Olemme maailman parhaan kotiparranajon äärellä. Puristit saattavat sanoa, että se on tehtävä partaveitsellä, mutta klassisen partahöylän ajotulos ei ole kaukana.
Ensin tarkastuslista:
- Kymmenenteräinen marketin kyntöhöylä heivattu ja tilalle hankittu klassinen partahöylä – check.
- Ponnekaasupartavaahto käytetty pytyn kiilottamiseen (ei se sopinut siihenkään kovin hyvin) ja tilalle hankittu kunnollista partasaippuaa tai -kreemiä – check.
- Partasudin tarve kyseenalaistettu, mutta vihdoin uskottu – check.
- Työmaa eli oma rakas naamari valmisteltu maailman parhaaseen kotiparranajoon (linkki tekstin lopussa) – check.
Työmaani on kasvanut viikon:
Tämä ei ole se vaativin työmaa: Monilla tutuilla kasvaa reilu sänki, five o’clock shadow, jo iltapäivään mennessä, vaikka aamulla olisi ajanut partansa kuinka huolellisesti. Klassinen parranajo on autuutta etenkin niiden kasvoille, jotka joutuvat ajamaan partansa päivittäin. Höylänvetoja joutuu tekemään kymmenesosan verrattuna moniterämonstereihin – Joiden terät ovat pääasiassa varsin kehnoa laatua.
Partavaahto on nyt levitetty kasvoille sudilla ylöspäin pyörivin liikkein.
Tärkein juttu, vaikka ajaisit partasi pennilaarin tonniteräisellä halpahöylällä: Aja ensin karvojen suuntaisesti, sitten sivuttain ja lopuksi (jos tarpeen) vastakarvaan.
Suosittelemme
Lontooksi tämä rimpsu kuuluu WTG-XTG-ATG eli with the grain, cross the crain, against the grain. Iho ärtyy rankasti, jos sitä alkaa höylätä heti vastakarvaan.
Karvojen suuntaisesti, ylhäältä alas:
Sivuttain – takaa eteen tai edestä taakse:
Vastakarvaan, ylhäältä alas:
Parta kasvaa jokaisen kasvoilla vähän eri suuntaan eri kohdissa: Kannattaa kokeilla kostutetulla sormella, mihin oma parta sojottaa. Muista huuhdella höylä jokaisen vedon (ts. vetoparin, sillä ensimmäinen veto tehdään toisella terällä ja toinen toisella) jälkeen.
Jos (ja toivottavasti kun) käytät klassista partahöylää, on seuraava vinkki kultaakin kalliimpi:
Klassisella partahöylällä ajaessa ei tarvitse juuri painaa. Aloita mahdollisimman kevyesti!
Markan höylät opettavat meidät käyttämään painetta ja voimaa. Onhan se nyt miehekkäämpää kyntää naama tulipunaiseksi! Jos kuitenkin aloitat klassisen höylän käytön näillä asetuksilla, pääset kokemaan, miltä tuntuu olla juustotahko höylän alla, ja saat kivasti siivun poskea leivälle.
Optimitilanteessa höylänvetoja tehdään yhteen suuntaan yhdessä kohtaa vain yksi. Kun vedot on tehty karvojen suuntaisesti, lisätään uusi vaahtokerros ja jatketaan seuraavaan vaiheeseen. Posket, ylä- ja alahuulet sekä yläleuka ovat varsin helppoja alueita. Huulet ovat usein herkin kohta. Alaleuassa ja kaulassa iho on mutkalla, joten tarvitaan enemmän tarkkuutta.
Hankaliin paikkoihin voi koettaa erilaisia kikkoja: Ihoa voi varovasti pingottaa sormilla, jotta ajettavasta alueesta tulee tasaisempi. Poskien partaa ajaessa poskia voi pullottaa ja kaulakarvoja ajaessa päätään voi vetää taaksepäin, jotta leuanalusiho tulee helpommin ajattavaksi. Kikkoja on loputtomasti. Ne ovat yksilöllisiä, ja niistä suurimman osan tarkoituksena on lähinnä päästä niin lyhyeen ajotulokseen kuin mahdollista.
Viisi vuotta sitten ajoin partani päivittäin, yleensä aamuisin, ja pyrin niin sileään ajotulokseen kuin mahdollista. Ei sietänyt minkäänlaista sänkeä. Nykyisin ajan parran pari kertaa viikossa – Klassisesti suteineen ja vaahtoineen muutaman kerran kuukaudessa.
Kuva tämänkertaisesta lopputuloksesta:
Kyllä: Puhelin kytki kuvaan päälle jonkin pirun kauneusfiltterin, joka tasoittaa pintoja. Ihoni ei ole muovia, kuten aiempana olevista kuvista voit todeta. Tasainen ja punoittamaton ajotulos tässä on kuitenkin nähtävissä.
