Mitä ihmettä? Vanhan BMW-pakun kuva kiertää netissä. Valmistiko saksalaisyritys aikanaan myös pakettiautoja?

Yksi automaailman erikoisuuksista on, että toisin kuin melkein kaikki muut vähänkään tunnetut ”perheautojakin” valmistavat autofirmat, saksalainen BMW ei koskaan ole sortunut tuottamaan pakettiautoja. Netissä kiertävä kuva on kuitenkin herättänyt hämmennystä, sillä siinä on kuvattuna suunnilleen 60-luvun lopun Bemarilta näyttävä paku. Onko kyseessä kuvamanipulaatio, jonkun harrastajan omavalmiste vai peräti autovalmistajan kadonnut prototyyppi?

Sodan jälkeistä jälleenrakennusta harjoittaneessa Saksassa oli 50-luvulla huutava pula käyttökelpoisista tavarankuljettimista. Näille markkinoille rynnisti varsin menestyksekkäästi Volkswagen ”hippipakuineen”. Laatikkomainen kääpiöauto BMW Isetta 600 oli valmistajansa lähin yritys tavarankuljettimesta, mutta vakavasti otettavaa haastajaa täysikokoiselle pakettiautolle tästä ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa.

BMW valmisti niin moottoripyöriä kuin kääpiöautojakin henkilömallien ohessa, joten piilikö tässä aikanaan perimmäisin syy ylipäätään isompikokoisten pakettiautojen poissulkemiseen? Nykyisin tuntemamme BMW:n urheilullinen imago alkoi kehittyä vasta kunnolla 70-luvulla, joten tässä valossa hidas ja kömpelö pakettiauto ei olisi tietenkään istunut yhtiön imagoon.





Netissä kiertävä kuva ei siis ole BMW:n omaa käsialaa. Se on kuitenkin mielenkiintoinen tutkielma, joka olisi voinut pohjautua vaikkapa aikansa menestyksekkääseen 2002-malliin. Tulkinta on myös kovin amerikkalaishenkinen, jossa on selviä kaikuja 60-luvun Fordin ja erityisesti Dodgen paketti-ihmeistä.

Entä mitä mieltä sinä olet: Haluaisitko vielä joskus löytää itsesi BMW:n valmistaman uuden pakettiauton ratin takaa?

 

Lähde:

https://jalopnik.com/the-bmw-van-that-never-was-509671357

- Advertisement -

Uusimmat

Porsche Taycan ensimaistiaiset

Pääsin tutustumaan Porschen ensimmäiseen täyssähköautoon Taycaniin Tesla Club Finlandin järjestämässä tilaisuudessa, joka keräsi paikalle kymmeniä kiinnostuneita kahteen iltatilaisuuteen.  Lakanan alta...

Uusi Porsche 911 Turbo S vuosi julkisuuteen jo ennen Geneven ensi-iltaa – urheiluautoikonin huippuversiossa saattaa olla jopa 650 heppaa

Porsche 911 on kuulunut jo yli 55 vuoden ajan maailman ikonisimpiin urheiluautoihin. Nykyinen 992-sukupolvi tuli markkinoille reilu vuosi sitten,...

GM tappaa jälleen yhden merkkinsä – australialaisbrändi Holden on pian historiaa

General Motorsin viitan alla toimineilla automerkeillä ei ole ollut aina helppoa. Viikatemies on jo korjannut niin Pontiacin kuin Oldsmobilenkin...

Tässä Porschessa on yksilöllistä tyyliä – tehdas entisöi ainutlaatuisen 964-korisen 911:n newyorkilaiselle muotimogulille

New Yorkissa päämajaansa pitävä muotibrändi Aimé Leon Dore (ALD) ei välttämättä sano suurimmalle osalle meistä yhtään mitään, mutta ainakin...

Bentley esittelee Genevessä eksklusiivisen erikoismallin – yli 1,8 miljoonan euron hintaista Bacalaria valmistetaan vain reilut 10 kappaletta

Räätälintyönä tehtävillä Bentleyn erikoismalleilla on pitkät perinteet. Koripajojen kulta-aikoina lähes jokaisessa Bentleyssä oli erikoiskori, ja 1990-luvulla tässä lajissa kunnostautui...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Klassikkoja ja tuoreita suosikkeja – talvijalkineet moneen tyyliin ja makuun

Tämä talvi on ollut sään puolesta ailahtelevainen. Lumen sijaa taivaalta on tullut useammin vettä....

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...