Miehen kenkäkaappi osa 1: Perusjalkineet

Esittelemme Miehen kenkäkaappi -sarjassa klassiset laatujalkinetyypit, niiden huoltotavat ja muut niihin liittyvät asiat. Mitä pidemmälle sarja etenee, sen ohjeellisemmaksi järjestys muuttuu. Ensimmäisessä osassa esiteltävät kolme kenkämallia kuuluvat jokaisen aikuisen miehen jalkinevalikoimaan. Niiden hankkiminen ensimmäisenä on suositeltavaa.

Suomalaismiehiä väitetään yleisesti huonoiksi pukeutujiksi. Vaikka tässä osin onkin perää, on parannus helppo tehdä. Selkeimmät ongelmat ovat tietynlaisessa pukeutumisperinteen puuttumisessa, istuvuudessa ja vaatekaapin sekavuudessa.

Otos miehen kenkäkaapista. Kuva: Johanna Pouta
Otos miehen kenkäkaapista. Kuva: Johanna Pouta

Jalkineiden osalta maamme kuitenkin on vaikeammassa alennustilassa. Takavuosina – ehkä 1960-luvulle asti – suomalainen kenkäosaaminen oli Euroopan kärjen tuntumassa. Tampereella valmistettiin loistavia kenkiä, joiden rakenne ja nahanlaatu kestävät vertailun nykyajan parhaisiin huippumerkkeihin vaivatta. Nykyisin, kuitenkin, kotimaiset merkit joko teettävät pääosan työstä mahdollisimman edullisesti ulkomailla tai tinkivät rakenteesta ja materiaalien laadusta, tuottaen huoltokelvotonta roskaa.

Myös yleisimmät ulkomaiset merkit ovat laadultaan kyseenalaisia ja tyylikieleltään sekavia. Osin tätä myötä selkeä linja kenkäkokoelman keräämiseksi puuttuu, eivätkä edes pukeutumisneuvojat tunne peruskenkiä saatika pysty auttamaan niiden hankinnassa.

Maan suutarien ammattitaito on niinikään kärsinyt laatujalkineiden harvinaistuessa. Reunosrakennekenkien pohjanvaihtotaito on käytännössä kadonnut, joten yleensä kenkien lähettäminen valmistajalle huollettavaksi on paras keino.

Kenkien perusylläpito on helppoa ja pidentää käyttöikää

Ylläpidoksi hankittuihin laatujalkineisiin riittää säännöllinen huolto ja jokaisen käyttökerran jälkeen tehtävä nopea puhdistusharjaus. Itsestäänselvyytenä kengissä käytetään lepolestejä aina kun niitä ei käytetä. Näin kengät pysyvät muodossaan ja nahka säilyy hyvänä vuosikymmenien ajan. Ei ole liioiteltua sanoa, että laadukkaat kengät voivat oikein huollettuina kestää ainakin yhden ihmisiän.

Suosittelemme

Laatukenkiä kannattaa hankkia aluksi ainakin kaksi paria. Näin kenkäparit saavat vuoropäivin käytettyinä kuivua ja oieta, jolloin käyttöikä jatkuu. Sanotaan, että kaksi kenkäparia vuoropäivin pidettynä kestää yhtä kauan tai kauemmin kuin neljä kenkäparia, jotka käytetään yksitellen loppuun.

Kenkien perustyypit sulkutyypin ja varren mukaan:

  • Oxford (US: balmoral). Puolikenkä, jossa nauhoituskappaleet menevät etukappaleen alle.
  • Derby l. gibson (US: blucher). Puolikenkä, jossa nauhoituskappaleet jäävät etukappaleen päälle. Sopii erityisen hyvin, mikäli jalkapöytä on korkea.
  • Solkikenkä (UK/US: monkstrap). Solkisulkuinen puolikenkä. Rakenne voi olla derby- tai oxford-tyyppinen. Perusmuodossaan yksisolkinen “muskettisoturikenkä”, kaksisolkisenkin version (arkikielessä “tuplamunkki”) ollessa yleinen ja nykyisin suosittu.
  • Louferi (UK/US: loafer). Avokenkä, jossa nauhoitusta ei ole tai nauhoitus on vain koristeena. Pysyy jalassa napakkuutensa ansiosta. Joissakin louferimalleissa on venyke, joka kiristää kengän jalkaan. Useita eri tyyppejä.
  • Chukka. Nilkkasaapas, joka usein valmistetaan puolikenkien tapaiseen sulavatyyliseen lestiin. Näin käytettävissä puolikenkien sijaan kelin niin vaatiessa.
  • Chelsea-saapas. Nilkkasaapas, jossa venyke sivuilla. Usein sulavalestinen ja kaupunkikäyttöön sopiva.
  • Pukusaapas. Käytännössä korkeavartinen versio pukukengästä. Nykyisin harvinainen. Nauhoitustyypit vastaavat puolikenkiä, myös solkiversioita on olemassa.
  • Maalaiskenkä ja -saapas. Lestiltään ja pohjaltaan jykevä, vahvanahkainen ja yleensä vettähylkivä jalkinetyyppi. Sulkumenetelminä kaikki edellämainitut, yleisimmin kuitenkin derby.