Kun parta on ajettu, partavaahdon jäämät huuhdotaan kevyesti vedellä pois ja kasvot taputellaan pyyhkeellä kuivaksi. Kasvoja ei missään nimessä hangata sen paremmin käsillä kuin pyyhkeelläkään. Tämän jälkeen kannattaa lisätä jonkinlaista aftershavea, sillä parran höylääminen vastaa ihon kuorintaa. Itse käytän hajuntonta perusvoidetta. Sekin tulee levittää taputellen, ei hieroen. Perinteiset aftershavet alkoholipohjineen ärsyttävät ja polttavat useimpien ihoa (sekä haisevat myskille kilometrien päähän). Modernimmat vaihtoehdot ovat usein kevyempiä. Jos partavaahto on jo hajustettua, en halua käyttää lisäksi hajustettua aftershavea.
Otetaan koko parranajo vielä pähkinänkuoressa:
- Laita suti likoamaan kuumaan veteen, mene suihkuun.
- Kuivaa itseäsi, mutta jätä kasvot kosteaksi. Kaada vesi pois astiasta, valuta enin vesi pois sudista.
- Lisää astiaan partakreemiä (puolisen teelusikallista) tai pyöritä sutia partakreemiastiassa tai saippuan päällä.
- Vatkaa astiassa kuohkea ja ilmava vaahto.
- Levitä partavaahto kasvoille ylöspäin pyörivin liikkein. Voit taputella tätä ennen lämmintä vettä kasvoille, jos kasvot ovat jo ehtineet kuivua.
- Tee vedot karvojen suuntaisesti. Paina höylää todella kevyesti. Huuhtele jokaisen vetoparin jälkeen.
- Lisää partavaahtoa, tee vedot sivusuunnassa.
- Lisää partavaahtoa, tee vedot vastakarvaan. Jos ihosi ärtyy helposti, voit jättää tämän vaiheen tekemättä.
- Tunnustele sormin, missä on vielä sänkeä jäljellä ja trimmaa alueet.
- Huuhtele partavaahdon jäämät vedellä taputellen. Kuivaa kasvot pyyhkeeseen taputellen.
- Lisää aftershavea tai voidetta taputellen.
- Tuumi, menikö jokin mönkään tai tuntuiko ikävältä. Klassinen höyläily vaatii muutaman kerran totuttelun. Netistä löytyy tarvittaessa erityisvinkkejä pilvin pimein.
Lue myös:
- Klassinen partahöylä: Edullisempi, tyylikkäämpi, laadukkaampi…
- Klassisen partahöyläajon valmistelut ja partasudin hienous
Hei,
Hyviä neuvoja klassisen parranajon suorittamiseen. Itse en ennakkoluuloista huolimatta tuomitsisi alkoholipohjaisia partavesiä. Sanasta partavesi saattaa tosiaan tulla ensimmäiseksi mieleen Tabac ja Mennen, sekä vahvasti tuoksahtava setämies. Partavesiä, kuten hajuvesiäkin, löytyy kuitenkin lukemattomissa eri tuoksuvaihtoehdoissa. Esim. monesta kalliista merkkihajuvedestä löytyy myös after shave versio. Partaveden tuoksu ei ole niin voimakas kuin hajuvesissä ja se myös haihtuu iholta nopeammin. Kuten klassinen parranajokin, on perinteisten partavesien käyttö nykyään harvinaisempaa. Pitää kyllä paikkansa että alkoholipitoiset partavedet eivät sovi kaikkien iholle. Jos iho tuntuu parranajon jälkeen kuivalta, partavesi ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Ne eivät usein kosteuta ihoa kovin tehokkaasti. Tässäkin on kyllä eroja: jotkut sisältävät vain alkoholia, vettä ja tuoksua, kun taas löytyy sellaisiakin joissa on useita ihoa hoitavia ainesosia. Jos parranajo aiheuttaa ihoärsytystä, alkoholin laittaminen iholle kyllä kirpaisee. Onnistuneen parranajon (ei ihoärsytystä) jälkeen partavesi ei kirvele tai korkeintaan alkoholin tuntee vain hyvin huomaamattomasti. Kuten yleensä muutkin klassiset parranajotuotteet, kokeilemalla selviää mitkä ovat itselle sopivia ja mieleisiä.
Ps. Jos ei ole jo ennestään tuttu, suosittelen tutustumaan klassisesta parranajosta kiinnostuneiden Facebook-ryhmään.
https://www.facebook.com/groups/partaveitsi/
Kiitos arvokkaasta kommentista, Mikko. Itselläni kokemukset ovat jääneet lähinnä Mennen-tasolle ja iho on kokonaisuudessaan varsin herkkä, joten sitä kautta (kapeakatseisesti) näkemykseni esitin. Hyvä, että toit aiheeseen laventavan näkemyksesi.