Kolmen penkkirivin Jeep-limusiini saa hieraisemaan silmiään

Aina mallivuoteen 2007 Jeep Wrangleria sai vain kaksiovisena. Mikään ei kuitenkaan estä pitämästä hieman hauskaa, ja lisäämästä ovia autoon!

Tätä vuosimallin Wrangleria ei ole ainoastaan muutettu nelioviseksi, vaan Jeeppiin on mahdutettu peräti kolme penkkiriviä. Kyseessä on siis ehta Jeep-limusiini, eikä pähkähullusta ideastaan huolimatta mikään kelvoton tekele. Auto on myynnissä autoguru Doug DeMuron isännöimällä Cars & Bids -sivustolla. Nelivetoisella limolla on mittarissaan vasta reilut 42 000 mailia, joten tässäkin suhteessa auto muistuttaa montaa vähille ajomäärille jäänyttä limusiinia.





Autolla on ollut tähän asti virallisesti kaksi omistajaa, joskin myyjä muistuttaa, että molemmat auton omistajiksi merkityt firmat ovat auton uutena ostaneen myyjän nimissä. Auton muutostyön on tehnyt vuonna 2006 Yhdysvaltain Missourissa majaansa pitävä Illusion Coach Builds heti tuoreeltaan auton hankkimisen jälkeen. Akseliväli on miltei 1,4 metriä alkuperäistä pidempi, jotta eteen mahtuisi kokonaiset ovet, ja taakse oven puolikkaat. Alun perin jeepissä on ollut neljä istuinta, mutta tähän autoon on istutettu takaosaan vielä penkki, niin anoppikin mahtuu tarvittaessa kyytiin.

Hauskana erikoisuutena auton kangaskatto riittää peittämään koko auton, joten kyseessä on myös avoauto. Sisältä auto on melko tavanomainen yhtä ylimääräistä penkkiriviä lukuun ottamatta. Pellin alla möyryää neljän litran suora kuutoskone. Moottori joutuu autossa tavanomaista kovemmalle työnteolle lisääntyneen painon takia, sillä siinä on 190 hevosvoimaa, ja 318 Newtonmetriä vääntöä. Veto välittyy tarvittaessa kahdelle, tai neljälle renkaalle nelivaihteisen automaattilaatikon kautta.

Kaiken kaikkiaan kyseessä ei ole mikään kammotus, vaikka ensiajatus pidennetystä Jeepistä voisi sellaisen mieleen tuodakin. Muutostyöt on tehty ammattitaitoisesti hyvällä maulla ilman, että autosta olisi tullut jälleen yhtä haukotuksen suupieliin tuovaa bling bling -mobiilia. Auton kunto näyttää kuvissa hieman kulahtaneelta, mutta onhan kyseessäkin alun perin mudan roiskimiseen tarkoitettu maastoauto.



LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.