Jokaisen miehen välttämättömät jalkineet

Cap-toe oxford

– Juhlapukeutuminen, bisnespukeutuminen, smart casual

Sanders Stockholm, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders Stockholm, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Kärkikapillinen, musta oxford-tyyppinen juhlakenkä on kenkäkaapin ensimmäinen tärkeä hankinta. Yksinkertaisen ja selkeän jalkineen käyttöalue ulottuu äärimuodollisesta frakkijuhlasta – tietenkin peilikiillotettuna – aina suorien housujen “smart casual” -tyyliin asti. Bisnes- ja lakitupaympäristössä jalkine on täysin kotonaan, eikä herätä närää missään tilanteessa, jossa pukupukeutuminen koetaan tarpeelliseksi. Farkkujen ja chino-housujen pariksi koristelematon oxford on liian hienostunut.

Onnistuneita yhdistelmiä cap-toe oxfordien kanssa:

  • Frakki
  • Smokki
  • Bisnespuvut
  • Laivastonsininen blazer, harmaat suorat housut

Nyrkkisääntönä voi todeta, että mustien cap-toe oxfordien käyttö on sopivaa aina kun solmion käyttäminen on itsestäänselvyys.

Brogue l. kärkikoristeltu jalkine

– Bisnespukeutuminen, smart casual, casual

Sanders London, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders London, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Brogue-jalkineita (Brogg, gaeli) valmistetaan sekä oxford- että derby-rakenteisina. Oxford on näistä kenties yleisempi ja monikäyttöisempi, vaikka myös derby-rakenteella valmistetaan riittävän siroja jalkineita kaikkiin käyttötilanteisiin. Brogue-jalkineen kärkikappale voi olla siipimäinen (ns. wingtip l. full brogue) tai suora (half- tai quarter brogue, riippuen reikäkoristelun määrästä). Varsinaisesti brogue-nimike tulee kärjen reikäkoristelusta, jonka kattavuus vaikuttaa hieman kengän kokonaisnimitykseen.

Tarinan mukaan koristerei’itys perustuu Skotlannin ja Irlannin suoalueilla asuneiden kansojen perinnejalkineiden tyyliin. Näissä jalkineissa oli reikiä kuivumisen nopeuttamiseksi. Nykyaikaiset broguet ovat kuitenkin huomattavasti näistä sandaalimaisista jalkineista poikkeavia, joten yhtymäkohdaksi jää koristeellisuus.

Koska koristelu vie kengän kauemmas muodollisesta käytöstä, ei brogue-jalkine ole suurimmissa juhlissa suotava kenkävalinta. Tämän myötä brogue on myös luonnollisinta hankkia ruskeana, käyttötarpeesta riippuen joko pinta- tai mokkanahkaisena. Koristelu antaa kengälle myös sopivaa rosoisuutta, joten sen käyttöalue ulottuu aina casual-käyttöön asti. Brogue-jalkine on luonteva valinta myös farkkujen seuraksi. Mustana brogue on bisnes- ja lakiympäristön siisti jalkine, ollen kotonaan sinisten ja harmaiden pukujen parina.

Amerikkalaistyyppinen ns. full wing brogue on englantilaista siipikärkikenkää raskaampi jalkine, jossa siipikärjys yltää aina kantapäähän asti. Pohja on usein paksu, ns. tuplanahkapohja, mutta lesti on vastavuoroisesti suhteellisen siro. Näin jalkine soveltuu käytännössä samoihin käyttötilanteisiin kuin muutkin broguet, tyylin kuitenkin vaatiessa vaatetuskankailta paksuutta ja rouheutta. Yleisimmin full wing brogue valmistetaan rypyläpintaisesta, martioidusta pintanahasta.

