isolohkolla, mikä sekään ei ole kaukana muskeliautojen yleisestä suorituskyvystä.

-- MAINOS --




Rivieran arvostamiseen tarvittiin uudet nuoret sukupolvet, jotka huomasivat ja hyväksyivät 70-luvun Buickin persoonallisen muotoilun. Asetelmat ovatkin kääntyneet päälaelleen, sillä klassikkoautojen myyjällä muotoilultaan tavanomaisemmat Thunderbirdit, Eldoradot ja Cougarit saattavat jäädä harvinaisempaa Rivieraa varmemmin pihaan seisomaan. Itse asiassa kolmoskorinen Riviera on ollut viime vuosina vanhojen amerikkalaisten luxusautojen suurimpia nousijoita myyntihinnoissa. Huippuyksilöitä on myyty viime vuosien huutokaupoissa Amerikan maalla jopa 50.000 dollarin hintoihin, joten tämän komean automallin tulevaisuus näyttää valoisalta.

LähdeHagerty

Uusimmat

Audi lähtee mukaan Dakar-aavikkoralliin sähköautolla – suunnitteilla on myös paluu Le Mansiin

Audi on sähköistynyt viime vuosina vauhdilla, mikä on näkynyt rinkulamerkin moottoriurheilutoiminnoissakin. Seuraavaksi vuorossa on legendaarisen Dakar-aavikkorallin valloitus sähkön voimin. Audin...

Muistatko vielä Peugeot 405 T16? Tyylikäs tehosedan 90-luvulta

Uusi 508 PSE (Peugeot Sport Engineered) on jo ehditty julistaa kaikkien aikojen nopeimmaksi Peugeotin katuautoksi. Se ei kuitenkaan ollut...

Lamborghinin viimeiseksi jäänyt etumoottorinen urheiluauto on jo puolen vuosisadan ikäinen – Jarama on nykyään yllättävän aliarvostettu harvinaisuus

Lamborghineista puhuttaessa mieleen tulevat useimmiten villin näköiset keskimoottoriset superautot, mutta maineikas italialaismerkki on tehnyt muunkinlaisia sportteja. Yksi niistä on...

Vertailussa tehokaksikko Tesla Model 3 Performance ja Polestar 2 Performance Pack

Teslan ja Polestarin tehokkaimmat täys-sähkömallit edustavat huippusuorituskykyä, modernia virtaviivaisuutta sekä klassista tyylikkyyttä. Polestar 2 huokuu Volvon historiaa Volvon erilliseksi itsenäiseksi hi-tech...

Virolaiselta kirpputorilta löytyvä DeLorean on melkoinen kirppislöytö

Kirpputorit ovat tunnetusti paikkoja, joista voi tehdä hyviä löytöjä. Yksi löytää harvinaisen muumimukin, toinen vanhan putkiradion ja kolmas Matin...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.