Maailman suosituin tv-sarja Chernobyl on uskomaton neuvostoautojen paraati.

Tuskin koskaan ovat amerikkalaiset tv-katsojat nähneet sellaista neuvostoautojen kavalkadia, mitä Tsernobylin onnettomuudesta kertova HBO:n tuottama Chernobyl-minisarja lyö ruudun eteen ihmeteltäviksi. Sarja luo onnettomuutta tuntemattomillekin kiehtovan ja synkän kuvan siitä, minkälaista oli tavallisen ihmisen elämä Neuvostoliitossa vielä 80-luvulla. Toki huomio keskittyy itse onnettomuuteen, mutta yleiskuva sikäläisestä elämänmenosta välittyy olohuoneisiin harvinaisen tarkkaan ja realistiseen tyyliin mietittynä.

Autot ovat sarjassa tietenkin vain taustalla, mutta suomalaiselle autofriikille ne ovat mielenkiintoista seurattavaa. Tätä juttua kirjoitettaessa sarja löytyy IMDB:n listalta kaikkien aikojen arvostetuimman paikalta, joten sarjaa uskaltaa suositella myös autoista kiinnostumattomille. Vuonna 1986 Neuvosto-Ukrainassa tapahtunut räjähdys oli luonnollisesti iso uutinen myös maassamme, joista moni vieläkin muistaa uutistenlukijan vakavat kasvot kertomassa tapahtuneesta.





Kerrankin jenkit ovat malttaneet suhtautua ulkomailla tapahtuneen kuvauskohteen lavastamiseen asiaan kuuluvalla hartaudella. Sarjasta on turha bongailla itäautoksi naamioitua vanhaa Volvoa tai Rambleria, vaan sarjan autot ovat lähes pelkästään autenttista CCCP-tavaraa. Sarja kuvattiin pääosin Liettuassa, mistä ei sinällään ollut vaikea haalia vanhaa itäkalustoa, sillä kuuluihan maa aikanaan osaksi Neuvostoliittoa. Chernobylistä ei kuitenkaan löydy mittavaa erilaisten autojen valikoimaa jo siitäkin syystä, että ylivoimaisesti suurin osa sikäläisistä autoista oli oman maan tuotantoa, jota ei ollut kummoistakaan repertuaaria tarjolla.

Sarjan edetessä tulevat tutuiksi mm. Gaz 24 Volga, joka oli toisen korimallin edustaja merkilleen. Sarjassa autolla on paha kaiku, sillä se nähdään V8-koneisena mustana KGB-autona, jollaisia luonnollisesti oli myös oikeassa elämässä käytössä. Koska tarina keskittyy onnettomuuteen nähdään sarjan edetessä paljon ambulansseja, joista suurin osa on latvialaisia RAF-22031 pakuja, joihin on saattanut joskus Vironkin matkalla törmätä taksikäytössä. Suomen armeijasta tuttuja ZIL-130 maastokuorma-autoja nähdään niin paloautoina kuin tietenkin armeijan väreihin maalattuina. Myös UAZ 469 –maastoautoja nähdään sotilaiden ottaessa tapahtumien hallinnan.

Siviiliautoista kaduilla voi bongata suomalaisille rakasta VAZ 2101 Zhigulia, joka myös Nappisilmä-Ladana tunnetaan rajojemme sisäpuolella. Datsa-mallin Mossea edustaa 2137-malli, jossa oli vielä pienet siiventyngät koristamassa autoa. Tämä perheille sopiva auto oli niiden perheiden suosiossa, joilla oli ylipäätään varaa hankkia auto. Myös kenties maailman huonoimman auton titteliä kantava Zaporothes pääsee esittäytymään tässä mainiossa itäautojen paraatissa. Mars tv:n äärelle katsomaan tätä uskomatonta tv-sarjaa!

- Advertisement -
LähdeJalopnik

Uusimmat

Jäähyväiset tyylille – Mersu lopettaa S-luokan coupén ja avomallin valmistuksen

Tyylikkäimmistä autoista puhuttaessa isot kaksioviset coupét ja avomallit ovat olleet perinteisesti vahvoilla. Esimerkiksi Mercedeksen valikoimaan tällaisia autoja on kuulunut...

Kian iso katumaasturi siirtyy neljänteen sukupolveensa – uusi Sorento on jyhkeä ilmestys

Sorento-niminen katumaasturi on kuulunut Kian mallistoon jo vuodesta 2002 lähtien. Ensimmäisen sukupolven muodot olivat vielä kuin Mersun M-luokasta kopioidut,...

Jälleen uusi tulokas maailman nopeimpien hyperautojen joukkoon – Czinger 21C aikoo viedä Koenigseggin nimissä olevan ennätyksen

Taistelu hyperautojen herruudesta käy tällä hetkellä kuumempana kuin koskaan. Bugatti ja ruotsalainen Koenigsegg ovat viime vuosina saaneet aivan uusia...

BMW tuo markkinoille uuden sporttidieselin – M340d on 340-heppainen mieto hybridi nelivedolla

Dieseleiden ystävillä ei ole ollut viime aikoina helppoa, kun yhä useampi autonvalmistaja on poistanut koko moottorityypin valikoimastaan. BMW jaksaa...

Tasa-arvon nimissä: Fast and Furious –sarjan spinoff tulossa pelkillä naistähdillä

Julkisuudessa on jo spekuloitu voisiko James Bondin kaltaiset miehiset elokuvaikonit olla tulevaisuudessa naisen esittämiä. Alati etenevän tasa-arvon nimissä paineet...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Klassikkoja ja tuoreita suosikkeja – talvijalkineet moneen tyyliin ja makuun

Tämä talvi on ollut sään puolesta ailahtelevainen. Lumen sijaa taivaalta on tullut useammin vettä....

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...