Onnistuneita yhdistelmiä ruskeiden brogue-jalkineiden kanssa:

  • Bisnespuvut
  • Tweed
  • Irtotakki ja irtohousut
  • Neulepaita tai -takki, chinot, siniset farkut tai samettihousut

Chukka l. nilkkasaapas

– Bisnespukeutuminen, smart casual, casual

Sanders Monaco, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders Monaco, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Chukka-saapas on suomalaisessa vaatekaapissa valitettavan harvinainen vieras. Tämä on sääli, koska kyseessä on eräs monikäyttöisimmistä jalkineista, jotka mies voi itselleen hankkia. Chukkan lesti on pukukenkämäinen ja siro, pohjan ollessa joko nahkaa tai etenkin syys- ja talvikeleihin sopivaa kumia.

Chukka-saappaiden yleisin materiaali on mokkanahka. Vaikka monella suomalaisella on käsitys mokasta herkkänä ja vaikeasti hoidettavana materiaalina, asia on toisin. Mokka selviää yksinkertaisella suojasumuttamisella ja puhdistusharjauksilla. Sotkeutuneen mokkajalkineen voi myös hyvin yksinkertaisesti pestä – tästä enemmän kengänhoitoartikkelissamme. Myös pintanahkaiset chukka-saappaat ovat täysin hyväksyttävä valinta.

Sanders Holborn, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders Holborn, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Ruskea on chukkan luonteva väri, ulottaen chukkan käyttöympäristön hyvin laajaksi. Oikeastaan vain juhlapukeutumisessa chukka-saapas on asiaton. Puvun kera siromuotoinen chukka näyttää lähinnä derby-jalkineelta, korkeamman varren kuitenkin tuodessa suojaa säältä.

Farkkujen kera ruskea, mokkanahkainen chukka-saapas loistaa, sopien lähes kaikenlaisten vaatetusyhdistelmien toveriksi. Mustana chukkan käyttöalue on vastaava kuin mustan broguenkin. Tällöin casual-pukeutuminen jää käyttöpiirin ulkopuolelle.

Onnistuneita yhdistelmiä Chukka-saappaiden kanssa:

  • Bisnespuvut
  • Tweed
  • Irtotakki ja irtohousut
  • Neulepaita tai -takki, chinot, siniset farkut tai samettihousut

Kalossit

– huono sää

Swims-kalossi
Swims-kalossi

Koska miesten klassisissa jalkineissa on yleisimmin nahkapohja, herää automaattisesti epäilys niiden sopimisesta ulkokäyttöön. Vaikka Iso-Britannian sää on tunnetusti sateinen, eikä siinä mielessä lainkaan suomalaista parempi, on meillä kuitenkin erityisoloja, joissa lisäpito ja -suoja on tarpeen. Tällöin moni suomalainen puolipohjauttaa kengät suutarilla, mikä onkin täysin hyväksyttävä valinta. Puolipohjaus ei kuitenkaan suojaa jalkinetta loskalta ja mm. tiesuolalta, jotka voivat tehdä pahaa vahinkoa nahalle.

Kalosseilla on turhaan maine vanhan ajan asiana. Nykyiset kalossit ovat paitsi lämpimiä, myös suhteellisen siistejä (taatusti siistimpiä kuin valtaosa nykyliikkeissä myytävistä “kengistä”), joten ne kenkiensä päälle vetämällä pääsee työpaikalta kotiin siististi ja mukavasti. Pohjakuvioinnin ansiosta jalat eivät lipsu sen enempää kuin muillakaan jalkineilla kuljettaessa.

Yleiskäyttöisin väri kalosseille on tumma sininen, joka asettuu siististi sekä ruskean että mustan kumppaniksi. Mikäli pukupukeutuminen on päivittäistä, myös mustat kalossit ovat hyvä hankinta.

Kalossit tulee pestä säännöllisesti, jottei niiden sisään pikkuhiljaa pääsevä hiekka ja pöly pääse vahingoittamaan kenkien nahkaa.

Lue lisää